Joku viisas on joskus sanonut, että kaikki julkisuus on hyvästä. Julkisuus yleensä lisää kiinnostusta ja sen johdosta esimerkiksi urheilussa saadaan lisää katsojia. Todennäköisesti myös eurojakin kilahtaa kassaan lisää. Tästä syystä olen jotenkin kieroutuneen tyytyväinen tähän käynnissä olevaan sunnuntaisen Tehocupin välierän jälkeiseen polemiikkiin. Happee ja SSV järjestivät yhdessä tuomareiden kanssa sellaisen shown Jyväskylän Monnarille, että siitä puhutaan vielä jonkin aikaa. Monnarin lauteilla oli sellaiset löylyt ekassa erässä ettei ihan heti tule mieleen vastaavia.
Kyseisistä karkeloista käy keskustelu kuumana lajin pää-äänenkannattaja Pääkallo.fi -sivustolla ja sosiaalinen media on huutanut punaisena päivityksiä sunnuntaisista tapahtumista. Jos tälle alettaisiin laskea rahallista arvoa ja muutettaisiin se summa palstamillimetreiksi vaikka Keskisuomalaisessa, niin aika ison mainoslärpäkkeen sillä lehteen saisi.
Olen käynyt syksyn aikana katsomassa kolme miekkailuottelua Hippoksen kiekkopyhätössä ja joka kerta olen lähtenyt melko ontoilla fiiliksillä hallista kotiin. Kolmessa matsissa tehtiin muistaakseni yhteensä noin kymmenen nyyttiä ja loppuaika hangattiin tylsää keskialueen smirglaamista. Ja jotkut kehtaavat sanoa sitä vielä hyväksi viihteeksi. Siis mitä vittua?
Sunnuntaiehtoolla Monnarilla oli sellaiset tsembalot, että piti oikein kesken ekan erän päivittää someen kavereille, että tulkaa nyt ihmeessä paikalle katsomaan kunnon viihdettä. Oli tunnetta kentällä sekä kentän ulkopuolella. Kuumimpia kavereita heitettiin pihalle niin katsomosta kuin kentältäkin. Kovimmat lajiniilotkin olivat aivan huuli pyöreänä, että mitäs helvettiä täällä tapahtuu.
Jo Roomassa aikoinaan keisarit tarjosivat kansalle leipää ja sirkushuveja pitääkseen kansan ruodussa ja tyytyväisenä. Sirkushuveilla tarjottiin kurjissa oloissa elävälle kansalle hetkellistä eskapismia - pakoa todellisuudesta sirkushuvien maailmaan. Tänä päivänä jokainen hoitaa oman eväänsä pöytään, mutta tuollaisia sunnuntaisia matseja kaivataan lisää. Sellaiset ovat nykypäivän sirkushuveja. Kun pelissä on mukana suuria tunteita, niin sen kiinnostavuus kasvaa. Ja sunnuntainen matsi oli juuri Happeen mainostamaa Hirviteatteria ja parasta mahdollista arjen pakoa yleisössä olleille ihmisille.
Jos et ole nähnyt säbää livenä, niin suosittelen sitä lämpimästi. "Puuhelmipoikien" peleissä nimittäin sattuu ja tapahtuu paljon enemmän kuin useammassa kiekkomatsissa yhteensä!
Toivon kaikkea hyvää Viikkareille finaaliin ja Happeelle loppukauden matseihin. Cup on menetetty, mutta suurin pokaali on vielä haarukassa. Kasetista rypyt suoriksi ja kannu Jyväskylään - Happeen kylään!
En ollut paikalla, mutta olisiko sirkushuvien suurin nostattaja ollut tuo jokaisessa jutussa mainittu tuomarien mokailu? Sehän nostaa pelaajien kierroksia, joka taas saa aikaan yleisön kierrosten nousun. Yleisö huutaa, joten tuomarit tekevät lisää virheitä tai yrittävät paikkailla edellisiään. Tästä pelaajat taas kuumenevat lisää. Jokainen ruokkii jokaista. 60min huvit menevät kuin siivillä.
VastaaPoistaSamaa mieltä kiekkopyhätön nykyisistä tunnelmasta! Kaikki on ammattimaisen oloisesti hoidettua. Perinteisin ja äänekkäin seisomakatsomo on muutettu viininlitkijöiden näyttäytymispaikaksi. Tuomarit osaavat duuninsa ja pelaajat harvoin käyvät ylikierroksilla. Kaikki yrittävät hoitaa 60 minuutin työnsä virheettömästi loukkaantumisia vältellen. Tappeluista ja jopa kovista ja puhtaista taklauksista jaetaan rangaistuksia videonauhojen kelaamisen jälkeen päiviä otteluiden jälkeen.
