Joku viisas on joskus sanonut, että kaikki julkisuus on hyvästä. Julkisuus yleensä lisää kiinnostusta ja sen johdosta esimerkiksi urheilussa saadaan lisää katsojia. Todennäköisesti myös eurojakin kilahtaa kassaan lisää. Tästä syystä olen jotenkin kieroutuneen tyytyväinen tähän käynnissä olevaan sunnuntaisen Tehocupin välierän jälkeiseen polemiikkiin. Happee ja SSV järjestivät yhdessä tuomareiden kanssa sellaisen shown Jyväskylän Monnarille, että siitä puhutaan vielä jonkin aikaa. Monnarin lauteilla oli sellaiset löylyt ekassa erässä ettei ihan heti tule mieleen vastaavia.
Kyseisistä karkeloista käy keskustelu kuumana lajin pää-äänenkannattaja Pääkallo.fi -sivustolla ja sosiaalinen media on huutanut punaisena päivityksiä sunnuntaisista tapahtumista. Jos tälle alettaisiin laskea rahallista arvoa ja muutettaisiin se summa palstamillimetreiksi vaikka Keskisuomalaisessa, niin aika ison mainoslärpäkkeen sillä lehteen saisi.
Olen käynyt syksyn aikana katsomassa kolme miekkailuottelua Hippoksen kiekkopyhätössä ja joka kerta olen lähtenyt melko ontoilla fiiliksillä hallista kotiin. Kolmessa matsissa tehtiin muistaakseni yhteensä noin kymmenen nyyttiä ja loppuaika hangattiin tylsää keskialueen smirglaamista. Ja jotkut kehtaavat sanoa sitä vielä hyväksi viihteeksi. Siis mitä vittua?
Sunnuntaiehtoolla Monnarilla oli sellaiset tsembalot, että piti oikein kesken ekan erän päivittää someen kavereille, että tulkaa nyt ihmeessä paikalle katsomaan kunnon viihdettä. Oli tunnetta kentällä sekä kentän ulkopuolella. Kuumimpia kavereita heitettiin pihalle niin katsomosta kuin kentältäkin. Kovimmat lajiniilotkin olivat aivan huuli pyöreänä, että mitäs helvettiä täällä tapahtuu.
Jo Roomassa aikoinaan keisarit tarjosivat kansalle leipää ja sirkushuveja pitääkseen kansan ruodussa ja tyytyväisenä. Sirkushuveilla tarjottiin kurjissa oloissa elävälle kansalle hetkellistä eskapismia - pakoa todellisuudesta sirkushuvien maailmaan. Tänä päivänä jokainen hoitaa oman eväänsä pöytään, mutta tuollaisia sunnuntaisia matseja kaivataan lisää. Sellaiset ovat nykypäivän sirkushuveja. Kun pelissä on mukana suuria tunteita, niin sen kiinnostavuus kasvaa. Ja sunnuntainen matsi oli juuri Happeen mainostamaa Hirviteatteria ja parasta mahdollista arjen pakoa yleisössä olleille ihmisille.
Jos et ole nähnyt säbää livenä, niin suosittelen sitä lämpimästi. "Puuhelmipoikien" peleissä nimittäin sattuu ja tapahtuu paljon enemmän kuin useammassa kiekkomatsissa yhteensä!
Toivon kaikkea hyvää Viikkareille finaaliin ja Happeelle loppukauden matseihin. Cup on menetetty, mutta suurin pokaali on vielä haarukassa. Kasetista rypyt suoriksi ja kannu Jyväskylään - Happeen kylään!
