Pari sanaa Wirmosta.

Olin pari viikkoa sitten vihellysreissulla Turun kupeessa Mynämäellä. Ennakkoon en tiennyt paikkakunnasta mitään lukuunottamatta ihmeellistä nimeä, joka aina herättää ristiriitaisia tunteita. Siis voiko tuo olla oikea paikkakunnan nimi? No onhan se ja ainakin paikallinen sählyskene vaikutti erittäin virkeältä.

Nimittäin saavuin hallille 1,5 tuntia ennen matsin alkua ja törmäsin ilmiöön mihin en ole koskaan tämän lajin parissa törmännyt. Jengi jonotti hallin ovella odottamassa ovien aukeamista!! Kyseessä ei ollut parin kylähullun säbä-ääliön kokoontuminen vaan jonoa oli karkeasti arvioiden 50 metriä. Reipas puolituntia myöhemmin lähdin vetämään kollegan kanssa alkulämmöt ulos ja totesin jonon vaan kasvaneen. Siis mitä helvettiä? Olisin ottanut valokuvan liitteeksi jollei se olisi tuntunut liian urpolta siinä kohtaa. Ihmettelin nimittäin sitä jonoa melko hölmistyneenä.

Ihmiset todellakin jonottivat toista tuntia päästäkseen halliin katsomaan oman kylän poikien edesottamuksia. Ja tunnelma hallissa oli huikea. Omia kannustettiin raivokkaasti, mutta reilusti. Erityiskiitos yleisölle sinne suuntaan rehdistä urheiluhengestä. Väkeä oli 400-500 eli enemmän kuin useammalla liigapaikkakunnalla ja tunnelmaa ei viitsi edes verrata vaikkapa Pasilan urheilutalon "hautajaisiin". Kotijoukkue voitti tiukan väännön jälkeen jatkoajalla lähes paikallisvastustajan FBC Turun ja tuntui, että hallista kaatui seinät ratkaisumaalin synnyttyä. Katsomossa koettiin totaalinen massarepeäminen.

Hienoa nähdä, että laji nostattaa innostusta muuallakin kuin suurilla paikkakunnilla. Tätä samaa toivoisin näkeväni muillakin paikkakunnilla sarjatasosta riippumatta.

Tsemppiä Wirmolle ja muille seuroille kevään viimeisiin koitoksiin!

Joillakin vain on kyky tehdä jotain tolkuttoman kaunista...

Mitä vanhemmaksi olen elänyt, niin sitä useammin huomaan pysähtyväni ihastellen erilaisten vaikuttavien asioiden edessä. Yksi näistä asioista on musiikki. Olen henkeen ja vereen hevari, mutta se ei rajoita tunnustuksen antamista muiden tyylisuuntien mahtaville edustajille. En aina edes tiedä mikä on se tekijä, joka saa mut pysähtymään ja nauttimaan hienosta elämyksestä, mutta sen tiedän että tuntemukset ovat varsin voimakkaita.

Tänään koin taas tunnetilojen paletista enemmän sitä herkistävää osastoa kuullessani erästä suosikkisäveltäjääni. Olen nimittäin vankkumaton Tuomas Holopaisen fani. Tuomakselta on tulossa soololevy ja siltä on julkaistu ensimmäinen sinkku A lifetime of adventure. Käsittääkseni koko teos on saanut inspiraation Roope Ankasta, joten jännä kuulla millaista levyn muun matsku on. Tämä ensimmäinen julkaistu raita ainakin aiheutti kohdallani totaalistopin ja parin kuuntelukerran transsin.

Ja tässä kyseinen ralli:

Jos joskus haluat viettää täydellisen parituntisen vaikka hyvän sikarin ja konjakin kera, ja vaan rauhoittua kuuntelemaan täydellistä musiikkia, niin suosittelen kaivamaan vaikkapa youtubesta Hans Zimmerin tuotantoa. Zimmer on mielestäni kovin säveltäjä tässä ajassa ja lähes jokainen meistä on kuullut häntä tietämättään. Mies nimittäin säveltää instrumentaalimusiikkia elokuviin, peleihin ja muihin vastaaviin projekteihin ja matsku on kovaa!

Nautin Zimmerin musiikista lähinnä siksi, että elokuviin sävelletyt instrumentaalikappaleet tuovat mieleen juuri niiden sankaritarinat ja niihin liittyvät hyveet. Sankarillisuus, oikeudenmukaisuus ja kunnia muutamia mainitakseni. Zimmerin sävellykset ovat eskapismia parhaimmillaan. Alla olevan kokelmaraidan ensimmäiset poiminnat saa multa ihon kananlihalle joka kerta ja sitä fiilistä jatkuu puolitoista tuntia täydeltä laidalta.

Missäs se konjakkipullo olikaan...