Olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että säbässä ja kiekossa parhaat matsit läpsytellään vanhimpien nuorten ikäluokassa. Kymmenkunta vuotta sählyä kyseisissä sarjoissa piipanneena ja vielä pidemmän ajan lätkää seuranneena ei voi muuta kuin ihailla jätkien intoa, taitoa ja yritystä. Tilanteet vedetään ihan päätyyn saakka eikä periksi anneta. Katsokaapa vaikka käynnissä olevien nuorten jääkiekon MM-kisojen matseja, niin tiedätte mitä tarkoitan.
Alle parikymppiset pelurit tietävät olevansa isossa näyteikkunassa ja siellä ruudun takana istuu joka ainoan merkittävän lätkäjoukkueen scoutit ja geeämmät tarkkailemassa varaamiaan pelaajia tai arvioimassa vielä varaamattomia junnuja tulevaisuuden varaustilaisuuksia silmälläpitäen. Onnistumalla noissa kekkereissä saattaa onnistua varmistamaan oman paikkanasa änärin taalakaukaloissa ja vaurastuttamaan siinä sivussa koko sukuaan miljoonilla. Ohessa tulee myös pesää vähintään ensimmäiseltä perintöprinsessalta tai muuten vaan mukavannäköiseltä uimapukumallilta sekä naamavippi kesäisen Helsingin klubeille ja pärstä vähintään joka toiseen Seiskaan. Ja kun pelaajaura alkaa olemaan ehtoopuolella, niin aina voi jatkaa scouttina ja elää hokia koko loppuelämä. Great success!
Happeen junnut ovat voittaneet lähes yhden käden sormien verran mestaruuksia viime vuosina ja niitä matseja on ollut huikea käydä katsomassa. Käsittämätön määrä käsiä ja jalkoja kentällä ja vauhtia parhaimmillaan reippaasti enemmän kuin miesten liigassa. Tietääkseni Happeen veroista dynastiaa nuorten SM-sarjassa ei ole aiemmin nähty, mutta onko sillä saanut katu-uskottavuutta? Tai onko tulevaisuus taattu? Sählyllä ei leveään leipään ainakaan vielä kiinni pääse ja tuskinpa sillä vippikorttejakaan irtoaa kaupungin kuppiloihin, mutta pesän saannista en ole niin varma. Pitääpä joskus haastatella Pylsyä, Kotilaisen Panua ja vaikkapa entistä kapteeni Kääriäistä miten kaupungin yöelämän naarasveskareiden länkiin ovat vedot uponneet...
No saapa sählyllä pesää tai sitten ei, niin veikkaan että pesää (ainakin tulevaisuudessa) saavat junnukiekkoilijat pelaavat mitaleista tämän vuoden kisoissa Kanadassa. Ja eiköhän viimeistään näiden kisojen jälkeen Granlundin veljeksillekin löydetä jostain missityttöystävät.
perjantai 30. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Joulu voi alkaa!
Joulupukin hommat saatu tehtyä, punkut valittu ja korkattu, viilletyt ranteet joululahjahelvetin jäljiltä on paikattu ja levollinen joulumieli yrittää hiipiä kulman takaa salakavalasti mieheen. Kuviosta puuttuu enää joulupipari, mutta sitäkin lähdetään kohta saalistamaan. Joulu voi siis alkaa!
Lempijoululauluni myötä haluan toivottaa oikein mukavaa ja rauhallista joulua itse kullekin säädylle!
Lempijoululauluni myötä haluan toivottaa oikein mukavaa ja rauhallista joulua itse kullekin säädylle!
torstai 15. joulukuuta 2011
Jouluriutuminen
Blogin pitäminen on joskus haasteellista. Mä tiedän, että jossain tuolla tahraisten ruutujen äärellä olisi innokkaita lukijoita, mutta duunin ja harrastusten vuoksi kirjoittajan virta on ollut vähissä. Velvollisuudet on hoidettava ja vaikka monta kertaa olisin halunnut järjestää itselleni pienen terapeuttisen kirjoitushetken, niin väsymys on voittanut. Seli seli ja blaah blaah...
En sitten tiedä onko tämä joulun odottaminen niin väsyttävää puuhaa, että virtaa meinaa olla aivan liian vähän. Sitä on niin vähän ettei jaksa edes tumputtaa kotona. Puhumattakaan panemisesta. Parit räväkämmät pikkujoulut ovat sotkeneet mun sisäisen fillarini ketjut niin pahasti, että niiden palauttaminen rattaille kestää tovin. Meikäläisen pitäisi kuitenkin olla vielä ihan kohtalaisen viriilissä kunnossa, mutta edellisen kerran kun olin menossa daamin luo fyysinen rakkaus mielessä, niin lopputuloksena oli totaalinen puutuminen kaunispyllyisen tyttären sänkyyn ennenkuin edes ensimmäistäkään tätä vartaloa verhoilevaa vaateriepua ehdittiin riisua. Lainatakseni tätä daamia se oli "hyvä yritys".
Mutta onko se nyt ihme jos mies puutuu joulun alla? Myyntimies Mynttisen pitää painaa niska limassa joulukauppaa tehden pitkiä päiviä. Ja hirvittäviä kihauksia tarjolla lähes joka viikonloppu ja kun on heikkolihainen ja helposti houkuteltavissa erilaisiin riettauksiin, niin lopputulos on viikottainen torstaihin asti ulottuva puutuminen. Ja sitten onkin jo perjantai ja sama jouluinen oravanpyörä jatkaa pyörimistään.
Mieltäkin masentaa joka saatanan kauppakeskuksessa soiva joululaulu missä lauletaan jotain, että "on lunta tulvillaan nyt raikas talvisää..." Mikä helvetin raikas talvisää? Ja mikä vitun lumi? Juuri äsken tallasin Mikkelin katuja myyntimiehen pesäkengät jalassa ja ihmettelin, että mistä vitusta tätä sohjoa riittää? Ja että miksi nyt sataa vettä?
Silloin kun mä olin kirkasotsainen pikkupoika, niin oli lunta ja hypittiin Stigoilla piirinennätyksiä. Ja pakkasessa perkele! Nyt haaveillaan haisaappaista joulukuussa ja odotetaan joulusnapseja. Toivottavasti jaksais edes vähän panna niitä odotellessa.
En sitten tiedä onko tämä joulun odottaminen niin väsyttävää puuhaa, että virtaa meinaa olla aivan liian vähän. Sitä on niin vähän ettei jaksa edes tumputtaa kotona. Puhumattakaan panemisesta. Parit räväkämmät pikkujoulut ovat sotkeneet mun sisäisen fillarini ketjut niin pahasti, että niiden palauttaminen rattaille kestää tovin. Meikäläisen pitäisi kuitenkin olla vielä ihan kohtalaisen viriilissä kunnossa, mutta edellisen kerran kun olin menossa daamin luo fyysinen rakkaus mielessä, niin lopputuloksena oli totaalinen puutuminen kaunispyllyisen tyttären sänkyyn ennenkuin edes ensimmäistäkään tätä vartaloa verhoilevaa vaateriepua ehdittiin riisua. Lainatakseni tätä daamia se oli "hyvä yritys".
Mutta onko se nyt ihme jos mies puutuu joulun alla? Myyntimies Mynttisen pitää painaa niska limassa joulukauppaa tehden pitkiä päiviä. Ja hirvittäviä kihauksia tarjolla lähes joka viikonloppu ja kun on heikkolihainen ja helposti houkuteltavissa erilaisiin riettauksiin, niin lopputulos on viikottainen torstaihin asti ulottuva puutuminen. Ja sitten onkin jo perjantai ja sama jouluinen oravanpyörä jatkaa pyörimistään.
Mieltäkin masentaa joka saatanan kauppakeskuksessa soiva joululaulu missä lauletaan jotain, että "on lunta tulvillaan nyt raikas talvisää..." Mikä helvetin raikas talvisää? Ja mikä vitun lumi? Juuri äsken tallasin Mikkelin katuja myyntimiehen pesäkengät jalassa ja ihmettelin, että mistä vitusta tätä sohjoa riittää? Ja että miksi nyt sataa vettä?
Silloin kun mä olin kirkasotsainen pikkupoika, niin oli lunta ja hypittiin Stigoilla piirinennätyksiä. Ja pakkasessa perkele! Nyt haaveillaan haisaappaista joulukuussa ja odotetaan joulusnapseja. Toivottavasti jaksais edes vähän panna niitä odotellessa.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Tuomarin painajainen
Alkaa itseänikin ärsyttämään marraskuiset viiksikuvat niin paljon, että lienee aika kirjoitella jotain muuta. Viime lauantaisessa Divari-matsissa tapahtui sopivasti sellainen painajainen, josta saankin pienen jutunjuuren tähän Itsenäisyyspäivän aamuun. Välikommenttina, että hyvää Itsenäisyyspäivää vaan itsekullekin!
Tuomarin pahin painajainen on se, että blokkaat maalivahdin näkyvyyden ja pallo menee nyyttiin tai että "torjut" itse maalia kohti menevän pallon. Ei nyt mennä siihen miksi ihmeessä näin voisi tapahtua, koska eihän seepran pitäisi koskaan olla sellaisessa paikassa, mutta joskus niin vaan käy. Lauantaina Ilves-ÅIF matsissa pääsin maistelemaan sitä hetkellisen vitutuksen maksimaalista tunnetta hetken verran ja voin kertoa, että pakka levisi välittömästi.
Muutama sekuntia peliaikaa kellossa, maalin tappiolla oleva joukkue pyörittää ylivoimaa ilman maalivahtia ja tapahtuukin syötönkatko ja puolinopea vastahyökkäys kohti tyhjää maalia. Näen syötön katkaisseen pelaajan ilmeestä, että veto lähtee kohti tyhjää maalia puolesta kentästä heti kun hän on askeleenkaan blokkaavaa pelaajaa edellä. Tässä kohtaa pelaajat ovat n. viisi metriä edessäni ja olen itse selkä tyhjään maaliin päin ehkä tuollaisen kolmisen metriä irti laidasta. Tästä jo nokkelimmat (kuten Rööni Tampereelta) arvaavat, että kohta osutaan pallolla Liimikseen...
Esitän seuraavaksi lyhyesti kirjallisesti omat ajatukseni tuosta tilanteesta kutakuinkin autenttisia ajatuksiani toistaen:
- Olipas heikko syöttö - Musta pääsi väliin - Vittu se lähtee leikkaan mua kohti - Peruutaperuutaperuuta - Vittu mä olen tiellä - Käänny Liimis perkele ja juokse muutama askel - Hitto oonkohan mä maalin edessä...ei mun pitäis - Voi vitunvitunvitun saatanansaatana pallo osu pohkeeseen... - Siellä oli tyhjä maali voi vittu...blokkasinko maalin? - Peli poikki tollo! Vihellä saatana! - Missä pallo? Ei vittu mitään hajua... - Näytä kiistaa kulmasta...saatanan vittu...
Pahoittelen autenttisten ajatusteni ronskiutta, mutta ehkä tuosta saa pienen suunnan ajatukseni juoksusta noin kolmen sekunnin aikana. Hetkellinen kasetin sekoaminen ja täydellinen sellainen.
Jälkikäteen videoita pyöritelleenä voin huokaista helpotuksesta etten blokannut maalia. Silti koskaan aiemmin ei ole vituttanut niin paljon säbämatsissa.
Tuomarin pahin painajainen on se, että blokkaat maalivahdin näkyvyyden ja pallo menee nyyttiin tai että "torjut" itse maalia kohti menevän pallon. Ei nyt mennä siihen miksi ihmeessä näin voisi tapahtua, koska eihän seepran pitäisi koskaan olla sellaisessa paikassa, mutta joskus niin vaan käy. Lauantaina Ilves-ÅIF matsissa pääsin maistelemaan sitä hetkellisen vitutuksen maksimaalista tunnetta hetken verran ja voin kertoa, että pakka levisi välittömästi.
Muutama sekuntia peliaikaa kellossa, maalin tappiolla oleva joukkue pyörittää ylivoimaa ilman maalivahtia ja tapahtuukin syötönkatko ja puolinopea vastahyökkäys kohti tyhjää maalia. Näen syötön katkaisseen pelaajan ilmeestä, että veto lähtee kohti tyhjää maalia puolesta kentästä heti kun hän on askeleenkaan blokkaavaa pelaajaa edellä. Tässä kohtaa pelaajat ovat n. viisi metriä edessäni ja olen itse selkä tyhjään maaliin päin ehkä tuollaisen kolmisen metriä irti laidasta. Tästä jo nokkelimmat (kuten Rööni Tampereelta) arvaavat, että kohta osutaan pallolla Liimikseen...
Esitän seuraavaksi lyhyesti kirjallisesti omat ajatukseni tuosta tilanteesta kutakuinkin autenttisia ajatuksiani toistaen:
- Olipas heikko syöttö - Musta pääsi väliin - Vittu se lähtee leikkaan mua kohti - Peruutaperuutaperuuta - Vittu mä olen tiellä - Käänny Liimis perkele ja juokse muutama askel - Hitto oonkohan mä maalin edessä...ei mun pitäis - Voi vitunvitunvitun saatanansaatana pallo osu pohkeeseen... - Siellä oli tyhjä maali voi vittu...blokkasinko maalin? - Peli poikki tollo! Vihellä saatana! - Missä pallo? Ei vittu mitään hajua... - Näytä kiistaa kulmasta...saatanan vittu...
Pahoittelen autenttisten ajatusteni ronskiutta, mutta ehkä tuosta saa pienen suunnan ajatukseni juoksusta noin kolmen sekunnin aikana. Hetkellinen kasetin sekoaminen ja täydellinen sellainen.
Jälkikäteen videoita pyöritelleenä voin huokaista helpotuksesta etten blokannut maalia. Silti koskaan aiemmin ei ole vituttanut niin paljon säbämatsissa.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Imaginaerum
Tänä iltana päättyy neljän vuoden odotus. Nightwish nimittäin päräyttää uutuutensa eetteriin tänään puolen yön aikaan Radio Rockin taajuudella ja Tuomas Holopainen kertoilee jokaisesta biisistä taustoja ja tarinoita. Kuitenkin ennen sitä Holopainen ja Marco Hietala ovat lähetyksessä soittelemassa levyjä ja ikäänkuin preppaamassa kuuntelijoita varsinaiseen kliimaksiin.