MUTTA. Yli kaksikymmentä vuotta sitten paikallinen kiekkopyhättö oli maankuulu hornankattila, joka oli monelle vastustajalle ja tuomarille maan pahin paikka tulla luistimien päälle. Silloin tuomarit tekivät karkeita virheitä ja 'nuijaa' huudettiin lähes jokaisessa ottelussa. Oli vihellyksien jälkeistä hanskaamista ja likaista kahvakiekkoa. Oli aitoa tunnetta, kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Kumpaa nyt sitten kannattaa haluta? Ammattimaista, puhdasta, virheetöntä ja TYLSÄÄ vai amatöörimäistä, likaista, virheiden sävyttämää ja VIIHDYTTÄVÄÄ?
Kirjoitteluista päätellen pelaajat ja katsojat ovat eri mieltä tästä asiasta.
Hyvä kommentti. Olen kanssasi samoilla linjoilla osittain. Muistan Hippoksen tunnelmat silloin kun seisomokatsomo kiehui ja meteliä riitti. Ne ajat ovat vain muistoja nykyään.
VastaaPoistaOlen myös samaa mieltä siitä, että salibandy on vielä lapsen kengissä monessa asiassa. Lajikulttuuri ei ole kehittynyt luonnollisesti niin pitkälle kuin kiekossa tai muissa vanhemmissa lajeissa. Mutta laji on nuori ja kehittyy kovaa vauhtia. Seuroja johdetaan ammattimaisemmin ja tausta-asioihin kiinnitetään enemmän huomiota. Myös markkinoinnin osaajia on liittynyt seurojen taustajoukkoihin ja tulos alkaa vähitellen näkymään.
Salibandy kehittyy koko ajan ja siihen liittyy kasvukipuja. Ehkä kaksi silmäparia jakamassa tuomioita kentällä on liian vähän tai ehkäpä tuomareita koulutetaan väärällä tavalla. Itse olen viheltänyt lähes 20 vuotta ja tuomarikoulutus on muuttunut tuona aikana runsaasti. Itseasiassa hyvin paljon ja suuntaus on ollut positiivinen. Kyllä tuomarit yrittävät parhaansa, mutta kuten Lasse Vuola blogissaan kirjoitti, niin ehkä laji on kehittynyt niin paljon ettei kahden inhimillisen olennon silmät ja datanvastaanottokyky vaan enää riitä palvelemaan peliä riittävästi huipputasolla. Mene ja tiedä.
Olen kuitenkin eri linjoilla pelin likaisuuden kanssa. Pidän edelleen salibandya reiluna lajina, jonka parissa näkee hyvin vähän tarkoituksellisia törkeyksiä. Salibandy ei ole likaista, mutta virheitä sattuu hyvin paljon. Ja se kuuluu lajin luonteeseen. Peli on nopeaa ja suunnanmuutokset tapahtuvat yllättäen. Ja ennenkaikkea maaleja syntyy paljon nopeista käännöistä. Se juuri on pelin suola ja yleisöä kiehtova ominaisuus.
Koko kirjoitukseni pointti oli se, että salibandy on Viihdettä isolla V:llä. Silloinkin kun pelataan puhtaasti sääntökirjan mukaan ja tuomarit toimivat virheettömästi.
Ajattelin että luen puolueettomasti ja ennakkoluulottomasti, mut kaikki toivo meni jo smirglaamisen kohdalla (haluatko vähän avata minulle mitä tuo mielestäsi tarkoittaa :D ).
VastaaPoistaEn oikein löydä kirjoituksestasi sen todellista pointtita. Mielestäsi salibandy on parempi laji kuin jääkiekko koska siinä tuomarit tekevät enemmän virheitä?
Kirjoituksesta näkee kyllä että kirjoittaja on kasvanut salibandy ympyröissä jos ei pysty arvostmaan jääkiekkoa vaan mitää sitä tylsänä.
Itse olen pienestä asti molempia hakannut ja käynyt tasaisinväliajoin ja voin rehellisesti sanoa että jääkiekko sytyttää minua sekä katsomoa huomattavasti enemmän. Olin kyseistä sunnuntainsalibandysirkusta katsomassa itsekkin ja myönnän että siellä tunnelmaa löytyi aivan yllinkyllin. Mutta näitä harvinaisia tuomariasirkuksia ja playoff pelejä kun ei oteta huomioon on peleissä tunnelma lähes sama kuin kotisohvalla.
Jälkimmäiselle Anonyymille: Niinhän siinä kävi, että missasit koko kirjoituksen pointin. Niitä oli itseasiassa useampia. Mutta avaan ne sinulle lyhyesti.
