Mä rakastan tätä kaupunkia. Muutin Jyväskylään 1998 ja sen jälkeen olen tuntenut vilpitöntä rakkautta tätä kaupunkia kohtaan. Ja nimenomaan kaupunkia enkä esim. tämän kaupungin suurimpia urheiluseuroja kuten Jypi ja JJK. Kiekossa sydän sykkii Tepsille ja potkiksessa sympatiat menee Messille Barcaan eli kotikuntani ja minun yhteinen rakkaus ei ole pönkitetty urheilun vahvalle pohjalle.
Olin muutaman vuoden reissussakin ja kävin vain hetkellisesti sinä aikana Jyväskylässä, mutta mahdollisuuksista huolimatta palasin aina tänne. Monesti olen henkisesti valmistautunut jättämään nämä kulmat, mutta aina jostain on ilmaantunut mahdollisuus jatkaa eloa täällä. Keväällä tulee taas tilanne, jossa hyvin suurella todennäköisyydellä jätän nämä kulmat hetkeksi taakse ja lähden uuteen huimaan seikkailuun jossain muualla, mutta varmaa on se, että tänne mä palaan.
Vaikka olen viettänyt elinajastani vain alle kolmasosan Jyväskylässä tunnen olevani jyväskyläläinen. Tänne mä haluan aina palata.
Täällä on mun pesä.
torstai 27. lokakuuta 2011
lauantai 22. lokakuuta 2011
One for sorrow
Konjakilla on jännittävä ominaisuus yksin nautittuna. Se tahtoo johtaa miehen aika melankolisille poluille. Tänä iltana nautin yhden reippaan lasillisen konjamiinia yksikseni kotosalla ja niinhän siinä kävi, että sentimentaaliset fiilikset iski mieheen.
Mitään erityistä syytä haikeuteen ei ole, ja fiilis on levollinen, mutta tunteellinen. Melko mystinen olo.
Tähän fiilikseen käy taustamusiikiksi erinomaisesti uusi Insomnium ja biisi nimeltä One for sorrow. Mukavaa viikonloppua jokaiselle säädylle.
Mitään erityistä syytä haikeuteen ei ole, ja fiilis on levollinen, mutta tunteellinen. Melko mystinen olo.
Tähän fiilikseen käy taustamusiikiksi erinomaisesti uusi Insomnium ja biisi nimeltä One for sorrow. Mukavaa viikonloppua jokaiselle säädylle.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Mistä sen tietää?
Pitkään sinkkuna olleena olen onnistunut rakentamaan oman elämäni melko mukavaksi. Voin mennä ja tulla miten haluan, harrastaa mitä haluan, lähteä yöhön milloin haluan ja makoilla sohvalla kotosalla oikeastaan milloin haluan. Kukaan ei valita mulle jos haluan katsoa ääliömäisiä mättöleffoja tai pornoa, miehisten tarpeiden täyttäminen vastakkaisen sukupuolen kanssa onnistuu riittävän usein eli mimmirintamalla on sopivasti taisteluita ja duuniajatkin olen onnistunut sumplimaan asiakkaiden kanssa itselleni suotuisasti.
Kaikenkaikkiaan elelen aika mukavasti. Ja mulla on paljon hyviä ystäviä kenen kanssa tätä mukavaa aikaani jaan. Eli eipä tässä valittamista.
Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Voisin nimittäin olla onnellisempi. Ihan aikuisten oikeasti kohta kolmevitosen miehen pitäisi osata ajatella järkevästi ja tarttua silloin tilaisuuteen kun sellainen tulee - siis kun hyviä naisia ei puissa kasva ja kun sellainen kuvioon ilmaantuu, niin pitäisi ymmärtää lukita tilanne. Enpä vain ole tähän päivään mennessä osannut niin tehdä ja hyvin kivuliaasti sen todennut.