Allekirjoittaneelle tuo esilähetys on parin tunnin henkistä eturauhasen hierontaa ja sen jälkeinen ensi-ilta on kuin albumin verran kestävä korvaorgasmi! Saattaa siinä tippa lirahtaa pöksyihinkin, mutta keneltä se muka on pois. Ja sama ralli jatkuu huomenna kunhan tilaamani levy saapuu. Mun mobilisoidun toimistoni soittolista tulee olemaan seuraavina viikkoina hyvin yksiselitteinen eikä siihen mahdu Imaginaerum albumin kolmentoista raidan lisäksi muita.
Maailmassa on hyvin vähän asioita mihin mä suhtaudun edes semifanaattisesti, mutta Nightwish on yksi niistä. Huvittavinta tässä on se, että en oikein edes osaa selittää asiaa, mutta niin vaan on. Jotenkin Holopaisen sävellykset upottaa koukkunsa mun sieluun ja repii sieltä monenkirjavia tunnetiloja ja I fucking love it!
Ehkä yksi syy miksi Tuomaksen sävellykset saavat kylmät väreet kulkemaan johtuu kappaleiden elokuvamaisuudesta. Hans Zimmer on ollut aina suosikkisäveltäjäni viihdemaailmassa ja Holopaisen sävellyksissä on huomattavissa Zimmerin tyyliä. Elokuvien musiikki on ollut mulle aina tärkeä elementti ja nyt Nightwishin uutuuksia kuunnellessa saan väkisin mielleyhtymiä useisiin lempielokuviini juuri tuon zimmermaisuuden kautta.
Anteeksi, mutta menen nyt vaihtamaan kuivat. Rest calm!
Allekirjoittaneelle tuo esilähetys on parin tunnin henkistä eturauhasen hierontaa ja sen jälkeinen ensi-ilta on kuin albumin verran kestävä korvaorgasmi! Saattaa siinä tippa lirahtaa pöksyihinkin, mutta keneltä se muka on pois. Ja sama ralli jatkuu huomenna kunhan tilaamani levy saapuu. Mun mobilisoidun toimistoni soittolista tulee olemaan seuraavina viikkoina hyvin yksiselitteinen eikä siihen mahdu Imaginaerum albumin kolmentoista raidan lisäksi muita.
Maailmassa on hyvin vähän asioita mihin mä suhtaudun edes semifanaattisesti, mutta Nightwish on yksi niistä. Huvittavinta tässä on se, että en oikein edes osaa selittää asiaa, mutta niin vaan on. Jotenkin Holopaisen sävellykset upottaa koukkunsa mun sieluun ja repii sieltä monenkirjavia tunnetiloja ja I fucking love it!
Ehkä yksi syy miksi Tuomaksen sävellykset saavat kylmät väreet kulkemaan johtuu kappaleiden elokuvamaisuudesta. Hans Zimmer on ollut aina suosikkisäveltäjäni viihdemaailmassa ja Holopaisen sävellyksissä on huomattavissa Zimmerin tyyliä. Elokuvien musiikki on ollut mulle aina tärkeä elementti ja nyt Nightwishin uutuuksia kuunnellessa saan väkisin mielleyhtymiä useisiin lempielokuviini juuri tuon zimmermaisuuden kautta.
Anteeksi, mutta menen nyt vaihtamaan kuivat. Rest calm!
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Viiksibileet vol. 2
Hitto kun oli raivokkaat kekkerit eilen! Tämä päivä onkin sitten mennyt muistellessa eilistä kahdella eri ulottuvuudella: muistella ja naureskella eilisille toilailuille sekä yrittää muistella mitä vittua eilen oikein tapahtui! :)
Kiitos vaan osallistuneille, järjestäjille ja tuomaristolle! Ensi vuonna konseptia kehitellään eteenpäin ja uutta kilpailusarjaakin harkitaan.
Ai niin...pensseleillä muuten saa pesää ;)
Kiitos vaan osallistuneille, järjestäjille ja tuomaristolle! Ensi vuonna konseptia kehitellään eteenpäin ja uutta kilpailusarjaakin harkitaan.
Ai niin...pensseleillä muuten saa pesää ;)
perjantai 25. marraskuuta 2011
Ei vielä ihan himonussijat...
Näitä lähdetään huomenna tuunaamaan:
Saa nähdä onko huomenna oma kosketukseni yhtä sähköinen kuin taustalla näkyvä...
Saa nähdä onko huomenna oma kosketukseni yhtä sähköinen kuin taustalla näkyvä...
torstai 24. marraskuuta 2011
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Vedä vaikka viikseen...
"Mul on panohanskat, mun eturauhanen
Sulle sykkii, oon setämies rautanen
Vedän viikseen vahaa ja metsään meen
Sulle sykkii, oon setämies rautanen
Vedän viikseen vahaa ja metsään meen
Otan puuman tän pyssyn tähtäimeen"
maanantai 14. marraskuuta 2011
Vastaus reklamaatioon.
Sain reklamaation liityen blogiini. Tai oikeastaan kyseessä oli toivomus siihen kuinka usein tänne tavaraa suollan. Erään lukijan kommentti menee sanatarkasti näin:
"oon nyt kolmesti käyny tän päivän aikana kattoon että onko tullu lisää luettavaa sun blogiin ja joka kerta oot tuottanu pettymyksen!
voisitko hei kiristää tuota kirjoitustahtias pikkasen :))"
No vittu en voi! :) Mä tiedän, että kaikkien teidän pikkupervertikkojen mielestä olisi hirveän kivaa lukea jotain repäisevää mun "sattuu ja tapahtuu osastolta" ja hihitellä siellä kotinurkissa onnellisena mun toilailuille. Tai päästä suureen ääneen paheksumaan mun tekosia jos satutkin kuulumaan siihen ihanan autuasta ja hyvämoraalista elämää viettävään ryhmittymään. Niin just siihen, joka tykkää niin mielellään tuomita toisten elämäntapaa. Päivänvalossa olisikin mukavaa laittaa nuttura pikkasen liian kireälle ja päivitellä kuinka moraalittomia sinne blogiin kirjoitellaan, mutta sitten illan kähmyssä salassa kaikkien katseilta ottaa pari askelta waild saidille ja huohotella Liimiksen persepuheille.
Mulla on ihan liian kiire tuijotella perseitä ja harrastaa haureutta kaikkien liikkuvien kanssa ettei tahdo aika riittää edes syömiseen eikä nukkumiseen. Miten tässä vielä ehtisi kirjoittelemaan blogiin? Täh? Niin ja sählyäkin pitäisi tuomaroida, joten tässä on nyt vähän kaikenlaista...
Se on vaan joskus niin saatanan vaikeeta olla pitkä, tumma, komea ja haluttu.
"oon nyt kolmesti käyny tän päivän aikana kattoon että onko tullu lisää luettavaa sun blogiin ja joka kerta oot tuottanu pettymyksen!
voisitko hei kiristää tuota kirjoitustahtias pikkasen :))"No vittu en voi! :) Mä tiedän, että kaikkien teidän pikkupervertikkojen mielestä olisi hirveän kivaa lukea jotain repäisevää mun "sattuu ja tapahtuu osastolta" ja hihitellä siellä kotinurkissa onnellisena mun toilailuille. Tai päästä suureen ääneen paheksumaan mun tekosia jos satutkin kuulumaan siihen ihanan autuasta ja hyvämoraalista elämää viettävään ryhmittymään. Niin just siihen, joka tykkää niin mielellään tuomita toisten elämäntapaa. Päivänvalossa olisikin mukavaa laittaa nuttura pikkasen liian kireälle ja päivitellä kuinka moraalittomia sinne blogiin kirjoitellaan, mutta sitten illan kähmyssä salassa kaikkien katseilta ottaa pari askelta waild saidille ja huohotella Liimiksen persepuheille.
Mulla on ihan liian kiire tuijotella perseitä ja harrastaa haureutta kaikkien liikkuvien kanssa ettei tahdo aika riittää edes syömiseen eikä nukkumiseen. Miten tässä vielä ehtisi kirjoittelemaan blogiin? Täh? Niin ja sählyäkin pitäisi tuomaroida, joten tässä on nyt vähän kaikenlaista...
Se on vaan joskus niin saatanan vaikeeta olla pitkä, tumma, komea ja haluttu.
torstai 10. marraskuuta 2011
Tarakat!
Tykkään vilpittömästi tämän hetken muotivirtauksista. Erityisesti silmiäni ihastuttaa tyttärien suosimat ratsastushousut sekä muutenkin tällä hetkellä katukuvassa vahvasti esillä oleva tyköistuva housupukeutuminen. Jos kerran on kaunis pylly, niin miksi piilotella sitä ja juuri tällä hetkellä housumuoti ei takapuolia pahemmin peittele. Can I get amen!
Eipä tarvitse olla kovin maaginen mentalisti oivaltaakseen, että olen persemies. Heteromiehet jaetaan perinteisesti joko tissi- tai persemiehiin ja meikä liputtaa vahvasti tarakoiden puolesta. Kauniisti muodostunut pylly on vaan mielestäni erittäin kaunis asia ja taitaapa asia olla niin, että sen saaminen synnyinlahjana ei ole niin yleistä kuin ylempänä kroppaa kumpuilevien naisellisten ulokkeiden saaminen. Kiinteä pylly kertoo yleensä kantajastaan ainakin sen, että liikunnallisuutta löytyy eli takamuksesta pidetään huolta ja ehkäpä siihen kuntoon pääsyyn on tehty duunia paljonkin erilaisten hikiliikuntaharrasteiden parissa.
Vaikka itse pidän pienistä ja kiinteistä pyllyistä, niin tässä kohtaa rakkaat tyttäret on pakko todeta kaikenlaisten takapuolien olevan yleismaailmallisesti miesten makuun. Olen satavarma siitä, että jokaiselle pyllytyypille löytyy jopa fanaattista kannattajakuntaa - olipa peppuosasto sitten kapeampaa tai leveämpää ja minkä muotoista vaan. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on miten peppunsa kantaa eli ole ylpeä tarakastasi olipa se sitten millainen vaan.
Eipä tarvitse olla kovin maaginen mentalisti oivaltaakseen, että olen persemies. Heteromiehet jaetaan perinteisesti joko tissi- tai persemiehiin ja meikä liputtaa vahvasti tarakoiden puolesta. Kauniisti muodostunut pylly on vaan mielestäni erittäin kaunis asia ja taitaapa asia olla niin, että sen saaminen synnyinlahjana ei ole niin yleistä kuin ylempänä kroppaa kumpuilevien naisellisten ulokkeiden saaminen. Kiinteä pylly kertoo yleensä kantajastaan ainakin sen, että liikunnallisuutta löytyy eli takamuksesta pidetään huolta ja ehkäpä siihen kuntoon pääsyyn on tehty duunia paljonkin erilaisten hikiliikuntaharrasteiden parissa.
Vaikka itse pidän pienistä ja kiinteistä pyllyistä, niin tässä kohtaa rakkaat tyttäret on pakko todeta kaikenlaisten takapuolien olevan yleismaailmallisesti miesten makuun. Olen satavarma siitä, että jokaiselle pyllytyypille löytyy jopa fanaattista kannattajakuntaa - olipa peppuosasto sitten kapeampaa tai leveämpää ja minkä muotoista vaan. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on miten peppunsa kantaa eli ole ylpeä tarakastasi olipa se sitten millainen vaan.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Petri Kauko - aliarvostuksen ruumiillistuma?
Aika moni paikallinen sählyfani hieraisi silmiään erään liigakauden alussa huomattuaan kapteenin nauhan pötköttävän Petri Kaukon vasemmassa hihassa. Kaikille oli ennestään selvää, että mies pelaa aina loppuun saakka suoraan sydämestään, mutta tuolla hurjalla voitontahdolla ja kovalla asenteella on yleensä varjopuolena se, että vati meinaa välillä mennä ujosti nurin. Tsäkin kohdalla se näkyi usein kiukutteluna tuomareille ja joskus katsomosta tuntui, että se ajoittain vaikutti liikaa peliin.
Tässä kohtaa nostan käteni pystyyn ja tunnustan kuuluvani niihin, jotka asiaa kummasteli. Samalla myönnän olleeni pahasti hakoteillä epäillessäni Tsäkin panosta kapteenina ja ennenkaikkea kuinka se vaikuttaa muiden pelaamiseen. Varsinkin nähtyäni muutaman tämän kauden matsin en voi muuta kuin todeta miehen kantavan vastuunsa enemmän kuin esimerkillisesti. Tsäki kiukuttelee edelleen, mutta mielestäni se on ollut perusteltua ja turhasta ruikuttaminen on jäänyt pois. Kapteenin nauha on vankkumaton osoitus miehen nauttimasta arvostuksesta joukkueen sisällä.
Ja jos siirretään pääpaino miehen pelillisiin suoritteisiin eikä jauheta kiukuttelusta, niin käykääpä kurkkaamassa Salibandyliigan kuluvan kauden tilastoja! Suosittelisin tavaamaan tarkkaan erityisesti syöttö- ja plusmiinustilaston kärkipään nimet. Petri Kauko nimittäin johtaa aika vakuuttavasti syöttöpörssiä sekä jakaa tehotilaston piikkipaikan Classicin Savolaisen ja Happeen Kuneliuksen kanssa. Eikä koko pistepörssin sijoitus seitsemäntenä ole ihan paskimmasta päästä. Tässä kohtaa jos pistät silmät kiinni ja mietit kentän näkyvimpiä hahmoja, niin uskallan väittää ettei nimi Petri Kauko tule ihan ekana mieleen...Aika ironista eikö? Mies kyllä taistelee raivolla molemmissa päissä, puolustaa ja avaa nopeita/rakentelee hyökkäyksiä tarjoillen kavereille palloa tekopaikoille, mutta silti mies on olevinaan aika näkymätön.
Hyvä esimerkki tästä oli 26.10.2011 pelattu Happee-Nokian KRP matsi Monnarilta. Happee pisti nokialaisia dunkkuun 7-4 ja siitä matsista jäi lähinnä mieleen liigahistorian ykköspyssy Sami Nymanin vaivaton maalinteko, Heikkisen Juuson ja Pylsyn pari nättiä maalia per mies sekä jälkimmäisen sankarin hienosti kalastama jäähy pienellä kuolevalla enkelillä päädystä laidan yli. Ottelun tähtiraatikin oli aika kohmeessa, koska edellämainitut kolme herrasmiestä löytyivät raadin kupongilta pörssipisteiden saajaksi, mutta Tsäki ei 0+3 tehoista huolimatta palkinnoille mahtunut. Haloo saatana ja hereillä siellä raadissa! Joku raja loistavan pelimiehen aliarvostamiseenkin on vedettävä.