VastaaPoista1. Tämän kauden aikana näkemäni kiekkomatsit eivät ole pärjänneet viihdyttävyydessään näkemilleni säbämatseille. Ja tarkoitan kyseisillä otteluilla niitä miesten pääsarjapelejä, mitkä olen nähnyt Jyväskylässä. En väittänyt kiekkoa tylsäksi, sillä esim. eilinen nuorten finaali ja sitä edeltänyt semifinaali oli oikein maukkaita matseja. Tämä tietysti vain oma näkemykseni, joka perustuu kokemukseeni molemmista lajeista. Kiekkoa olen aktiivisesti seurannut Musta surman ajoista, jolloin Vilander-Keskinen-Vuori dominoi (on vain yksi TPS!) kaukaloita, eli tuolta 80-luvun puolesta välistä. Säbää olen seurannut huomattavasti vähemmän eli vasta tuolta 90-luvun puolesta välistä.
2. Monnarilla on tällä kaudella onnistuttu luomaan hienoja tapahtumia, joissa on tunnelmaa. Edellinen kotipeli SPV:tä vastaan oli taas hieno osoitus tästä. Ja ensi viikonloppuna kun SSV saapuu taas Jyväskylään, niin väitän lauteilla taas olevan tunnelmaa. Tämän ovat huomanneet myös perinteiset kiekkofanit Hippokselta, koska mm. viime matsiin tuli keski-ikäisiä miehiä kesken Jypin pelin katsomaan Happeeta, koska -suora lainaus- "Jypin pelissä oli tylsää".
3. Tämä ehkä tärkein pointtini: jos peleissä sattuu ja tapahtuu, niin se herättää kiinnostusta. Tämä kiinnostus mahdollistaa parempia sponsorituloja ja suurempia katsojamääriä.
4. Ehkä kaikkein selkein pointti oli provota ja näyttäisi siltä, että ainakin kohdallasi siinä onnistuin. :) Luit, reagoit ja kommentoit. Kiitos siitä.
En ole kasvanut salibandy-ympyröissä ja tykkään edelleen myös kiekosta. Eilen tuuletin spontaanisti polvillani olohuoneen lattialla Suomen voittomaalia. Livenä näkemäni kiekkomatsit vaan ovat olleet tällä kaudella tylsiä keskialueen hankaamisia, joissa ei ole tehty maaleja ja katsomossa ei ole ollut tunnetta. Hippoksella oli täysin erilainen meininki esim. kymmenen vuotta sitten.
Molemmat lajit ovat maalintekopelejä. Se kumpi uittaa pelivälineen useammin toisin nuottaan korjaa potin. Painottaisin sanaa maalintekopeli. Henkilökohtaisesti katson mieluummin ottelua, jossa tapahtuu asioita nopealla temmolla ja isketään hienoja nyyttejä molempiin päätyihin. Varsinkin jos vaihtoehtona on melko puuduttavaa "keskialueen smirglaamista" eli sitä keskialueen shakkia, jota tällä kaudella olen nähnyt. Haluan nähdä peliä, jossa haastetaan one-on-one ja missä ottelusta toiseen näkee pieniä yksittäisiä helmiä yksilösuorituksia, jotka laajemmassa mittakaavassa auttavat joukkuetta eteenpäin.
Mutta tämä on vain oma mielipiteeni. ;)
Ensimmäinen anonyymi tässä vielä hei. Tarkoitukseni ei ollut väittää säbää likaiseksi lajiksi, jossa pelaajat tarkoituksella satuttavat vastustajia. Likaisuus on enemmänkin sellaista pientä jäynää, sanailua ja möllötystä, jota on viihdyttävää katsella. Ei pelkästään niin, että mennään kentälle, pyritään virheettömään, eleettömään ja robottimaiseen vaihtoon.
VastaaPoistaOma pointtini on se, että normisuoritus kummassakin kaukalossa tavallisena arki-iltana klo 18:30 alkaen on melko tylsää viihdettä.
Kun sekaan heitetään muutamia ylilyöntejä, ärsyttämistä, tuomarivirheitä, pikkujäynää, kuumenemisia, alivoimamaaleja, huutoa katsomosta, ulosajoja, rankkareita, jne.... Silloin kumpikin laji muuttuu Viihteeksi.
No hei taas ensimmäinen anonyymi! :)
VastaaPoistaOlen tästä kanssasi täysin samaa mieltä. Säbän puolella hyvänä esimerkkinä arkipelien kiinnostavuudesta on SSV. En ole nähnyt vielä koskaan runkosarjan arkipelissä kiinnostuneita Viikkareita askissa, mutta pelit voitetaan (tai hävitään) rutiinilla ilman suurempia temppuja. Eihän se erityisin laadukasta viihdettä ole - muuta kuin kovimmille lajiniiloille.
Ehkä säbässä mennään tällä hetkellä lajikulttuurievoluution sitä vaihdetta missä kiekossa oltiin noin 20 vuotta sitten. Olisko näin?