Mistä johtuu se erittäin kivulias luopumisen tuska? Se kun mukavasta täsmärakennetusta elämästä pitäisi luopua ja keskittyä esim. yhteen naiseen? Järkikin sanoo, että kun sellainen nainen kristallisoituu jostain maailmankaikkeuden syövereistä omaan elämään, niin siitä tartutaan kynsin ja hampain, mutta jotkut muut ruumiinosat hangoittelee vastaan. Mistä helvetistä sen tietää, että tämä on nyt se juttu mikä kannattaa kurkata vaikka pikkuriskillä?
Ehkä pitää vaan uskaltaa.
Kaikenkaikkiaan elelen aika mukavasti. Ja mulla on paljon hyviä ystäviä kenen kanssa tätä mukavaa aikaani jaan. Eli eipä tässä valittamista.
Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Voisin nimittäin olla onnellisempi. Ihan aikuisten oikeasti kohta kolmevitosen miehen pitäisi osata ajatella järkevästi ja tarttua silloin tilaisuuteen kun sellainen tulee - siis kun hyviä naisia ei puissa kasva ja kun sellainen kuvioon ilmaantuu, niin pitäisi ymmärtää lukita tilanne. Enpä vain ole tähän päivään mennessä osannut niin tehdä ja hyvin kivuliaasti sen todennut.
Mistä johtuu se erittäin kivulias luopumisen tuska? Se kun mukavasta täsmärakennetusta elämästä pitäisi luopua ja keskittyä esim. yhteen naiseen? Järkikin sanoo, että kun sellainen nainen kristallisoituu jostain maailmankaikkeuden syövereistä omaan elämään, niin siitä tartutaan kynsin ja hampain, mutta jotkut muut ruumiinosat hangoittelee vastaan. Mistä helvetistä sen tietää, että tämä on nyt se juttu mikä kannattaa kurkata vaikka pikkuriskillä?
Ehkä pitää vaan uskaltaa.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Tuotetestaus: matkakaiutin X-mini
Tässä se tulee! Nimittäin blogini ensimmäinen tuotetestaus. Kyllähän sitä on jo odotettukin, mutta testituloksia joutuu odottamaan jatkossakin. Että tottukaa siihen. Erityismaininta täytyy antaa UuPeelle sinnikkäästä matkakaiuttimen testin penäämisestä - ei ole nimittäin kerta tai edes kolme kertaa kun asiaan on palattu.
Testattava tuote on siis X-Mini matkakaiutin. Tuotteet slogan on "Sound beyond size" joten odotukset äänenlaadun suhteen asetetaan korkealle. Testimatkana toimi syyskuinen poikien retki Saksan ytimeen ja tarkemmin Düsseldorf-Köln aksellille. Varsinainen testikuuntelu tehtiin Düsseldorfissa matkan ensimmäisenä darra-aamuna.
Kaiutin ei tosiaankaan ole koolla pilattu. Halkaisijaltaan pallonmuotoinen kajari on noin tulitikkuaskin mittainen eikä korkeuttakaan kerry kuin samainen tikkuaski. Virtansa kajari saa USB-piuhalla ladattavasta sisäisestä akusta ja akun kesto on riittävä, koska en ole itse saanut sitä loppumaan kuuntelemalla. Kaikenkaikkiaan kaiutin mahtuu mukaan vaikka reissaisi niukimmissakin varusteissa.
Testikuuntelussa käytettiin hieman räväkämpää musiikkia eli kitaravetoista raskaampaa metallia. Ensimmäinen testibiisi oli In Flamesin uusimman platan biisi "Where the dead ships dwell" ja ainakin allekirjoittaneen kehoa nämä sulokkaat ruotsalaistanhut vavisuttivat mukavasti. Lieko osasyynä ollut eiliset ginilimpsat, mutta ainakin tuohon aika voimakasbassoiseen biisiin kajarista lähti mukavasti jytkettä ilman äänen säröilyä ja korkeammatkin taajuudet kuuluivat mukavasti. Tosin matkaseuralaiset inisivät musiikin laadusta, mutta mitä muuta voi odottaa noilta naurettavilta brittirokkirenkutusta kuuntelevilta hampuuseilta.