Tähän loppuun on muuten todettava, että raadissa tuona iltana istui mm. muuan Miikka Liimatainen...
Tässä kohtaa nostan käteni pystyyn ja tunnustan kuuluvani niihin, jotka asiaa kummasteli. Samalla myönnän olleeni pahasti hakoteillä epäillessäni Tsäkin panosta kapteenina ja ennenkaikkea kuinka se vaikuttaa muiden pelaamiseen. Varsinkin nähtyäni muutaman tämän kauden matsin en voi muuta kuin todeta miehen kantavan vastuunsa enemmän kuin esimerkillisesti. Tsäki kiukuttelee edelleen, mutta mielestäni se on ollut perusteltua ja turhasta ruikuttaminen on jäänyt pois. Kapteenin nauha on vankkumaton osoitus miehen nauttimasta arvostuksesta joukkueen sisällä.
Ja jos siirretään pääpaino miehen pelillisiin suoritteisiin eikä jauheta kiukuttelusta, niin käykääpä kurkkaamassa Salibandyliigan kuluvan kauden tilastoja! Suosittelisin tavaamaan tarkkaan erityisesti syöttö- ja plusmiinustilaston kärkipään nimet. Petri Kauko nimittäin johtaa aika vakuuttavasti syöttöpörssiä sekä jakaa tehotilaston piikkipaikan Classicin Savolaisen ja Happeen Kuneliuksen kanssa. Eikä koko pistepörssin sijoitus seitsemäntenä ole ihan paskimmasta päästä. Tässä kohtaa jos pistät silmät kiinni ja mietit kentän näkyvimpiä hahmoja, niin uskallan väittää ettei nimi Petri Kauko tule ihan ekana mieleen...Aika ironista eikö? Mies kyllä taistelee raivolla molemmissa päissä, puolustaa ja avaa nopeita/rakentelee hyökkäyksiä tarjoillen kavereille palloa tekopaikoille, mutta silti mies on olevinaan aika näkymätön.
Hyvä esimerkki tästä oli 26.10.2011 pelattu Happee-Nokian KRP matsi Monnarilta. Happee pisti nokialaisia dunkkuun 7-4 ja siitä matsista jäi lähinnä mieleen liigahistorian ykköspyssy Sami Nymanin vaivaton maalinteko, Heikkisen Juuson ja Pylsyn pari nättiä maalia per mies sekä jälkimmäisen sankarin hienosti kalastama jäähy pienellä kuolevalla enkelillä päädystä laidan yli. Ottelun tähtiraatikin oli aika kohmeessa, koska edellämainitut kolme herrasmiestä löytyivät raadin kupongilta pörssipisteiden saajaksi, mutta Tsäki ei 0+3 tehoista huolimatta palkinnoille mahtunut. Haloo saatana ja hereillä siellä raadissa! Joku raja loistavan pelimiehen aliarvostamiseenkin on vedettävä.
Tähän loppuun on muuten todettava, että raadissa tuona iltana istui mm. muuan Miikka Liimatainen...
perjantai 4. marraskuuta 2011
Millä tyylillä tämän vuoden Viiksibileisiin-kilpailu!
Viime vuonna Movemberin huipentavat Viiksibileet vedettiin tällä lookilla:
Tässä muutaman päivän tulos tältä vuodelta:
26.11. juhlitaan Viiksibileet vol. 2 ja tyyli niihin bileisiin on vielä valitsematta. Julistan siis "Millä tyylillä tämän vuoden Viiksibileisiin" - kilpailun alkaneeksi!
Ehdota mielestäsi mulle paras pensselityyli tai jopa koko pensselityyliä tukeva asukokonaisuus ja paras tyyliehdotus luonnollisesti palkitaan. Ehdotukset tämän blogimerkinnän kommentteihin ja kilpailu jatkuu aina 20.11. saakka.
Movember - pensseleillä paalua syöpätutkimukseen!
Tässä muutaman päivän tulos tältä vuodelta:
26.11. juhlitaan Viiksibileet vol. 2 ja tyyli niihin bileisiin on vielä valitsematta. Julistan siis "Millä tyylillä tämän vuoden Viiksibileisiin" - kilpailun alkaneeksi!
Ehdota mielestäsi mulle paras pensselityyli tai jopa koko pensselityyliä tukeva asukokonaisuus ja paras tyyliehdotus luonnollisesti palkitaan. Ehdotukset tämän blogimerkinnän kommentteihin ja kilpailu jatkuu aina 20.11. saakka.
Movember - pensseleillä paalua syöpätutkimukseen!
Movember
Eturauhassyöpä niittää satoa kohtuuttoman tehokkaasti miesten keskuudessa. Maassamme todetaan eturauhassyöpää useampi päivässä eli mistään marginaalisairaudesta ei enää ole kysymys. Sitä, kuten kaikkea muutakin pahaa vastaan tulee taistella ja sen torjumiseen/hoitamiseen keskittyvää tutkimusta tulee tukea.
Olen huomannut vuosien varrella ettei hyväntekeväisyysprojektit oikein ole iskeneet muhun. Monessa projektissa asia on hyvä ja kaunis, mutta jotenkin olen tuntenut monen kohteen olevan hieman kaukainen itselleni. Jostain kumman syystä kuitenkin nyytteihin ja eturauhaseen kohdistuvat uhat saa mun taistelufiiliksen nousemaan ja tunnen asian omakseni. Liekö asialla olevan jotain tekemistä sen faktan kanssa, että jossain vaiheessa tätä kirjavaa elinkaarta olen sairastanut molempiin miehisiin osiin liittyvää sairautta. Onneksi kummallakaan kerralla mitään vakavempaa ei ole ollut ja miehiset värkkini ovat täysin operationaaliset!
Tästä kuitenkin on ilmiselvästi jäänyt pieni muistijälki elämän kuvakirjaan ja olen mielelläni nostamassa esille kyseisten miesosien syöpäsairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Ja tällä kertaa naamaani koristavat tuuheat pensselit marraskuun eli Movemberin ajan.
Viiksiä joko vihataan tai rakastetaan. Toisten mielestä pensselisedät ovat hupaisia ja joidenkin räkäjarruja tuijotellaan inhonsekaisin ajatuksin. Itse en vittujakaan välitä mitä muut ajattelevat marraskuisista kalapuikoistani vaan kasvatan ja tuunaan pensseleitäni ylpeydellä ja koitan saada siinä sivussa kerättyä vähän fyrkkaa Syöpäsäätiön Hopearahastolle. Aina kun joku reagoi jotenkin stäässeihini - olipa ne sitten kuinka himonussijan näköiset tai ei - niin kävelevä mainostaulu on tavoittanut kohteensa.
Movember - viiksillä valuuttaa syöpätutkimukselle!
Movember Suomi
Olen huomannut vuosien varrella ettei hyväntekeväisyysprojektit oikein ole iskeneet muhun. Monessa projektissa asia on hyvä ja kaunis, mutta jotenkin olen tuntenut monen kohteen olevan hieman kaukainen itselleni. Jostain kumman syystä kuitenkin nyytteihin ja eturauhaseen kohdistuvat uhat saa mun taistelufiiliksen nousemaan ja tunnen asian omakseni. Liekö asialla olevan jotain tekemistä sen faktan kanssa, että jossain vaiheessa tätä kirjavaa elinkaarta olen sairastanut molempiin miehisiin osiin liittyvää sairautta. Onneksi kummallakaan kerralla mitään vakavempaa ei ole ollut ja miehiset värkkini ovat täysin operationaaliset!
Tästä kuitenkin on ilmiselvästi jäänyt pieni muistijälki elämän kuvakirjaan ja olen mielelläni nostamassa esille kyseisten miesosien syöpäsairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Ja tällä kertaa naamaani koristavat tuuheat pensselit marraskuun eli Movemberin ajan.
Viiksiä joko vihataan tai rakastetaan. Toisten mielestä pensselisedät ovat hupaisia ja joidenkin räkäjarruja tuijotellaan inhonsekaisin ajatuksin. Itse en vittujakaan välitä mitä muut ajattelevat marraskuisista kalapuikoistani vaan kasvatan ja tuunaan pensseleitäni ylpeydellä ja koitan saada siinä sivussa kerättyä vähän fyrkkaa Syöpäsäätiön Hopearahastolle. Aina kun joku reagoi jotenkin stäässeihini - olipa ne sitten kuinka himonussijan näköiset tai ei - niin kävelevä mainostaulu on tavoittanut kohteensa.
Movember - viiksillä valuuttaa syöpätutkimukselle!
Movember Suomi
torstai 27. lokakuuta 2011
"Aina mä tuun rakastamaan tätä!"
Mä rakastan tätä kaupunkia. Muutin Jyväskylään 1998 ja sen jälkeen olen tuntenut vilpitöntä rakkautta tätä kaupunkia kohtaan. Ja nimenomaan kaupunkia enkä esim. tämän kaupungin suurimpia urheiluseuroja kuten Jypi ja JJK. Kiekossa sydän sykkii Tepsille ja potkiksessa sympatiat menee Messille Barcaan eli kotikuntani ja minun yhteinen rakkaus ei ole pönkitetty urheilun vahvalle pohjalle.
Olin muutaman vuoden reissussakin ja kävin vain hetkellisesti sinä aikana Jyväskylässä, mutta mahdollisuuksista huolimatta palasin aina tänne. Monesti olen henkisesti valmistautunut jättämään nämä kulmat, mutta aina jostain on ilmaantunut mahdollisuus jatkaa eloa täällä. Keväällä tulee taas tilanne, jossa hyvin suurella todennäköisyydellä jätän nämä kulmat hetkeksi taakse ja lähden uuteen huimaan seikkailuun jossain muualla, mutta varmaa on se, että tänne mä palaan.
Vaikka olen viettänyt elinajastani vain alle kolmasosan Jyväskylässä tunnen olevani jyväskyläläinen. Tänne mä haluan aina palata.
Täällä on mun pesä.
Olin muutaman vuoden reissussakin ja kävin vain hetkellisesti sinä aikana Jyväskylässä, mutta mahdollisuuksista huolimatta palasin aina tänne. Monesti olen henkisesti valmistautunut jättämään nämä kulmat, mutta aina jostain on ilmaantunut mahdollisuus jatkaa eloa täällä. Keväällä tulee taas tilanne, jossa hyvin suurella todennäköisyydellä jätän nämä kulmat hetkeksi taakse ja lähden uuteen huimaan seikkailuun jossain muualla, mutta varmaa on se, että tänne mä palaan.
Vaikka olen viettänyt elinajastani vain alle kolmasosan Jyväskylässä tunnen olevani jyväskyläläinen. Tänne mä haluan aina palata.
Täällä on mun pesä.
lauantai 22. lokakuuta 2011
One for sorrow
Konjakilla on jännittävä ominaisuus yksin nautittuna. Se tahtoo johtaa miehen aika melankolisille poluille. Tänä iltana nautin yhden reippaan lasillisen konjamiinia yksikseni kotosalla ja niinhän siinä kävi, että sentimentaaliset fiilikset iski mieheen.
Mitään erityistä syytä haikeuteen ei ole, ja fiilis on levollinen, mutta tunteellinen. Melko mystinen olo.
Tähän fiilikseen käy taustamusiikiksi erinomaisesti uusi Insomnium ja biisi nimeltä One for sorrow. Mukavaa viikonloppua jokaiselle säädylle.
Mitään erityistä syytä haikeuteen ei ole, ja fiilis on levollinen, mutta tunteellinen. Melko mystinen olo.
Tähän fiilikseen käy taustamusiikiksi erinomaisesti uusi Insomnium ja biisi nimeltä One for sorrow. Mukavaa viikonloppua jokaiselle säädylle.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Mistä sen tietää?
Pitkään sinkkuna olleena olen onnistunut rakentamaan oman elämäni melko mukavaksi. Voin mennä ja tulla miten haluan, harrastaa mitä haluan, lähteä yöhön milloin haluan ja makoilla sohvalla kotosalla oikeastaan milloin haluan. Kukaan ei valita mulle jos haluan katsoa ääliömäisiä mättöleffoja tai pornoa, miehisten tarpeiden täyttäminen vastakkaisen sukupuolen kanssa onnistuu riittävän usein eli mimmirintamalla on sopivasti taisteluita ja duuniajatkin olen onnistunut sumplimaan asiakkaiden kanssa itselleni suotuisasti.
Kaikenkaikkiaan elelen aika mukavasti. Ja mulla on paljon hyviä ystäviä kenen kanssa tätä mukavaa aikaani jaan. Eli eipä tässä valittamista.
Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Voisin nimittäin olla onnellisempi. Ihan aikuisten oikeasti kohta kolmevitosen miehen pitäisi osata ajatella järkevästi ja tarttua silloin tilaisuuteen kun sellainen tulee - siis kun hyviä naisia ei puissa kasva ja kun sellainen kuvioon ilmaantuu, niin pitäisi ymmärtää lukita tilanne. Enpä vain ole tähän päivään mennessä osannut niin tehdä ja hyvin kivuliaasti sen todennut.
Mistä johtuu se erittäin kivulias luopumisen tuska? Se kun mukavasta täsmärakennetusta elämästä pitäisi luopua ja keskittyä esim. yhteen naiseen? Järkikin sanoo, että kun sellainen nainen kristallisoituu jostain maailmankaikkeuden syövereistä omaan elämään, niin siitä tartutaan kynsin ja hampain, mutta jotkut muut ruumiinosat hangoittelee vastaan. Mistä helvetistä sen tietää, että tämä on nyt se juttu mikä kannattaa kurkata vaikka pikkuriskillä?
Ehkä pitää vaan uskaltaa.
Kaikenkaikkiaan elelen aika mukavasti. Ja mulla on paljon hyviä ystäviä kenen kanssa tätä mukavaa aikaani jaan. Eli eipä tässä valittamista.
Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Voisin nimittäin olla onnellisempi. Ihan aikuisten oikeasti kohta kolmevitosen miehen pitäisi osata ajatella järkevästi ja tarttua silloin tilaisuuteen kun sellainen tulee - siis kun hyviä naisia ei puissa kasva ja kun sellainen kuvioon ilmaantuu, niin pitäisi ymmärtää lukita tilanne. Enpä vain ole tähän päivään mennessä osannut niin tehdä ja hyvin kivuliaasti sen todennut.
Mistä johtuu se erittäin kivulias luopumisen tuska? Se kun mukavasta täsmärakennetusta elämästä pitäisi luopua ja keskittyä esim. yhteen naiseen? Järkikin sanoo, että kun sellainen nainen kristallisoituu jostain maailmankaikkeuden syövereistä omaan elämään, niin siitä tartutaan kynsin ja hampain, mutta jotkut muut ruumiinosat hangoittelee vastaan. Mistä helvetistä sen tietää, että tämä on nyt se juttu mikä kannattaa kurkata vaikka pikkuriskillä?
Ehkä pitää vaan uskaltaa.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Tuotetestaus: matkakaiutin X-mini
Tässä se tulee! Nimittäin blogini ensimmäinen tuotetestaus. Kyllähän sitä on jo odotettukin, mutta testituloksia joutuu odottamaan jatkossakin. Että tottukaa siihen. Erityismaininta täytyy antaa UuPeelle sinnikkäästä matkakaiuttimen testin penäämisestä - ei ole nimittäin kerta tai edes kolme kertaa kun asiaan on palattu.
Testattava tuote on siis X-Mini matkakaiutin. Tuotteet slogan on "Sound beyond size" joten odotukset äänenlaadun suhteen asetetaan korkealle. Testimatkana toimi syyskuinen poikien retki Saksan ytimeen ja tarkemmin Düsseldorf-Köln aksellille. Varsinainen testikuuntelu tehtiin Düsseldorfissa matkan ensimmäisenä darra-aamuna.
Kaiutin ei tosiaankaan ole koolla pilattu. Halkaisijaltaan pallonmuotoinen kajari on noin tulitikkuaskin mittainen eikä korkeuttakaan kerry kuin samainen tikkuaski. Virtansa kajari saa USB-piuhalla ladattavasta sisäisestä akusta ja akun kesto on riittävä, koska en ole itse saanut sitä loppumaan kuuntelemalla. Kaikenkaikkiaan kaiutin mahtuu mukaan vaikka reissaisi niukimmissakin varusteissa.
Testikuuntelussa käytettiin hieman räväkämpää musiikkia eli kitaravetoista raskaampaa metallia. Ensimmäinen testibiisi oli In Flamesin uusimman platan biisi "Where the dead ships dwell" ja ainakin allekirjoittaneen kehoa nämä sulokkaat ruotsalaistanhut vavisuttivat mukavasti. Lieko osasyynä ollut eiliset ginilimpsat, mutta ainakin tuohon aika voimakasbassoiseen biisiin kajarista lähti mukavasti jytkettä ilman äänen säröilyä ja korkeammatkin taajuudet kuuluivat mukavasti. Tosin matkaseuralaiset inisivät musiikin laadusta, mutta mitä muuta voi odottaa noilta naurettavilta brittirokkirenkutusta kuuntelevilta hampuuseilta.
Toinen testiralli oli sitten hieman kevyempää ja sisälsi heleämpää vokalisointia, jota tuutista suolsi Kamelot biisillään "When the lights are down". Tässä vaiheessa olin jo erittäin liikuttuneessa tilassa ja kiittelin itseäni kaiuttimen ottamisesta mukaan. Kappaleessa testattiin enemmän kaiuttimen suoriutumista korkeammista taajuuksista ja täytyy myöntää, että muutaman kympin hintainen pikkukaiutin yllätti tässäkin kohtaa positiivisesti.
Lyhyt, mutta ytimekäs testini osoitti kaiuttimen olevan hintansa väärti. Tosin myönnettäköön ettei äänenlaadulla ihan vielä kuuhun päästä, mutta kyllä se poikaporukalla juominkien taustamusiikin soittoon kelpaa oikein mainiosti. Kaiuttimia saa linkitettyä useampia yhteen, joten olisi mielenkiintoista kokeilla kuinka äänenlaatu muuttuu esim. käytettäessä kahta X-miniä yhdessä. Ehkäpä testaan sitä seuraavalla reissulla.
Testeissäni arvioin tuotteita (tai mitä tahansa testattavia kohteita) littipeukuilla. Viisi littipeukkua on maksimi ja tuotteen ollessa ihan sysipaska annan nolla peukkua.
Tällä kertaa anna X-minille kolme littipeukkua eli ensimmäisen tuotetestauksen lopputulos oli aika miellyttävä.
Kiitän: X-minin kokoa, akun kestoa sekä yllättävän hyvää äänenlaatua noinkin pieneen pakettiin.
Moitin: lyhyttä johtoa, ehkä kuitenkin liian vähäistä bassontoistoa sekä matkaseuralaisten todella paskaa musiikkimakua.
Tässä vielä linkki tuotteen kotisivuille: http://www.x-mini.com/
Testattava tuote on siis X-Mini matkakaiutin. Tuotteet slogan on "Sound beyond size" joten odotukset äänenlaadun suhteen asetetaan korkealle. Testimatkana toimi syyskuinen poikien retki Saksan ytimeen ja tarkemmin Düsseldorf-Köln aksellille. Varsinainen testikuuntelu tehtiin Düsseldorfissa matkan ensimmäisenä darra-aamuna.
Toinen testiralli oli sitten hieman kevyempää ja sisälsi heleämpää vokalisointia, jota tuutista suolsi Kamelot biisillään "When the lights are down". Tässä vaiheessa olin jo erittäin liikuttuneessa tilassa ja kiittelin itseäni kaiuttimen ottamisesta mukaan. Kappaleessa testattiin enemmän kaiuttimen suoriutumista korkeammista taajuuksista ja täytyy myöntää, että muutaman kympin hintainen pikkukaiutin yllätti tässäkin kohtaa positiivisesti.
Testeissäni arvioin tuotteita (tai mitä tahansa testattavia kohteita) littipeukuilla. Viisi littipeukkua on maksimi ja tuotteen ollessa ihan sysipaska annan nolla peukkua.
Tällä kertaa anna X-minille kolme littipeukkua eli ensimmäisen tuotetestauksen lopputulos oli aika miellyttävä.
Kiitän: X-minin kokoa, akun kestoa sekä yllättävän hyvää äänenlaatua noinkin pieneen pakettiin.
Moitin: lyhyttä johtoa, ehkä kuitenkin liian vähäistä bassontoistoa sekä matkaseuralaisten todella paskaa musiikkimakua.
Tässä vielä linkki tuotteen kotisivuille: http://www.x-mini.com/
perjantai 7. lokakuuta 2011
Hirviteatteria
Korkkaan tänään liigakauteni katselijan roolissa Monnarilla. Telkkarista tulisi samaan aikaan EM-karsinta fudista ja änäriä, mutta mielestäni urheilu on parasta livenä ja paikallista seuraa pitää kannattaa. Sori JJK ja Jypi, mutta mun sympatiat menee Happeelle.
Kenellekään ei lienee yllätys, että rakastan salibandyä. Jotenkin laji on vaan niin maaginen erityisesti paikanpäällä seurattuna. Kiekko ja fuda on tietty suurempia ja niissä on oma viehätyksensä, eikä tunnelma tule Monnarilla tai missään muussakaan säbäpelissä olemaan sellainen kuin esim. pari viikkoa sitten FC Kölnin pelissä Bundesliigassa, mutta silti mun pumppuni hakkaa säbälle.
Ehkä yksi syy tähän on se, että Monnarin lauteilla pääsee seuraamaan tuttujen tai puolituttujen pelaajien otteita ja illasta toiseen häkeltyä esim. Kotilaisen Panun maagisesta kehonhallinnasta ja Junkkarisen Jonnen hurjista nousuista. Tai Kuneliuksen Jaskan kuolemaa uhmaavista peitoista ja mustelmiatuottavasta pelitavasta. Siinä on muuten äijä joka ei pahemmin kroppaansa säästele väännöissä ja joskus olenkin miettinyt, että millaset rajoituksen Kunen vakuutuksissa mahtaa olla? Nouseeko tossu enää ikämies-ikäisenä peleihin vai joko lonkkaan on lyöty tekoniveltä?
Näitä nimiä voisi luetella aimo nipun tähän yhteyteen, mutta nostetaan nyt yksi nimi vielä esille. Muutama kausi sitten silmään pisti eräs bambimainen takatukka pakin tontilta huikeine nousuineen ja ei voinut muuta kuin ihailla tämän nuoren pelurin kykyä nopeisiin rytminvaihtoihin. Hakosen Petrin kyky nostaa peli muutamalla askeleella hyökkäysalueelle aiheuttaen lähes aina paniikkia vastustajan leiriin oli huikeaa katseltavaa. Junkkarinen ja Hakonen ovat näin sivustakatselijan silmin samantyyppisiä pelaajia ja odotankin innolla Happeen ja Classicin kohtaamista ja sitä hetkeä kun nämä nuoret sankarit ottavat mittaa toisistaan.
Niin ja tänäänhän Happee kaataa Erän 7-5. Saa laittaa vetoja sisään.
Kenellekään ei lienee yllätys, että rakastan salibandyä. Jotenkin laji on vaan niin maaginen erityisesti paikanpäällä seurattuna. Kiekko ja fuda on tietty suurempia ja niissä on oma viehätyksensä, eikä tunnelma tule Monnarilla tai missään muussakaan säbäpelissä olemaan sellainen kuin esim. pari viikkoa sitten FC Kölnin pelissä Bundesliigassa, mutta silti mun pumppuni hakkaa säbälle.
Ehkä yksi syy tähän on se, että Monnarin lauteilla pääsee seuraamaan tuttujen tai puolituttujen pelaajien otteita ja illasta toiseen häkeltyä esim. Kotilaisen Panun maagisesta kehonhallinnasta ja Junkkarisen Jonnen hurjista nousuista. Tai Kuneliuksen Jaskan kuolemaa uhmaavista peitoista ja mustelmiatuottavasta pelitavasta. Siinä on muuten äijä joka ei pahemmin kroppaansa säästele väännöissä ja joskus olenkin miettinyt, että millaset rajoituksen Kunen vakuutuksissa mahtaa olla? Nouseeko tossu enää ikämies-ikäisenä peleihin vai joko lonkkaan on lyöty tekoniveltä?
Näitä nimiä voisi luetella aimo nipun tähän yhteyteen, mutta nostetaan nyt yksi nimi vielä esille. Muutama kausi sitten silmään pisti eräs bambimainen takatukka pakin tontilta huikeine nousuineen ja ei voinut muuta kuin ihailla tämän nuoren pelurin kykyä nopeisiin rytminvaihtoihin. Hakosen Petrin kyky nostaa peli muutamalla askeleella hyökkäysalueelle aiheuttaen lähes aina paniikkia vastustajan leiriin oli huikeaa katseltavaa. Junkkarinen ja Hakonen ovat näin sivustakatselijan silmin samantyyppisiä pelaajia ja odotankin innolla Happeen ja Classicin kohtaamista ja sitä hetkeä kun nämä nuoret sankarit ottavat mittaa toisistaan.
Niin ja tänäänhän Happee kaataa Erän 7-5. Saa laittaa vetoja sisään.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Lepää rauhassa Lasse Mäkinen
Huikea salibandypersoona Lasse Mäkinen menehtyi viime yönä Keski-Suomen Keskussairaalassa pitkällisen sairauden uuvuttamana. Lasse taisteli pitkään ja urheasti jo kerran voitetuksi luullun kamppailun vakavaa sairautta vastaan, mutta lopulta keho antoi periksi.
Valitettavasti minulla ei ollut kunniaa tuntea häntä henkilökohtaisesti hyvin vaan olimme tuttuja lajin parista. Vuosien aikana tuomitsin hänen otteluitaan kymmenittäin aina hänen juniorivuosiltaan lähtien ja mielikuva mikä Lassesta jää mieleeni on harvinaisen positiivinen. Hänen kaltaisiaan iloisia ja aina positiivisia kavereita tarvittaisiin enemmän tähän maailmaan ja hänen poisnukkumisensa on suuri menetys, joka koskettaa syvästi salibandy-yhteisöä.
Kaikista elämäni aikana tapaamistani henkilöistä Lasse kuului niihin harvoihin, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen pelkällä olemuksellaan ja positiivisuudellaan. Nykymaailmassa tuollaiset ihmiset ovat todella harvinaisia.
Tahdon ilmaista osanottoni Lassen perheelle, ystäville ja muille läheisille sekä toivoa jaksamista tämän suuren menetyksen kohdatessa.
Lassen muistolle:
"Although you're gone
In memories you shall live on
Asleep... In peace now rest
The weight of the world is off your chest"
Varren pituudesta.
Ajattelinpa kirjoitella varren pituudesta. Tässä kohtaa kaikki huohottavat pervertikot tulevat pettymään, koska tällä bloggauksella ei ole mitään tekemistä meisselin mitan kanssa. Varren pituudella tarkoitan tässä yhteydessä mittaa päästä varpaisiin eli ihan sitä senttilukua mikä merkitään jo neuvolakortteihin.
Faktahan on se, että mä olen aika hobitti, smurffi, kääpiö tai minkä pienen mielikuvitusolennon haluaakaan valita. Mittaa on kertynyt tuollaiset give or take 165 eli reippaasti alle suomalaisen miehen keskimitan, mutta muuten ole mielestäni ihan miehen kokoinen mies. Olen tottunut olemaan pieni ihan tuolta alakouluikäisestä saakka, joten kyllä tässä iässä on jo oppinut kantamaan koko komeutensa. Olen siis täysin sinut lyhyyteni kanssa. Mua on yritetty joskus kouluikäisenä kiusata pienuudesta, mutta en antanut koskaa periksi vaan pistin kovaa vastaan ja yleensä lannistin kiusaajani helvetin kovalla äänellä ja pelottomuudella. Enkä saanut turpaani kuin kerran :)
Yksi asia mikä mua on monesti mietityttänyt ja missä olen ottanut turpaani useamman kerran (ainakin henkisesti) on se, että mimmirintamalla annan tasoitusta aika paljon pidemmille miehille. Onpa minulle joskus jopa sanottukin, että olisin oikein fiksu, mukava ja kivannäköinen mies, mutta valitettavasti mä olen liian lyhyt. Tosin toisessa ääripäässä on muutama case, jossa mimmit ovat olleet reippaasti mua pidempiä eikä mun lyhyyteni ole heitä silloin haitannut.
