Esikarsintakierros

Minä haluaisin maallemme edustavan ja salonkikelpoisen presidentin. Onneksi tällä kertaa ehdokkaina jokunen sellainen on. Ja näyttäisi, että kansakuntamme pakkasen parkkiinnuttamat pallerot jopa ymmärtäisivät sellaisia äänestää. Toivottavasti tänään pidettävät esikarsinnat karsivat joukosta reippaasti eläköityneet menneiden vuosikymmenien tekijämiehet, junttien ja ahdasmielisten äänitorvet sekä tunnetut takinkääntäjät puhumattakaan ihanan idealistisista herttaisista tädeistä.

En kiistä Väyrysen Paten tai Lipposen kokemusta politiikan juoksuhaudoissa enkä kyseenalaista Soinin kansansuosiota, mutta mielestäni nuori kansakunta tarvitsee kansainvälisen ja nuorekkaan johtohahmon luovimaan Suomi-nimistä laivaa ulkopolitiikan karikoissa. Tähän en usko esimerkiksi Sari Essayahin pystyvän. Vaikka hän on sympaattinen ja varmasti miellyttävä persoona, niin länsimainen maailma ei ole vielä valmis syvästi uskovaisen henkilön johtajuuteen korkeimmalla tasolla. Ja vaikka Essayah ei omaa kristillista vakaumustaan tuputa kenellekään, niin eiköhän Päivi Räsänen ole miinoittanut Essayahin polun valmiiksi omilla lausunnoillaan.

Kun tuota ehdokasnippua tarkastelee aikuismaisen kriittisin silmin, niin totean porukasta erottuvan kolme henkilöä. Aakkosjärjestyksessä Arhinmäki, Haavisto ja Niinistö. Oikeastaan kelpuuttaisin näistä kolmesta kenet vaan valtakuntamme ykkösjakkaralle perusteiden tosin ollessa erilaiset jokaisen jampan kohdalla. Arhinmäki vasurina tuskin saa sympatioita oikean laidan kulkijoilta, mutta Haaviston nousu on ollut yllättävää. Vaikka mies on - mitäpä sitä faktoja kiertelemään - homo, sivari ja vihreä, niin silti tämä taistelija tuntuu saavan kannatusta jopa umpikepulaisilta alueilta. Mikäli Haavisto yltää toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan, niin jo siinä kohtaa kirjoitetaan eräänlaista historiaa.

Oma veikkaukseni on, että yltää.

Mikä vittu meitä suomalaisia vaivaa?

Joulun tienoolla pelatut lätkän nuorten MM-kilpailut olivat jälleen kerran erittäin viihdyttävät. Olen aiemminkin todennut nuorten matsien olevan paljon vauhdikkaampia ja miellyttävämpiä katsella ja tätä kantaani en muuta näidenkään kisojen jälkeen. Esimerkkinä vaikkapa Venäjän ja Kanadan välinen välierä, jossa maaleja mätettiin molempiin päihin oikein huolella isäntämaan lopulta jääden Suomea vastaan pronssiotteluun. Kyseisessä pronssimatsissa Suomi otti tukkaan 4-0 Kanadalta ja tämän jälkeen alkoi aivan helvetinmoinen kitinä kotosalla Suomessa.

Ensimmäisenä pitää kysyä että MITÄ VITTUA??? Miksi ihmeessä pelaajia ja joukkuetta haukuttiin ja arvosteltiin huikean suorituksen jälkeen? Nuorten maajoukkue pääsi hyvällä esityksellä mitalipeleihin taipuen lopulta jääkiekon ehdottomalle kärkimaalle Kanadalle pronssiottelussa. Sitä ennen tuli kuokkaan Ruotsilta välierässä yksittäisen pelaajan yksittäisen virheen ratkaistessa koko matsin, mutta siitä huolimatta kisat menivät erinomaisesti. Kuinka moni osasi etukäteen ennustaa Suomen pelaavan mitaleista varsinkin kun edellisinä vuosina menestys ei ole noissa karkeloissa ollut ihan varsinaisesti satumaista.

Kisoja on pelattu 1974 lähtien ja Suomi on viimeksi ollut mitaleilla 2006 (pronssia). Mestaruutta on juhlittu kahdesti - 1987 ja 1998. Tosin 1987 kulta tuli kaulaan vasta Neuvostoliiton ja Kanadan tapeltua koko joukkueen voimin itsensä ulos kisoista eli pelaamalla ollaan saavutettu vain yksi kultamitali. Vertailun vuoksi totean Kanadan omistavan 15 kultaa, joten meidän pitäisi olla ihan pähkinöinä aina kun päästään tappelemaan mitalipeleihin.

Mutta ei me saatanan tollot tajuta sitä! Lehdistö osaa nykyään arvostaa nuorten menestystä kisoissa, mutta tavalliset kaduntallaajat - tai tässä tapauksessa Facebookiin päivityksiä kirjoittavat wanna-be-analyytikot jauhavat ihan käsittämätöntä bullshittiä siitä, kuinka paskasti Mikke Granlund pelasi tai kuinka veskari ryssi ratkaisevan rännikiekon. Mutta muistiko kukaan mainita kuinka loistopelin veska pelasi ennen tuota epäonnistunutta purkua? HALOO SAATANA!

Teille kaikille pellepelottomille takinkääntäjille, jotka julkisesti haukuitte Pikkuleijonien otteet välierän ja pronssimatsin jälkeen sanon, että Ruotsissa on kaikki kuulema paremmin. Vaihtakaa passia saatana!

Uusi vuosi, vanhat kujeet...?

Mukavaa kun on taas uusi vuosi. Kohdallani se on tapahtunut jo 35 kertaa, mutta aina se tuntuu yhtä hyvältä. Tämä vuosi on jotenkin erikoinen, koska kuluvana vuonna voin virallisesti tituleerata itseäni kolmivitoseksi. Loppuvuodesta tuo kyseinen ikä siis tulee täyteen ja joidenkin mittareiden mukaan olen ikämies. Tähän väliin pakko heittää ilmoille kysymys, että milloinkahan luonnettani vahvasti ohjaava pikkupoikamaisuus häviää...?

Tää vuosi on muutenkin lähtenyt aika mainiosti käyntiin. Juhlittiin hyvän ystäväni polttareita helvetin hyvällä seurueella, sain palkinnoksi hyvästä duunista pienen matkan Antwerpeniin ja tässä taitaa muutenkin asiat olla hyvällä tolalla. Vielä kun saisi univelat ja pienen flunssan tapettua, niin elämä olisi ekselenttiä.

Bloggaaminen on ollut melko hiljaista viimeisien viikkojen aikana, mutta eiköhän se tästä taas lähde. Happeenkin jätkät pelaa niin hyvin, että onhan niitäkin miehiä kehua retosteltava täällä, junnukisoista jäi pari hyvää jutunaihetta kirjoittamatta ja omalla surkeudella/parhaudella saa aina parit tarinat kirjoitettua.

Mukavaa kuluvaa vuotta kaikille!