Toinen testiralli oli sitten hieman kevyempää ja sisälsi heleämpää vokalisointia, jota tuutista suolsi Kamelot biisillään "When the lights are down". Tässä vaiheessa olin jo erittäin liikuttuneessa tilassa ja kiittelin itseäni kaiuttimen ottamisesta mukaan. Kappaleessa testattiin enemmän kaiuttimen suoriutumista korkeammista taajuuksista ja täytyy myöntää, että muutaman kympin hintainen pikkukaiutin yllätti tässäkin kohtaa positiivisesti.
Lyhyt, mutta ytimekäs testini osoitti kaiuttimen olevan hintansa väärti. Tosin myönnettäköön ettei äänenlaadulla ihan vielä kuuhun päästä, mutta kyllä se poikaporukalla juominkien taustamusiikin soittoon kelpaa oikein mainiosti. Kaiuttimia saa linkitettyä useampia yhteen, joten olisi mielenkiintoista kokeilla kuinka äänenlaatu muuttuu esim. käytettäessä kahta X-miniä yhdessä. Ehkäpä testaan sitä seuraavalla reissulla.
Testeissäni arvioin tuotteita (tai mitä tahansa testattavia kohteita) littipeukuilla. Viisi littipeukkua on maksimi ja tuotteen ollessa ihan sysipaska annan nolla peukkua.
Tällä kertaa anna X-minille kolme littipeukkua eli ensimmäisen tuotetestauksen lopputulos oli aika miellyttävä.
Kiitän: X-minin kokoa, akun kestoa sekä yllättävän hyvää äänenlaatua noinkin pieneen pakettiin.
Moitin: lyhyttä johtoa, ehkä kuitenkin liian vähäistä bassontoistoa sekä matkaseuralaisten todella paskaa musiikkimakua.
Tässä vielä linkki tuotteen kotisivuille: http://www.x-mini.com/
Testattava tuote on siis X-Mini matkakaiutin. Tuotteet slogan on "Sound beyond size" joten odotukset äänenlaadun suhteen asetetaan korkealle. Testimatkana toimi syyskuinen poikien retki Saksan ytimeen ja tarkemmin Düsseldorf-Köln aksellille. Varsinainen testikuuntelu tehtiin Düsseldorfissa matkan ensimmäisenä darra-aamuna.
Toinen testiralli oli sitten hieman kevyempää ja sisälsi heleämpää vokalisointia, jota tuutista suolsi Kamelot biisillään "When the lights are down". Tässä vaiheessa olin jo erittäin liikuttuneessa tilassa ja kiittelin itseäni kaiuttimen ottamisesta mukaan. Kappaleessa testattiin enemmän kaiuttimen suoriutumista korkeammista taajuuksista ja täytyy myöntää, että muutaman kympin hintainen pikkukaiutin yllätti tässäkin kohtaa positiivisesti.
Testeissäni arvioin tuotteita (tai mitä tahansa testattavia kohteita) littipeukuilla. Viisi littipeukkua on maksimi ja tuotteen ollessa ihan sysipaska annan nolla peukkua.
Tällä kertaa anna X-minille kolme littipeukkua eli ensimmäisen tuotetestauksen lopputulos oli aika miellyttävä.
Kiitän: X-minin kokoa, akun kestoa sekä yllättävän hyvää äänenlaatua noinkin pieneen pakettiin.
Moitin: lyhyttä johtoa, ehkä kuitenkin liian vähäistä bassontoistoa sekä matkaseuralaisten todella paskaa musiikkimakua.
Tässä vielä linkki tuotteen kotisivuille: http://www.x-mini.com/
perjantai 7. lokakuuta 2011
Hirviteatteria
Korkkaan tänään liigakauteni katselijan roolissa Monnarilla. Telkkarista tulisi samaan aikaan EM-karsinta fudista ja änäriä, mutta mielestäni urheilu on parasta livenä ja paikallista seuraa pitää kannattaa. Sori JJK ja Jypi, mutta mun sympatiat menee Happeelle.