Mulle ei ole vielä koskaan selvinnyt ihan täydellisesti, että miksi naiselle lyhyempi mies on vaikea tapaus käsitellä. Tuolla maailmalla reissatessa näkee usein lyhyitä miehiä taluttamassa satumaisen kauniita pitkiä daameja, mutta harvemmin täällä Suomessa. Mikäs on niin erilaista täällä meillä kotosalla sitten? Miksi suomalaisten naisten on vaikea käsitellä sitä, että joutuisi hengailemaan lyhyemmän miehen kanssa? Onko kyseessä naisten heikko itsetunto eli pelko siitä, että kaverit vittuilee jos liikkuu pygmin kanssa? Vai onko kyseessä joku sisäänrakennettu suvunjatkamisen kannalta tärkeä keino varmistaa vahvin geeniperimä omille jälkeläisilleen ja se laittaa naaraat etsimään tarpeeksi isoja ja vahvoja uroita? Vai että pienten miesten ei uskota pystyvän suojelemaan tarpeeksi hyvin elämän pahoilta asioilta ja haetaan suurempaa fyysistä pelotetta lähelle?
No enpä tiedä, mutta sanonpa kaksi asiaa: a) jokaisella naisella on ihan varmasti oikeus valita miehensä koko välittämättä mun ja muiden pienten miesten kitinöistä ja b) hyvinhän noita naisia on ainakin tämän pienen miehen elämässä riittänyt, joten ehkä meillä pienilläkin miehillä on oma paikkansa ;)
Faktahan on se, että mä olen aika hobitti, smurffi, kääpiö tai minkä pienen mielikuvitusolennon haluaakaan valita. Mittaa on kertynyt tuollaiset give or take 165 eli reippaasti alle suomalaisen miehen keskimitan, mutta muuten ole mielestäni ihan miehen kokoinen mies. Olen tottunut olemaan pieni ihan tuolta alakouluikäisestä saakka, joten kyllä tässä iässä on jo oppinut kantamaan koko komeutensa. Olen siis täysin sinut lyhyyteni kanssa. Mua on yritetty joskus kouluikäisenä kiusata pienuudesta, mutta en antanut koskaa periksi vaan pistin kovaa vastaan ja yleensä lannistin kiusaajani helvetin kovalla äänellä ja pelottomuudella. Enkä saanut turpaani kuin kerran :)
Yksi asia mikä mua on monesti mietityttänyt ja missä olen ottanut turpaani useamman kerran (ainakin henkisesti) on se, että mimmirintamalla annan tasoitusta aika paljon pidemmille miehille. Onpa minulle joskus jopa sanottukin, että olisin oikein fiksu, mukava ja kivannäköinen mies, mutta valitettavasti mä olen liian lyhyt. Tosin toisessa ääripäässä on muutama case, jossa mimmit ovat olleet reippaasti mua pidempiä eikä mun lyhyyteni ole heitä silloin haitannut.
Mulle ei ole vielä koskaan selvinnyt ihan täydellisesti, että miksi naiselle lyhyempi mies on vaikea tapaus käsitellä. Tuolla maailmalla reissatessa näkee usein lyhyitä miehiä taluttamassa satumaisen kauniita pitkiä daameja, mutta harvemmin täällä Suomessa. Mikäs on niin erilaista täällä meillä kotosalla sitten? Miksi suomalaisten naisten on vaikea käsitellä sitä, että joutuisi hengailemaan lyhyemmän miehen kanssa? Onko kyseessä naisten heikko itsetunto eli pelko siitä, että kaverit vittuilee jos liikkuu pygmin kanssa? Vai onko kyseessä joku sisäänrakennettu suvunjatkamisen kannalta tärkeä keino varmistaa vahvin geeniperimä omille jälkeläisilleen ja se laittaa naaraat etsimään tarpeeksi isoja ja vahvoja uroita? Vai että pienten miesten ei uskota pystyvän suojelemaan tarpeeksi hyvin elämän pahoilta asioilta ja haetaan suurempaa fyysistä pelotetta lähelle?
No enpä tiedä, mutta sanonpa kaksi asiaa: a) jokaisella naisella on ihan varmasti oikeus valita miehensä koko välittämättä mun ja muiden pienten miesten kitinöistä ja b) hyvinhän noita naisia on ainakin tämän pienen miehen elämässä riittänyt, joten ehkä meillä pienilläkin miehillä on oma paikkansa ;)
maanantai 19. syyskuuta 2011
Läskileiri
Tykkään ruuasta. Ja sen kyllä näkee. Reppua on kertynyt liikaa ja naamakin näyttää isolta koripallolta. No joku nyt alkaa tässä kohtaa hienostelemaan, että et sä Liimis ole läski, mutta vittu olenhan mä! Jos mies saa kopattua itseltään molemmat kämmennelliset muutakin kuin vatsanahkaa, niin eiköhän siinä ole vääränlaista tavaraa vatsalihasten peittona. Ja ihan liikaa...
Lommoposkista maileripoikaa musta ei saa tekemälläkään. Aataminaikaisen painoindeksin mukaan 60 kg painamalla mun arvoni olisi 22,3 ja tuokin arvo on normaalipainoisen indeksin ylemmässä puoliskossa. Ja voin kertoa, että jos mä painaisin 60 kiloa, niin olisin aikamoinen vinkuheinä. Tällä hetkellä vaaka näyttää vajaan 75 kiloa ja en ole kuitenkaan aikuisten oikeasti lihava, joten jos nyt lähdetään siitä liikkeelle etten kuulu niihin yksilöihin joiden tarkastelussa painoindeksi on validi. Otan mittariksi siis vaatteiden istuvuuden ja oman silmän antaman arvion.
Oli miten oli, niin poskien on kavennuttava ja vatsan pienennyttävä. Piste.
Aloitin projektin tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Liikuntaa en oikeastaan pahemmin voi lisätä ja liikun kyllä ihan kohtuullisesti, joten syöminen ja veden juominen on otettava tarkasteluun. Syön mitä sattuu ja milloin sattuu, enkä juo vettä juuri yhtään. Ajattelin järkeistää noita kahta asiaa ja projektina onkin opetella syömään aamiaista ja välipaloja, sekä vähentää lounaan ja päivällisen annoskokoja ja -sisältöjä. Luonnollisesti alan myös kittaamaan vettä enemmän. Sen lisäksi ajattelin kokeilla Easy diet - annosruokia, joista olen kuullut paljon kehuja. Ensimmäinen tuotetestaus tulee koskettamaan juuri edellämainittuja tuotteita ja postaan sen piakoin tänne blogiini.
Eli "Liimis solakammaksi 2011" kamppis on alkanut ja asetan maltillisen tavoitteen saada elopainosta pois kolme kiloa vuoden loppuun mennessä. Eli uudenvuoden jälkeisen turvotuksen laskettua puntarin pitäisi näyttää 72 kiloa.
Lommoposkista maileripoikaa musta ei saa tekemälläkään. Aataminaikaisen painoindeksin mukaan 60 kg painamalla mun arvoni olisi 22,3 ja tuokin arvo on normaalipainoisen indeksin ylemmässä puoliskossa. Ja voin kertoa, että jos mä painaisin 60 kiloa, niin olisin aikamoinen vinkuheinä. Tällä hetkellä vaaka näyttää vajaan 75 kiloa ja en ole kuitenkaan aikuisten oikeasti lihava, joten jos nyt lähdetään siitä liikkeelle etten kuulu niihin yksilöihin joiden tarkastelussa painoindeksi on validi. Otan mittariksi siis vaatteiden istuvuuden ja oman silmän antaman arvion.
Oli miten oli, niin poskien on kavennuttava ja vatsan pienennyttävä. Piste.
Aloitin projektin tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Liikuntaa en oikeastaan pahemmin voi lisätä ja liikun kyllä ihan kohtuullisesti, joten syöminen ja veden juominen on otettava tarkasteluun. Syön mitä sattuu ja milloin sattuu, enkä juo vettä juuri yhtään. Ajattelin järkeistää noita kahta asiaa ja projektina onkin opetella syömään aamiaista ja välipaloja, sekä vähentää lounaan ja päivällisen annoskokoja ja -sisältöjä. Luonnollisesti alan myös kittaamaan vettä enemmän. Sen lisäksi ajattelin kokeilla Easy diet - annosruokia, joista olen kuullut paljon kehuja. Ensimmäinen tuotetestaus tulee koskettamaan juuri edellämainittuja tuotteita ja postaan sen piakoin tänne blogiini.
Eli "Liimis solakammaksi 2011" kamppis on alkanut ja asetan maltillisen tavoitteen saada elopainosta pois kolme kiloa vuoden loppuun mennessä. Eli uudenvuoden jälkeisen turvotuksen laskettua puntarin pitäisi näyttää 72 kiloa.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Artificial intelligence
perjantai 9. syyskuuta 2011
Nyytit!
Kassit, säkit, nyytit, pallit...Kiveksille on lukemattomia lempinimiä. Nyytit ovat siitä jännittävät miehisyyden merkit ja suvunjatkamisvärkit, että joskus tuntuu ettei niillä ole mitään muuta roolia kuin olla tiellä. Jokainen mies on varmasti kokenut hiertymät kassien takana pitkän urheilusuorituksen jälkeen ja eihän se kivalta tunnu. Mutta sillä hetkellä kun neitosen huulet koskettavat kassien silkkisen pehmeää, mutta ryppyistä ihoa, ja kappas vaan tuo tiellä olemisen ajatus tuntuu jotenkin järjettömältä ja unohtuu samantien.
Kiveksistä tehdään myös proteeseja. How about that? Jos sattuu niin ikävä mäihä, että iskee esim. kivessyöpä, niin eipä hätää jos ehtii leikkauspöydälle ajoissa. Vika on korjattu hetkessä ja kosmeettisen haitan korjaamiseksi voidaan alavatsan pohjalle asentaa proteesinyytti killumaan. Olen muuten kerran nähnytkin sellaisen livenä. Eräälle tuttavalleni "asennettiin" juurikin kivessyövän jälkihaminoissa tekopalli ja pakko myöntää ettei sitä erota aidosta.
Perjantaina 9.9. vietetään Syöpäsäätiön masinoimaa Taskubiljardipäivää.
http://www.taskubiljardi.fi
Kampanjan tarkoitus on saada miehet käpälöimään enemmän nyyttejään ja tulemaan niiden kanssa tutuksi eikä vaan monotonisesti tumputtaa vanha tuttu meisseli kädessä. Moni kivessyöpä saadaan taltutettua kunhan tauti vaan todetaan ajoissa. Tätä samaa kaavaa on rintasyövän kanssa tehty jo kymmeniä vuosia eli naisia on kannustettu tunnustelemaan rintojaan kyhmyjä etsien. Oli jo aikakin saada aikaiseksi kampanja, joka tähtää juuri kivesten käpälöinnin lisääntymiseen. Mun mielestä jokainen asennettu proteesinyytti on liikaa jos se olisi voitu estää palleja tunnustelemalla.
Eli hyvät herrat tutustukaa palleihinne ja pyytäkää daamejanne tekemään tuttavuutta säkkienne kanssa joskus antaumuksella ajan kanssa.
Ja lopuksi nyyttejä remixattuna ;)
Kiveksistä tehdään myös proteeseja. How about that? Jos sattuu niin ikävä mäihä, että iskee esim. kivessyöpä, niin eipä hätää jos ehtii leikkauspöydälle ajoissa. Vika on korjattu hetkessä ja kosmeettisen haitan korjaamiseksi voidaan alavatsan pohjalle asentaa proteesinyytti killumaan. Olen muuten kerran nähnytkin sellaisen livenä. Eräälle tuttavalleni "asennettiin" juurikin kivessyövän jälkihaminoissa tekopalli ja pakko myöntää ettei sitä erota aidosta.
Perjantaina 9.9. vietetään Syöpäsäätiön masinoimaa Taskubiljardipäivää.
http://www.taskubiljardi.fi
Kampanjan tarkoitus on saada miehet käpälöimään enemmän nyyttejään ja tulemaan niiden kanssa tutuksi eikä vaan monotonisesti tumputtaa vanha tuttu meisseli kädessä. Moni kivessyöpä saadaan taltutettua kunhan tauti vaan todetaan ajoissa. Tätä samaa kaavaa on rintasyövän kanssa tehty jo kymmeniä vuosia eli naisia on kannustettu tunnustelemaan rintojaan kyhmyjä etsien. Oli jo aikakin saada aikaiseksi kampanja, joka tähtää juuri kivesten käpälöinnin lisääntymiseen. Mun mielestä jokainen asennettu proteesinyytti on liikaa jos se olisi voitu estää palleja tunnustelemalla.
Eli hyvät herrat tutustukaa palleihinne ja pyytäkää daamejanne tekemään tuttavuutta säkkienne kanssa joskus antaumuksella ajan kanssa.
Ja lopuksi nyyttejä remixattuna ;)
tiistai 6. syyskuuta 2011
White man can´t jump!
Ai ei vai? No eihän Suomen susilauma Liettuassa hirveästi ole donkkaillut, mutta huikeaa palloiluhistoriaa tehdään Suomen mittakaavassa joka matsissa. Tänään härmäläisellä palloilufanilla oli vielä triplasti jännittämistä, koska Suomen pelin jälkeen piti kannustaa vielä parissa muussa matsissa. Veikkaanpa ettei Pentti Pihtiputaalta ole kovin montaa kertaa elämässään kannattanut Makedoniaa missään matsissa...No mutta Suomi-poika näytti persettä lähes koko korismaailmalle ja meni jatkoon!
Allekirjoittaneen on myönnettävä ettei koris ole ollut itselleni henki ja elämä, vaikka mun varmaan pitäisi paskoakin pieniä koripalloja, koska kotipaikkakuntani on Äänekoski. Sillä kylällä nimittäin koris on "se" laji, ja vaikka esim. miesten edustusjoukkue ei ihan varsinaisesti ole hätyytellyt pääsarjatason portteja hetkeen, niin silti siellä tulee ekana koris ja sitten muut lajit. Vieläkin muistelen tuskaisia liikuntatunteja yläasteelta ja lukiosta, jolloin yritin rimpuilla nuorten maajoukkueen kantavia voimia vastaan ja otin aina kuokkaan. Kaikki mut paremmin tuntevat tietävät, että käsite "tappio" ei varsinaisesti kuulu mun suosikkeihin ja saattoi joskus pikkasen harmittaa...