Kenellekään ei lienee yllätys, että rakastan salibandyä. Jotenkin laji on vaan niin maaginen erityisesti paikanpäällä seurattuna. Kiekko ja fuda on tietty suurempia ja niissä on oma viehätyksensä, eikä tunnelma tule Monnarilla tai missään muussakaan säbäpelissä olemaan sellainen kuin esim. pari viikkoa sitten FC Kölnin pelissä Bundesliigassa, mutta silti mun pumppuni hakkaa säbälle.
Ehkä yksi syy tähän on se, että Monnarin lauteilla pääsee seuraamaan tuttujen tai puolituttujen pelaajien otteita ja illasta toiseen häkeltyä esim. Kotilaisen Panun maagisesta kehonhallinnasta ja Junkkarisen Jonnen hurjista nousuista. Tai Kuneliuksen Jaskan kuolemaa uhmaavista peitoista ja mustelmiatuottavasta pelitavasta. Siinä on muuten äijä joka ei pahemmin kroppaansa säästele väännöissä ja joskus olenkin miettinyt, että millaset rajoituksen Kunen vakuutuksissa mahtaa olla? Nouseeko tossu enää ikämies-ikäisenä peleihin vai joko lonkkaan on lyöty tekoniveltä?
Näitä nimiä voisi luetella aimo nipun tähän yhteyteen, mutta nostetaan nyt yksi nimi vielä esille. Muutama kausi sitten silmään pisti eräs bambimainen takatukka pakin tontilta huikeine nousuineen ja ei voinut muuta kuin ihailla tämän nuoren pelurin kykyä nopeisiin rytminvaihtoihin. Hakosen Petrin kyky nostaa peli muutamalla askeleella hyökkäysalueelle aiheuttaen lähes aina paniikkia vastustajan leiriin oli huikeaa katseltavaa. Junkkarinen ja Hakonen ovat näin sivustakatselijan silmin samantyyppisiä pelaajia ja odotankin innolla Happeen ja Classicin kohtaamista ja sitä hetkeä kun nämä nuoret sankarit ottavat mittaa toisistaan.
Niin ja tänäänhän Happee kaataa Erän 7-5. Saa laittaa vetoja sisään.
Kenellekään ei lienee yllätys, että rakastan salibandyä. Jotenkin laji on vaan niin maaginen erityisesti paikanpäällä seurattuna. Kiekko ja fuda on tietty suurempia ja niissä on oma viehätyksensä, eikä tunnelma tule Monnarilla tai missään muussakaan säbäpelissä olemaan sellainen kuin esim. pari viikkoa sitten FC Kölnin pelissä Bundesliigassa, mutta silti mun pumppuni hakkaa säbälle.
Ehkä yksi syy tähän on se, että Monnarin lauteilla pääsee seuraamaan tuttujen tai puolituttujen pelaajien otteita ja illasta toiseen häkeltyä esim. Kotilaisen Panun maagisesta kehonhallinnasta ja Junkkarisen Jonnen hurjista nousuista. Tai Kuneliuksen Jaskan kuolemaa uhmaavista peitoista ja mustelmiatuottavasta pelitavasta. Siinä on muuten äijä joka ei pahemmin kroppaansa säästele väännöissä ja joskus olenkin miettinyt, että millaset rajoituksen Kunen vakuutuksissa mahtaa olla? Nouseeko tossu enää ikämies-ikäisenä peleihin vai joko lonkkaan on lyöty tekoniveltä?
Näitä nimiä voisi luetella aimo nipun tähän yhteyteen, mutta nostetaan nyt yksi nimi vielä esille. Muutama kausi sitten silmään pisti eräs bambimainen takatukka pakin tontilta huikeine nousuineen ja ei voinut muuta kuin ihailla tämän nuoren pelurin kykyä nopeisiin rytminvaihtoihin. Hakosen Petrin kyky nostaa peli muutamalla askeleella hyökkäysalueelle aiheuttaen lähes aina paniikkia vastustajan leiriin oli huikeaa katseltavaa. Junkkarinen ja Hakonen ovat näin sivustakatselijan silmin samantyyppisiä pelaajia ja odotankin innolla Happeen ja Classicin kohtaamista ja sitä hetkeä kun nämä nuoret sankarit ottavat mittaa toisistaan.
Niin ja tänäänhän Happee kaataa Erän 7-5. Saa laittaa vetoja sisään.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Lepää rauhassa Lasse Mäkinen
Huikea salibandypersoona Lasse Mäkinen menehtyi viime yönä Keski-Suomen Keskussairaalassa pitkällisen sairauden uuvuttamana. Lasse taisteli pitkään ja urheasti jo kerran voitetuksi luullun kamppailun vakavaa sairautta vastaan, mutta lopulta keho antoi periksi.
Valitettavasti minulla ei ollut kunniaa tuntea häntä henkilökohtaisesti hyvin vaan olimme tuttuja lajin parista. Vuosien aikana tuomitsin hänen otteluitaan kymmenittäin aina hänen juniorivuosiltaan lähtien ja mielikuva mikä Lassesta jää mieleeni on harvinaisen positiivinen. Hänen kaltaisiaan iloisia ja aina positiivisia kavereita tarvittaisiin enemmän tähän maailmaan ja hänen poisnukkumisensa on suuri menetys, joka koskettaa syvästi salibandy-yhteisöä.
Kaikista elämäni aikana tapaamistani henkilöistä Lasse kuului niihin harvoihin, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen pelkällä olemuksellaan ja positiivisuudellaan. Nykymaailmassa tuollaiset ihmiset ovat todella harvinaisia.
Tahdon ilmaista osanottoni Lassen perheelle, ystäville ja muille läheisille sekä toivoa jaksamista tämän suuren menetyksen kohdatessa.
Lassen muistolle:
"Although you're gone
In memories you shall live on
Asleep... In peace now rest
The weight of the world is off your chest"
Varren pituudesta.
Ajattelinpa kirjoitella varren pituudesta. Tässä kohtaa kaikki huohottavat pervertikot tulevat pettymään, koska tällä bloggauksella ei ole mitään tekemistä meisselin mitan kanssa. Varren pituudella tarkoitan tässä yhteydessä mittaa päästä varpaisiin eli ihan sitä senttilukua mikä merkitään jo neuvolakortteihin.
Faktahan on se, että mä olen aika hobitti, smurffi, kääpiö tai minkä pienen mielikuvitusolennon haluaakaan valita. Mittaa on kertynyt tuollaiset give or take 165 eli reippaasti alle suomalaisen miehen keskimitan, mutta muuten ole mielestäni ihan miehen kokoinen mies. Olen tottunut olemaan pieni ihan tuolta alakouluikäisestä saakka, joten kyllä tässä iässä on jo oppinut kantamaan koko komeutensa. Olen siis täysin sinut lyhyyteni kanssa. Mua on yritetty joskus kouluikäisenä kiusata pienuudesta, mutta en antanut koskaa periksi vaan pistin kovaa vastaan ja yleensä lannistin kiusaajani helvetin kovalla äänellä ja pelottomuudella. Enkä saanut turpaani kuin kerran :)
Yksi asia mikä mua on monesti mietityttänyt ja missä olen ottanut turpaani useamman kerran (ainakin henkisesti) on se, että mimmirintamalla annan tasoitusta aika paljon pidemmille miehille. Onpa minulle joskus jopa sanottukin, että olisin oikein fiksu, mukava ja kivannäköinen mies, mutta valitettavasti mä olen liian lyhyt. Tosin toisessa ääripäässä on muutama case, jossa mimmit ovat olleet reippaasti mua pidempiä eikä mun lyhyyteni ole heitä silloin haitannut.