Mutta yhden jutun Suomen koripallomaajoukkue on jälleen kerran todistanut. Nimittäin vaikka välillä silläkin on ollut vaikeuksia isompikokoisia pelureita vastaan ja saada heitot uppoamaan, niin silti mentiin jatkoon pienten miesten kuumien heittokäsien ansiosta. Tarinan opetus siis on, että pienetkin pärjää ja skooraa kun on vaan kuumat kädet! ;)
Allekirjoittaneen on myönnettävä ettei koris ole ollut itselleni henki ja elämä, vaikka mun varmaan pitäisi paskoakin pieniä koripalloja, koska kotipaikkakuntani on Äänekoski. Sillä kylällä nimittäin koris on "se" laji, ja vaikka esim. miesten edustusjoukkue ei ihan varsinaisesti ole hätyytellyt pääsarjatason portteja hetkeen, niin silti siellä tulee ekana koris ja sitten muut lajit. Vieläkin muistelen tuskaisia liikuntatunteja yläasteelta ja lukiosta, jolloin yritin rimpuilla nuorten maajoukkueen kantavia voimia vastaan ja otin aina kuokkaan. Kaikki mut paremmin tuntevat tietävät, että käsite "tappio" ei varsinaisesti kuulu mun suosikkeihin ja saattoi joskus pikkasen harmittaa...
Mutta yhden jutun Suomen koripallomaajoukkue on jälleen kerran todistanut. Nimittäin vaikka välillä silläkin on ollut vaikeuksia isompikokoisia pelureita vastaan ja saada heitot uppoamaan, niin silti mentiin jatkoon pienten miesten kuumien heittokäsien ansiosta. Tarinan opetus siis on, että pienetkin pärjää ja skooraa kun on vaan kuumat kädet! ;)
torstai 1. syyskuuta 2011
Kommentteja kommentteja...
Lisäsin uuden ominaisuuden blogiini. Nyt kaikilla on mahdollisuus kommentoida tekstejä suoraan blogiin eli mitään rekisteröintiä tai muuta vastaavaa rasittavaa puuhastelua ei enää tarvita.
Vuodata siis norsunkyyneleesi tai taputa mua pyllylle verbaalisesti blogiin suoraan vaikka nimettömänä.
Vuodata siis norsunkyyneleesi tai taputa mua pyllylle verbaalisesti blogiin suoraan vaikka nimettömänä.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Peliä part 2.
Lupasin palata nykynaisten varovaisuuteen ja kyynisyyteen tässä bloggauksessani. Oikeastaan kerron tarinan mistä ilmenee yksi syy miksi nuoret nykynaiset ovat tulleet niin varovaiseksi. Ilman sen kummempia jaaritteluja eiköhän hypätä itse tarinaan.
Tarinan päähenkilö on vaikka "Tiina". Tiina on 28-vuotias nykyään ja asuu, työskentelee ja katsoo maailmaa suurehkossa yliopistokaupungissa, jonne jäi yliopistosta valmistumisen jälkeen ammattiaan harjoittamaan. Olkoon Tiina vaikka luokanopettaja ja opettajaksi hän sai kutsumuksen jo alakouluikäisenä. Hänellä on virka keskikokoisessa koulussa ja tulevaisuus on duunien osalta siis turvattu.
Mennään ajassa tuollaiset kymmenisen vuotta takaisin...
Tiina kirjoitti hyvät paperit lukiosta ja pääsi suoraan todistuspisteillä OKLään opiskelemaan. Tuona kesänä 2001 elettiin suurten muutosten aikaa, sillä monivuotinen poikaystävä "Joonas" ei lähtisi mukaan vaan jäisi kotikylälle Ypäjälle isänsä hevostilaa hoitamaan ja ottamaan sen kohta haltuun sukupolvenvaihdoksen myötä. Tiina ja Joonas olivat toistensa ensimmäiset tyttö/poikaystävät ja he olivat kovasti rakastuneita, joten tuleva ero olisi kova paikka. Tiina kuitenkin vannotti, että kotiin on lyhyt matka ja hän tulisi aina kun mahdollista kotiin Ypäjälle, ja ainahan Joonas voisi tulla visiitille Tiinan opiskelukaupunkiin. Suhdetta päätettiin siis jatkaa hyvillä mielin, sillä eiväthän he olisi ensimmäinen pariskunta onnistuneessa etäsuhteessa.
Elokuussa Tiina sitten muutti uuteen kotikaupunkiinsa. Vanhemmat ja Joonas olivat auttamassa muutossa ja haikeat väliaikaiset jäähyväiset jätettiin päivää ennenkuin koulu alkoi. Tiina meni yksin nukkumaan hieman surullisena, mutta jännittyneenä odottaen tulevaa aamua. Ja eihän siitä olisi kuin viisi päivää kun hän lähtisi kotiin ja näkisi taas Joonaksen...
Ja niin koulu sitten alkoi. Heti ekana päivänä Tiina huomasi, että koulussahan oli paljon opiskelijoita ympäri maata ja jopa ulkomailtakin. Silmiinpistävää oli myös se ettei koulun miehet pitäneetkään kourulippiksiä ja farkkutakkeja vaan he olivatkin oikein kivannäköisiä ja tyylikkäitä ja mukavia muutenkin. Ekana päivänä Tiina tutustui myös uusiin naispuoleisiin opiskelukavereihin ja kaikki tuntui alkavan luistamaan niinkuin pitikin.
Ja sitten viikko olikin ohi ja viikonloppuna Tiina palasi eka kertaa Joonaksen syleilyyn turvallisen Ypäjän maisemiin. Ja tätä jatkui muutamia viikkoja...
Sitten koitti kastajaiset ja hurjat kekkerit sen päätteeksi. Vastahankitut haalarit tulivat tarpeeseen, sillä reissussa rähjääntyi...Siinä kastajaisten aikana Tiina huomioi muutamaa kurssia vanhemman "Timon", joka oli tutorin roolissa järjestämässä kastajaisia. Siinä päivän aikana Tiina huomasi juttelevansa usein Timon kanssa ja illalla bileissä jokunen shottikin yhdessä kumottiin. Timossa oli jotain erilaista kuin Ypäjän pojissa, koska hän tuntui niin kypsältä ja itsevarmalta ja tuntui osaavan sanoa juuri ne oikeat sanat jolla Tiina saatiin hymyilemään...
Jossain vaiheessa iltaa Tiina yllätti itsensä suutelemasta Timon kanssa ja se tuntui hyvältä. Illan lopuksi kuitenkin erottiin eri teille ja vasta aamulla Tiina muisti suutelukohtaukset Timon kanssa ja sai hillittömät morkkikset ja oli jo soittaa Joonakselle. Pitihän tuollainen nyt heti kertoa ja pyytää anteeksi...
Jotenkin se soittaminen kuitenkin jäi kun tyttökaverit soittivat darrapitsalle ja siellä asiaa kelattuaan kavereiden kanssa Tiina päätti olla kertomatta Joonakselle mitään, koska eihän mitään pahaa varsinaisesti tapahtunut. Vain harmitonta pussailua.
Viikot kuluivat ja jotenkin Tiinasta tuntui kotiin lähtö aina vaikeammalle, koska viikonloppuna olisi aina hyviä bileitä tiedossa. Eikä Joonastakaan tuntunut olevan enää niin kovin ikävä. Jotenkin muutenkin Joonas oli alkanut olemaan ihmeellisen mustasukkainen ja puhelut menivät lähes aina riitelyksi. Tiinasta tuntui, että Joonas oli muuttunut jotenkin eikä hän ymmärtänyt miksi, sillä eihän Tiina itse ollut muuttunut mitenkään. Harventanut vaan soittoja Joonakselle eikä oltu enää nähty niin useasti. Viime kerrasta oli itseasiassa jo kolme viikkoa...
Itsenäisyyspäivä koitti ja opiskelijajärjestön jokavuotiset odotetut pikkujoulut juuri sinä iltana. Mahtavat bileet ja luonnollisesti kaikki vanhempien kurssien pojatkin paikalla. Niistä juhlista Tiina ei sitten päässytkään illalla kotiin vaan heräsi tutorinsa Timon luota. Koko syksyn jatkunut kissahiiri-leikki päättyi siihen villiin seksiin Timon sohvalla ja Tiinan maailma oli jotenkin muuttunut kertaheitolla. Timo oli Tiinan toinen seksikumppani ja Joonaksen jälkeen Timo tuntui jotenkin niin vapautuneelta ja tuhmalta...Tiinan poskia punoitti kun hän mietti edellistä yötä Timon kanssa ja hän tunsi rakastuneensa tähän hurmuriin täysin. Illalla Joonas saikin epämiellyttävän puhelun jossa Tiina kertoi haluavansa erota.
Muutaman viikon Timon kanssa tapailtuaan Tiina tunsi olevan hetken ehdottaa Timolle seurustelua, koska olihan tässä jo monia öitä vietetty toistensa luona ja Tiina ainakin oli ehdottoman varma haluavansa viettää lopun elämänsä Timon kanssa. Illalla leffan jälkeen Tiina otti asian puheeksi ja sai surullisena kuulla, että Timo ikäänkuin seurusteli jo jonkun toisen kanssa, mutta tämä toinen nainen oli vaihto-oppilaana Espanjassa.
- "Mä luulin, että sä haluat vaan pitää hauskaa mun kanssa..." kaikuivat Timon sanat Tiinan korvissa kun hän lähti itkuaan pidätellen kävelemään kotiin lumisateessa. Tiina itki kotona itsensä uneen ja ei voinut yhtään käsittää miksi Timo oli tehnyt hänelle niin. Ja meni jokunen kuukausi ennenkuin Tiina taas uskaltautui lähtemään ihmisten ilmoille ilman että pelkäsi kohdata Timo silmästä silmään.
Seuraavana syksynä Tiina törmäsi mukavaan "Jussiin" insinööriopiskelijoiden bileissä. Tiina osasi tällä kertaa olla vähän varovaisempi ja nauttia vaan Jussin seurasta illan ja yön ja jopa vielä lähes koko seuraavan iltapäivänkin. Jussin lähtiessä vaihdettiin vielä puhelinnumerot ja viikolla Jussi sitten soittikin ja pyysi Tiinaa treffeille.
He tapailivat parisen kuukautta ja kaikki näytti hyvältä kunnes eräänä lauantai-iltana kesken Tiinan tenttiin valmistautumisen naispuoleinen opiskelijakaveri lähetti viestin, jossa kerrottiin Jussin kävelevän käsikädessä jonkun tumman vaihto-opiskelijan kanssa Filmtowniin ja vaihtavan muutaman suudelman siellä. Tiina soitti Jussille välittömästi ja sai vastaukseksi Jussin hätäisen "sopiiko, että soitellaan huomenna?" vastauksen ja taas kerran Tiina itki itsensä uneen. Voiko kaikki tämän kaupungin miehet olla sikoja?
Kuluu pari vuotta eteenpäin ja Tiina on jo lähes valmis ope. Miehistä hän on pysynyt erossa visusti. Noh...mitä nyt noin parin kuukauden välein jotain harmitonta baarista kannettua seksiseikkailua lukuunottamatta. Vakavaan suhteeseen Tiina ei ole kuitenkaan halunnut ja pari hyvääkin miestä olisi ollut tarjolla. Jotenkin vaan pelko tulla taas satutetuksi on ollut liian kova. Nyt kuitenkin eräänä keväisenä iltana istuskeluravintolassa vietetyn peli-illan jälkeen "Matti" saattoi häntä kotiin, koska he sattuivat asumaan samalla suunnalla. Matti oli erään hänen kurssilaisensa kaveri ja erittäin söpö ja miellyttävä mies. Matti oli eronnut puolisen vuotta sitten pitkästä suhteesta ja oli omien sanojensa mukaan päässyt yli surusta ja tuskasta. Jotenkin tämä Matti tuntui erilaiselta vuosiin ja Tiina tunsi heti vetoa tähän runoilevaan jalkapalloilijaan.
Kului viikkoja ja suhde lämpeni. Jokunen kuukausikin täyttyi ja reilun puolen vuoden jälkeen tuli joulunaika. Tiina kutsui Matin luokseen Ypäjälle jouluksi, mutta Matti kieltäytyi ja käyttäytyi muutenkin jotenkin oudosti. Siitä hetkestä suhde alkoi menemään alamäkeen ja muutamaa viikkoa myöhemmin Matti tuli käymään ja kertoi ettei valitettavasti pysty enää tapaamaan Tiinaa romanttisissa merkeissä. Reilua sinänsä kertoa se siinä vaiheessa, koska Matti tunsi ettei voisi sitoutua loppuelämäkseen ja oli aistinut Tiinassa halua ottaa suurempia askeleita sormuksen muodossa. Matti pyysi anteeksi ja jätti itkevän Tiinan nukahtamaan taas kerran kyyneleisin silmin.
Kuluu taas jokunen vuosi ja Tiina valmistuu, aloittaa nykyisessä duunipaikassa ja saa lopulta virankin. Elämä hymyilee, mutta joka ilta nukkumaan käydessä Tiina ajattelee elämästä puuttuvan jotain. Hän on tavannut pari oikein mukavaa miestä viime kuukausina, mutta jokin on aina ollut pielessä. Miehistä on löytynyt aina jokin pieni vika mikä on tappanut kiinnostuksen. Joku on uskaltanut soittaa jo seuraavana päivänä hyvin menneistä treffeistä ja ehdottanut uusia - liian innokas. Joku on soittanut vasta muutaman päivän päästä - liian välinpitämätön. Joku taas on ollut liian suora ja kertonut avoimesti pitävänsä Tiinasta - liian avoin. Tiinasta tuntuu ettei täydellistä miestä olekaan olemassa.
Nyt Tiina on siis 28 vuotias ja jo useamman vuoden sinkkuna odottanut miestä joka veisi jalat alta. Tuntuu, että kaikki kaverit pariutuvat ja hän on ainoa yksinäinen susi. Sisimmässään Tiina toivoisi uskaltavan päästää jonkun lähelleen ja olla edes hetken aikaa turvassa, mutta pelko kynsille saamisesta on liian kova.