Mulle ei ole vielä koskaan selvinnyt ihan täydellisesti, että miksi naiselle lyhyempi mies on vaikea tapaus käsitellä. Tuolla maailmalla reissatessa näkee usein lyhyitä miehiä taluttamassa satumaisen kauniita pitkiä daameja, mutta harvemmin täällä Suomessa. Mikäs on niin erilaista täällä meillä kotosalla sitten? Miksi suomalaisten naisten on vaikea käsitellä sitä, että joutuisi hengailemaan lyhyemmän miehen kanssa? Onko kyseessä naisten heikko itsetunto eli pelko siitä, että kaverit vittuilee jos liikkuu pygmin kanssa? Vai onko kyseessä joku sisäänrakennettu suvunjatkamisen kannalta tärkeä keino varmistaa vahvin geeniperimä omille jälkeläisilleen ja se laittaa naaraat etsimään tarpeeksi isoja ja vahvoja uroita? Vai että pienten miesten ei uskota pystyvän suojelemaan tarpeeksi hyvin elämän pahoilta asioilta ja haetaan suurempaa fyysistä pelotetta lähelle?
No enpä tiedä, mutta sanonpa kaksi asiaa: a) jokaisella naisella on ihan varmasti oikeus valita miehensä koko välittämättä mun ja muiden pienten miesten kitinöistä ja b) hyvinhän noita naisia on ainakin tämän pienen miehen elämässä riittänyt, joten ehkä meillä pienilläkin miehillä on oma paikkansa ;)
Faktahan on se, että mä olen aika hobitti, smurffi, kääpiö tai minkä pienen mielikuvitusolennon haluaakaan valita. Mittaa on kertynyt tuollaiset give or take 165 eli reippaasti alle suomalaisen miehen keskimitan, mutta muuten ole mielestäni ihan miehen kokoinen mies. Olen tottunut olemaan pieni ihan tuolta alakouluikäisestä saakka, joten kyllä tässä iässä on jo oppinut kantamaan koko komeutensa. Olen siis täysin sinut lyhyyteni kanssa. Mua on yritetty joskus kouluikäisenä kiusata pienuudesta, mutta en antanut koskaa periksi vaan pistin kovaa vastaan ja yleensä lannistin kiusaajani helvetin kovalla äänellä ja pelottomuudella. Enkä saanut turpaani kuin kerran :)
Yksi asia mikä mua on monesti mietityttänyt ja missä olen ottanut turpaani useamman kerran (ainakin henkisesti) on se, että mimmirintamalla annan tasoitusta aika paljon pidemmille miehille. Onpa minulle joskus jopa sanottukin, että olisin oikein fiksu, mukava ja kivannäköinen mies, mutta valitettavasti mä olen liian lyhyt. Tosin toisessa ääripäässä on muutama case, jossa mimmit ovat olleet reippaasti mua pidempiä eikä mun lyhyyteni ole heitä silloin haitannut.
Mulle ei ole vielä koskaan selvinnyt ihan täydellisesti, että miksi naiselle lyhyempi mies on vaikea tapaus käsitellä. Tuolla maailmalla reissatessa näkee usein lyhyitä miehiä taluttamassa satumaisen kauniita pitkiä daameja, mutta harvemmin täällä Suomessa. Mikäs on niin erilaista täällä meillä kotosalla sitten? Miksi suomalaisten naisten on vaikea käsitellä sitä, että joutuisi hengailemaan lyhyemmän miehen kanssa? Onko kyseessä naisten heikko itsetunto eli pelko siitä, että kaverit vittuilee jos liikkuu pygmin kanssa? Vai onko kyseessä joku sisäänrakennettu suvunjatkamisen kannalta tärkeä keino varmistaa vahvin geeniperimä omille jälkeläisilleen ja se laittaa naaraat etsimään tarpeeksi isoja ja vahvoja uroita? Vai että pienten miesten ei uskota pystyvän suojelemaan tarpeeksi hyvin elämän pahoilta asioilta ja haetaan suurempaa fyysistä pelotetta lähelle?
No enpä tiedä, mutta sanonpa kaksi asiaa: a) jokaisella naisella on ihan varmasti oikeus valita miehensä koko välittämättä mun ja muiden pienten miesten kitinöistä ja b) hyvinhän noita naisia on ainakin tämän pienen miehen elämässä riittänyt, joten ehkä meillä pienilläkin miehillä on oma paikkansa ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)