Tämä on tietysti fiktiivinen tarina, mutta tällaisen tarinan kaveri heitti saunani lauteilla kun mietittiin poikaporukalla miksi naiset ovat nykyään niin varovaisia ja kyynisiä. Joka jätkä meni hiljaiseksi tuon esimerkkitarinan kuultuaan ja sen hiljaisuuden lopetti kaverini nurkasta löylykauha kädessään sanoen, että vittu jätkät...me ollaan itse aiheutettu se!
Seuraavien kauhallisten sihistessä kivillä saunassa oli neljä melko hiljaista ja mietteliästä miestä.
Tarinan päähenkilö on vaikka "Tiina". Tiina on 28-vuotias nykyään ja asuu, työskentelee ja katsoo maailmaa suurehkossa yliopistokaupungissa, jonne jäi yliopistosta valmistumisen jälkeen ammattiaan harjoittamaan. Olkoon Tiina vaikka luokanopettaja ja opettajaksi hän sai kutsumuksen jo alakouluikäisenä. Hänellä on virka keskikokoisessa koulussa ja tulevaisuus on duunien osalta siis turvattu.
Mennään ajassa tuollaiset kymmenisen vuotta takaisin...
Tiina kirjoitti hyvät paperit lukiosta ja pääsi suoraan todistuspisteillä OKLään opiskelemaan. Tuona kesänä 2001 elettiin suurten muutosten aikaa, sillä monivuotinen poikaystävä "Joonas" ei lähtisi mukaan vaan jäisi kotikylälle Ypäjälle isänsä hevostilaa hoitamaan ja ottamaan sen kohta haltuun sukupolvenvaihdoksen myötä. Tiina ja Joonas olivat toistensa ensimmäiset tyttö/poikaystävät ja he olivat kovasti rakastuneita, joten tuleva ero olisi kova paikka. Tiina kuitenkin vannotti, että kotiin on lyhyt matka ja hän tulisi aina kun mahdollista kotiin Ypäjälle, ja ainahan Joonas voisi tulla visiitille Tiinan opiskelukaupunkiin. Suhdetta päätettiin siis jatkaa hyvillä mielin, sillä eiväthän he olisi ensimmäinen pariskunta onnistuneessa etäsuhteessa.
Elokuussa Tiina sitten muutti uuteen kotikaupunkiinsa. Vanhemmat ja Joonas olivat auttamassa muutossa ja haikeat väliaikaiset jäähyväiset jätettiin päivää ennenkuin koulu alkoi. Tiina meni yksin nukkumaan hieman surullisena, mutta jännittyneenä odottaen tulevaa aamua. Ja eihän siitä olisi kuin viisi päivää kun hän lähtisi kotiin ja näkisi taas Joonaksen...
Ja niin koulu sitten alkoi. Heti ekana päivänä Tiina huomasi, että koulussahan oli paljon opiskelijoita ympäri maata ja jopa ulkomailtakin. Silmiinpistävää oli myös se ettei koulun miehet pitäneetkään kourulippiksiä ja farkkutakkeja vaan he olivatkin oikein kivannäköisiä ja tyylikkäitä ja mukavia muutenkin. Ekana päivänä Tiina tutustui myös uusiin naispuoleisiin opiskelukavereihin ja kaikki tuntui alkavan luistamaan niinkuin pitikin.
Ja sitten viikko olikin ohi ja viikonloppuna Tiina palasi eka kertaa Joonaksen syleilyyn turvallisen Ypäjän maisemiin. Ja tätä jatkui muutamia viikkoja...
Sitten koitti kastajaiset ja hurjat kekkerit sen päätteeksi. Vastahankitut haalarit tulivat tarpeeseen, sillä reissussa rähjääntyi...Siinä kastajaisten aikana Tiina huomioi muutamaa kurssia vanhemman "Timon", joka oli tutorin roolissa järjestämässä kastajaisia. Siinä päivän aikana Tiina huomasi juttelevansa usein Timon kanssa ja illalla bileissä jokunen shottikin yhdessä kumottiin. Timossa oli jotain erilaista kuin Ypäjän pojissa, koska hän tuntui niin kypsältä ja itsevarmalta ja tuntui osaavan sanoa juuri ne oikeat sanat jolla Tiina saatiin hymyilemään...
Jossain vaiheessa iltaa Tiina yllätti itsensä suutelemasta Timon kanssa ja se tuntui hyvältä. Illan lopuksi kuitenkin erottiin eri teille ja vasta aamulla Tiina muisti suutelukohtaukset Timon kanssa ja sai hillittömät morkkikset ja oli jo soittaa Joonakselle. Pitihän tuollainen nyt heti kertoa ja pyytää anteeksi...
Jotenkin se soittaminen kuitenkin jäi kun tyttökaverit soittivat darrapitsalle ja siellä asiaa kelattuaan kavereiden kanssa Tiina päätti olla kertomatta Joonakselle mitään, koska eihän mitään pahaa varsinaisesti tapahtunut. Vain harmitonta pussailua.
Viikot kuluivat ja jotenkin Tiinasta tuntui kotiin lähtö aina vaikeammalle, koska viikonloppuna olisi aina hyviä bileitä tiedossa. Eikä Joonastakaan tuntunut olevan enää niin kovin ikävä. Jotenkin muutenkin Joonas oli alkanut olemaan ihmeellisen mustasukkainen ja puhelut menivät lähes aina riitelyksi. Tiinasta tuntui, että Joonas oli muuttunut jotenkin eikä hän ymmärtänyt miksi, sillä eihän Tiina itse ollut muuttunut mitenkään. Harventanut vaan soittoja Joonakselle eikä oltu enää nähty niin useasti. Viime kerrasta oli itseasiassa jo kolme viikkoa...
Itsenäisyyspäivä koitti ja opiskelijajärjestön jokavuotiset odotetut pikkujoulut juuri sinä iltana. Mahtavat bileet ja luonnollisesti kaikki vanhempien kurssien pojatkin paikalla. Niistä juhlista Tiina ei sitten päässytkään illalla kotiin vaan heräsi tutorinsa Timon luota. Koko syksyn jatkunut kissahiiri-leikki päättyi siihen villiin seksiin Timon sohvalla ja Tiinan maailma oli jotenkin muuttunut kertaheitolla. Timo oli Tiinan toinen seksikumppani ja Joonaksen jälkeen Timo tuntui jotenkin niin vapautuneelta ja tuhmalta...Tiinan poskia punoitti kun hän mietti edellistä yötä Timon kanssa ja hän tunsi rakastuneensa tähän hurmuriin täysin. Illalla Joonas saikin epämiellyttävän puhelun jossa Tiina kertoi haluavansa erota.
Muutaman viikon Timon kanssa tapailtuaan Tiina tunsi olevan hetken ehdottaa Timolle seurustelua, koska olihan tässä jo monia öitä vietetty toistensa luona ja Tiina ainakin oli ehdottoman varma haluavansa viettää lopun elämänsä Timon kanssa. Illalla leffan jälkeen Tiina otti asian puheeksi ja sai surullisena kuulla, että Timo ikäänkuin seurusteli jo jonkun toisen kanssa, mutta tämä toinen nainen oli vaihto-oppilaana Espanjassa.
- "Mä luulin, että sä haluat vaan pitää hauskaa mun kanssa..." kaikuivat Timon sanat Tiinan korvissa kun hän lähti itkuaan pidätellen kävelemään kotiin lumisateessa. Tiina itki kotona itsensä uneen ja ei voinut yhtään käsittää miksi Timo oli tehnyt hänelle niin. Ja meni jokunen kuukausi ennenkuin Tiina taas uskaltautui lähtemään ihmisten ilmoille ilman että pelkäsi kohdata Timo silmästä silmään.
Seuraavana syksynä Tiina törmäsi mukavaan "Jussiin" insinööriopiskelijoiden bileissä. Tiina osasi tällä kertaa olla vähän varovaisempi ja nauttia vaan Jussin seurasta illan ja yön ja jopa vielä lähes koko seuraavan iltapäivänkin. Jussin lähtiessä vaihdettiin vielä puhelinnumerot ja viikolla Jussi sitten soittikin ja pyysi Tiinaa treffeille.
He tapailivat parisen kuukautta ja kaikki näytti hyvältä kunnes eräänä lauantai-iltana kesken Tiinan tenttiin valmistautumisen naispuoleinen opiskelijakaveri lähetti viestin, jossa kerrottiin Jussin kävelevän käsikädessä jonkun tumman vaihto-opiskelijan kanssa Filmtowniin ja vaihtavan muutaman suudelman siellä. Tiina soitti Jussille välittömästi ja sai vastaukseksi Jussin hätäisen "sopiiko, että soitellaan huomenna?" vastauksen ja taas kerran Tiina itki itsensä uneen. Voiko kaikki tämän kaupungin miehet olla sikoja?
Kuluu pari vuotta eteenpäin ja Tiina on jo lähes valmis ope. Miehistä hän on pysynyt erossa visusti. Noh...mitä nyt noin parin kuukauden välein jotain harmitonta baarista kannettua seksiseikkailua lukuunottamatta. Vakavaan suhteeseen Tiina ei ole kuitenkaan halunnut ja pari hyvääkin miestä olisi ollut tarjolla. Jotenkin vaan pelko tulla taas satutetuksi on ollut liian kova. Nyt kuitenkin eräänä keväisenä iltana istuskeluravintolassa vietetyn peli-illan jälkeen "Matti" saattoi häntä kotiin, koska he sattuivat asumaan samalla suunnalla. Matti oli erään hänen kurssilaisensa kaveri ja erittäin söpö ja miellyttävä mies. Matti oli eronnut puolisen vuotta sitten pitkästä suhteesta ja oli omien sanojensa mukaan päässyt yli surusta ja tuskasta. Jotenkin tämä Matti tuntui erilaiselta vuosiin ja Tiina tunsi heti vetoa tähän runoilevaan jalkapalloilijaan.
Kului viikkoja ja suhde lämpeni. Jokunen kuukausikin täyttyi ja reilun puolen vuoden jälkeen tuli joulunaika. Tiina kutsui Matin luokseen Ypäjälle jouluksi, mutta Matti kieltäytyi ja käyttäytyi muutenkin jotenkin oudosti. Siitä hetkestä suhde alkoi menemään alamäkeen ja muutamaa viikkoa myöhemmin Matti tuli käymään ja kertoi ettei valitettavasti pysty enää tapaamaan Tiinaa romanttisissa merkeissä. Reilua sinänsä kertoa se siinä vaiheessa, koska Matti tunsi ettei voisi sitoutua loppuelämäkseen ja oli aistinut Tiinassa halua ottaa suurempia askeleita sormuksen muodossa. Matti pyysi anteeksi ja jätti itkevän Tiinan nukahtamaan taas kerran kyyneleisin silmin.
Kuluu taas jokunen vuosi ja Tiina valmistuu, aloittaa nykyisessä duunipaikassa ja saa lopulta virankin. Elämä hymyilee, mutta joka ilta nukkumaan käydessä Tiina ajattelee elämästä puuttuvan jotain. Hän on tavannut pari oikein mukavaa miestä viime kuukausina, mutta jokin on aina ollut pielessä. Miehistä on löytynyt aina jokin pieni vika mikä on tappanut kiinnostuksen. Joku on uskaltanut soittaa jo seuraavana päivänä hyvin menneistä treffeistä ja ehdottanut uusia - liian innokas. Joku on soittanut vasta muutaman päivän päästä - liian välinpitämätön. Joku taas on ollut liian suora ja kertonut avoimesti pitävänsä Tiinasta - liian avoin. Tiinasta tuntuu ettei täydellistä miestä olekaan olemassa.
Nyt Tiina on siis 28 vuotias ja jo useamman vuoden sinkkuna odottanut miestä joka veisi jalat alta. Tuntuu, että kaikki kaverit pariutuvat ja hän on ainoa yksinäinen susi. Sisimmässään Tiina toivoisi uskaltavan päästää jonkun lähelleen ja olla edes hetken aikaa turvassa, mutta pelko kynsille saamisesta on liian kova.
Tämä on tietysti fiktiivinen tarina, mutta tällaisen tarinan kaveri heitti saunani lauteilla kun mietittiin poikaporukalla miksi naiset ovat nykyään niin varovaisia ja kyynisiä. Joka jätkä meni hiljaiseksi tuon esimerkkitarinan kuultuaan ja sen hiljaisuuden lopetti kaverini nurkasta löylykauha kädessään sanoen, että vittu jätkät...me ollaan itse aiheutettu se!
Seuraavien kauhallisten sihistessä kivillä saunassa oli neljä melko hiljaista ja mietteliästä miestä.
torstai 25. elokuuta 2011
Peliä part 1.
Ei auta vaikka Klubilla oli karmee Pukki kärjessä. Se heiluttaa pusseja tyylikkäästi, mutta tällä kertaa Huntelaar heilutti nyyttiä neljä kertaa ja peli oli taputeltu. Jalkapallo on se laji missä potkitaan palloa 90 minuuttia ja saksalainen joukkue voittaa. Että näin.
Pelaamisesta tulee mieleen pelaaminen ihmisillä. Vittu kun mä vihaan ihmissuhdepelejä. Sitä kun tapaat jonkun kivan tytön ja käyt treffeillä ja jos soitat heti seuraavana päivä, niin sä olet liian innokas. Jos taas odotat muutaman päivän ja sua pidetään välinpitämättömänä. Sitten jos taas kerrot avoimesti olevasi kiinnostunut, niin tyttönen säikähtää ja menee ihan säppiin. Jos et taas ilmaise olevasi kiinnostunut, niin sua pidetään kylmänä pelurina. Mikään ei ole hyvä. Perkele sanon minä!
Onko asia oikeasti niin, että reilu ja rehti suomalainen mies on kiinnostava vain silloin kun on olevinaan vaikeasti tavoiteltava ja salaperäinen? Mitä vikaa on siinä, että mies tunnustaa avoimesti olevansa kiinnostunut? Ja jos kyseessä on varsin fiksu ja mukava mies eikä lahkeeseen tarttuva takiainen. Tämä ei yksinkertaisesti mene mulla jakeluun?
Nykypäivän nuorista naisista on tullut todella kyynisiä ja varovaisia. Joskus ollaan poikaporukalla mietitty mistä se johtuu ja kerran saunanlauteilla kaverini esitti siitä todella järkeenkäyvän teorian. Palaan siihen vähän myöhemmin.
Kuinka miehen pitää käyttäytyä silloin kun on oikeasti kiinnostava daami tähtäimessä ja vaalean vihreää on näytetty kiinnostuksen suunnasta? Voisiko joku fiksu ja filmaattinen asiantuntija sivistää meitä tyhmiä miehiä? Tietääkö joku mies tähän oikean kaavan vai pitääkö hakea oppia kauniimman sukupuolen arvostetuilta eksperteiltä? Auttakaa!
Ja mitä tähän nykynaisten varovaisuuteen ja kyynisyyteen tulee, niin lupasin palata siihen ja niin teenkin. Mutta vasta seuraavassa bloggauksessani "Peliä part 2".
Pelaamisesta tulee mieleen pelaaminen ihmisillä. Vittu kun mä vihaan ihmissuhdepelejä. Sitä kun tapaat jonkun kivan tytön ja käyt treffeillä ja jos soitat heti seuraavana päivä, niin sä olet liian innokas. Jos taas odotat muutaman päivän ja sua pidetään välinpitämättömänä. Sitten jos taas kerrot avoimesti olevasi kiinnostunut, niin tyttönen säikähtää ja menee ihan säppiin. Jos et taas ilmaise olevasi kiinnostunut, niin sua pidetään kylmänä pelurina. Mikään ei ole hyvä. Perkele sanon minä!
Onko asia oikeasti niin, että reilu ja rehti suomalainen mies on kiinnostava vain silloin kun on olevinaan vaikeasti tavoiteltava ja salaperäinen? Mitä vikaa on siinä, että mies tunnustaa avoimesti olevansa kiinnostunut? Ja jos kyseessä on varsin fiksu ja mukava mies eikä lahkeeseen tarttuva takiainen. Tämä ei yksinkertaisesti mene mulla jakeluun?
Nykypäivän nuorista naisista on tullut todella kyynisiä ja varovaisia. Joskus ollaan poikaporukalla mietitty mistä se johtuu ja kerran saunanlauteilla kaverini esitti siitä todella järkeenkäyvän teorian. Palaan siihen vähän myöhemmin.
Kuinka miehen pitää käyttäytyä silloin kun on oikeasti kiinnostava daami tähtäimessä ja vaalean vihreää on näytetty kiinnostuksen suunnasta? Voisiko joku fiksu ja filmaattinen asiantuntija sivistää meitä tyhmiä miehiä? Tietääkö joku mies tähän oikean kaavan vai pitääkö hakea oppia kauniimman sukupuolen arvostetuilta eksperteiltä? Auttakaa!
Ja mitä tähän nykynaisten varovaisuuteen ja kyynisyyteen tulee, niin lupasin palata siihen ja niin teenkin. Mutta vasta seuraavassa bloggauksessani "Peliä part 2".
tiistai 23. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Frozen
Pitkään sinkkuna olleena luonnollisesti kaipaa elämäänsä naista. Jotain pysyvämpää ja syvempää kuin muutaman kerran hoito tai pidempiaikainen "järjestely". Sisälle on kertynyt niin paljon annettavaa jollekin tietylle ihanuudelle, ja ainakin tällaisen ikuisen romantikon sielu kärsii aina vaan enemmän ja enemmän mitä pidemmälle nämä sisälle suljetut tunteet pysyvät lukittuna pimeään.
Toisaalta muutaman kerran kynsille tavalla tai toisella ottaneena pelkään kuin ruttoa sitä hetkeä kun tajuan olevani ihan koukussa johonkin neitoseen. Mä pidän itseäni aika järkkymättömänä ja jäätymättömänä kaverina ja olen pystynyt olemaan täysin rationaalinen ja toimimaan kylmänviileästi tilanteissa missä katsotaan kuolemaan silmästä silmään, mutta kun huomaan olevani ihastunut...oh boy...mä menetän hetkeksi täysin kontrollin.
Tästä ei ole kauaa kun näin tapahtui. Tapasin aivan uskomattoman ihanan naisen jota en saanut mielestäni ja menetin ihan täysin kontrollin tunteisiini hetkeksi. Juuri kun sain hengitykseni taas tasaantumaan sain huomata jutun olevan ohi. Kaikki päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin ja jäljelle jäänyt fiilis oli lähinnä, että mitä vittua juuri tapahtui. Kaikki tapahtui parissa viikossa ja harvoin olen niin puulla päähän lyöty kuin silloin olin. Olin heti ensitreffien jälkeen ihan sekaisin ja toisilla treffeillä meininki oli varmaan kuin Extreme-nimisen bändin "Tragic comic" nimisen biisin videolla...Ilman sitä onnellista loppua...
Miten sitä oppisi hallitsemaan itseään paremmin ja olemaan mukava oma itsensä eikä jännittämään kuin 11-vuotias poika rehtorin puhuttelussa? Sohvalla vieressä istui kutakuinkin nainen kuin suoraan unelmista ja keskustelu oli aika jähmeää ja elokuvan katselukin oli aika jännittynyttä. Ja vaikka tiesin naisen olleen peruslähtökohtaisesti kiinnostunut, niin silti en päässyt tilanteen herraksi vaan ikäänkuin tunsin tilanteen hallintaan tarkoitettujen narujen luisuvan käsistäni. Miksi miksi miksi...?
Aika kovan itsetutkiskelun jälkeen totesin epäonnistumisen pelon olevan aika musertava. Pelko siitä, että menettää jotain ja taas satuttaa itsensä ja kovaa. Ja vaikka mä aina sanon kaikille, että turha pelätä mitään mikä ei ole tapahtunut, ja että pelkäämällä ja riskejä välttämällä ei saavuta koskaan mitään, niin silti mä itse kuvainnollisesti vapisen kuin haavanlehti pienessä tuulessa. Mukavan ja kauniin naisen takia.
Ihmeellinen on ihmisen psyyke...ainakin omani.
Toisaalta muutaman kerran kynsille tavalla tai toisella ottaneena pelkään kuin ruttoa sitä hetkeä kun tajuan olevani ihan koukussa johonkin neitoseen. Mä pidän itseäni aika järkkymättömänä ja jäätymättömänä kaverina ja olen pystynyt olemaan täysin rationaalinen ja toimimaan kylmänviileästi tilanteissa missä katsotaan kuolemaan silmästä silmään, mutta kun huomaan olevani ihastunut...oh boy...mä menetän hetkeksi täysin kontrollin.
Tästä ei ole kauaa kun näin tapahtui. Tapasin aivan uskomattoman ihanan naisen jota en saanut mielestäni ja menetin ihan täysin kontrollin tunteisiini hetkeksi. Juuri kun sain hengitykseni taas tasaantumaan sain huomata jutun olevan ohi. Kaikki päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin ja jäljelle jäänyt fiilis oli lähinnä, että mitä vittua juuri tapahtui. Kaikki tapahtui parissa viikossa ja harvoin olen niin puulla päähän lyöty kuin silloin olin. Olin heti ensitreffien jälkeen ihan sekaisin ja toisilla treffeillä meininki oli varmaan kuin Extreme-nimisen bändin "Tragic comic" nimisen biisin videolla...Ilman sitä onnellista loppua...
Miten sitä oppisi hallitsemaan itseään paremmin ja olemaan mukava oma itsensä eikä jännittämään kuin 11-vuotias poika rehtorin puhuttelussa? Sohvalla vieressä istui kutakuinkin nainen kuin suoraan unelmista ja keskustelu oli aika jähmeää ja elokuvan katselukin oli aika jännittynyttä. Ja vaikka tiesin naisen olleen peruslähtökohtaisesti kiinnostunut, niin silti en päässyt tilanteen herraksi vaan ikäänkuin tunsin tilanteen hallintaan tarkoitettujen narujen luisuvan käsistäni. Miksi miksi miksi...?
Aika kovan itsetutkiskelun jälkeen totesin epäonnistumisen pelon olevan aika musertava. Pelko siitä, että menettää jotain ja taas satuttaa itsensä ja kovaa. Ja vaikka mä aina sanon kaikille, että turha pelätä mitään mikä ei ole tapahtunut, ja että pelkäämällä ja riskejä välttämällä ei saavuta koskaan mitään, niin silti mä itse kuvainnollisesti vapisen kuin haavanlehti pienessä tuulessa. Mukavan ja kauniin naisen takia.
Ihmeellinen on ihmisen psyyke...ainakin omani.
lauantai 6. elokuuta 2011
Onnellinen voittaja!
Tässä taannoin julistin kilpailun ensimmäisestä kommentoijasta täällä blogissani. Voittajaksi selviytyi hieno mies Rollosta eli Gepeteus aka Lapin Gangsta. Voittajalle oli luvassa tukkataikaa purkillinen ja palkinto luovutettiin juhlallisin menoin onnelliselle voittajalle takapihani terassilla eräänä epävakaisena elokuisena aamupäivänä. Musta purkillinen Tigin tukkakultaa lennähti Ganstan handuun ja ainakin ilmeestä päätellen palkinto otettiin vastaan suurella ilolla.
Voittaja toivoi kommentissaan erilaisia tuotetestejä ja lupasin toteuttaa tämän toiveen. Syyskuun alusta lähtien alan testailemaan erilaisia kolmikymppisen miehen elämään kuuluvia asioita ja esineitä, ja jos joku on varmaa niin varmaa on se, että testitulokset tulevat olemaan vain ja ainoastaan yhden miehen jumalalliseen sanaan perustuvia. Mutta itsepähän olet valinnut lukea tätä :)
Voittaja toivoi kommentissaan erilaisia tuotetestejä ja lupasin toteuttaa tämän toiveen. Syyskuun alusta lähtien alan testailemaan erilaisia kolmikymppisen miehen elämään kuuluvia asioita ja esineitä, ja jos joku on varmaa niin varmaa on se, että testitulokset tulevat olemaan vain ja ainoastaan yhden miehen jumalalliseen sanaan perustuvia. Mutta itsepähän olet valinnut lukea tätä :)
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
maanantai 25. heinäkuuta 2011
SA
Miehet katselevat naisia. Aina!
Tämä on luonnonlaki. Miehiin on jo Aatamin aikaan sisäänrakennettu selviytymisen tarve ja se tarve kantaa mukanaan myös koko sukunsa selviytymisen paineet. Eli mies alkukantaisesti haluaa varmistaa sukunsa jatkumisen sitä välttämättä edes tiedostamatta. Joskus tuhansia vuosia sitten tämä piirre oli hyvinkin aggressiivinen ja naisia saatettiin kolauttaa nuijalla päähän ja raahata luolaan siementä vastaanottamaan.
Tämä selviytymisen tarve näkyy nykypäivän miehessä siinä, että olipa mies naimisissa tai muuten vaan vahvasti varattu, sinkku tai jotain siltä väliltä, niin aina joka paikassa mies tsekkaa paikan naiset. Se on vaan vaisto eikä sille mitään voi. Nykypäivänä ei enää vaan käytetä nuijaa ja paikalla olevien naaraiden tutkailu tehdään hyvin diskreetisti ettei harjaantuneen ympäristöntarkkailijan nopeaa silmäystä edes huomaa. Paitsi toinen mies. Ja jos kaverukset ovat hyvinkin tuttuja keskenään, niin asiasta ei tarvitse edes keskutella vaan pelkkä katse kaverin silmiin ja pieni nyökkäys riittää kertomaan, että näitkö tuon herkkupyllyn tuolla kello kolmessa sun selän takana. Ja molemmat tietävät tasan tarkkaan kenestä puhutaan.
En tiedä onko naisilla samanlainen mekanismi ja miten kauniimman sukupuolen edustajat viestivät keskenään asiasta, mutta olen huomannut etteivät naiset ainakaan huomaa mikäli kaksi hyvin keskenään tuntevaa miestä viestii toisilleen lähistöllä olevan terhakkaan rintaparin omistavan naaraan pantavuudesta. Toisella miehellä voi olla vaikka oma hanipuppelinsa siinä kainalossa eikä tämä muuta asiaa mitenkään. Se silti tapahtuu jouhevasti ilman että keskustelun aihepiiri muuttuisi.
Näin se vaan rakkaat naiset menee. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kumpikaan näistä miehistä haluaisi nuijia verbaalisesti sen pantavan näköisen vieraan naaraan tainnoksiin ja raahata se läheisen Jyväshovin luolastoon peiton alle rakasteloitavaksi. Ei ei - ei ollenkaan. Se on vaan se vaisto, jota voisi englanninkielisellä sotilassanastolla kuvata termilla SA eli Situational Awareness. Eli havainnoidaan ympäristön muuttujat ja tilanne - tässä tapauksessa suvunjatkamiseen soveltuvien naaraiden sijainti.
Tämä on vaan miehen vaisto eikä se tule siitä ikinä muuttumaan. Ei ikinä vaikka sitä miten väännettäisiin ja käännettäisiin. Tuhansien vuosien saatossa evoluutio on kuitenkin muokannut ihmisyyttä sen verran, että nykypäivän mies kykenee rakastamaan ja olemaan uskollinen yksiavioinen aivan kuten uros-joutsen. Joutsenet pariutuvat for life ja näin pystyy tekemään ihminenkin halutessaan. Tuo aiemmin mainittu mies mimmi kainalossa ei siis mistään hinnasta vaihtaisi sitä mielitiettyään siihen lähistöllä olevaan pantavannäköiseen tiukkapyllyiseen neitoseen vaikka tiedostaa tällaisen olemassaolon aivan lähellä. Miehelle tämän vieraan naaraan nopea tarkastaminen visuaalisesti on yhtä normaalia kuin vessassa käynti, tekstiteeveen NHL-tulokset tai lähiöpitserian äijäräiskäle.
Kukaan mies ei vaihda emäntää jos tekstarin änäritulokset ei osuneetkaan vetolappuun tai kusta menee vähän reunuksille. Olkaa siis naiset huoleti ja älkää olko turhaan huolissanne miesten vaistosta.
Tämä on luonnonlaki. Miehiin on jo Aatamin aikaan sisäänrakennettu selviytymisen tarve ja se tarve kantaa mukanaan myös koko sukunsa selviytymisen paineet. Eli mies alkukantaisesti haluaa varmistaa sukunsa jatkumisen sitä välttämättä edes tiedostamatta. Joskus tuhansia vuosia sitten tämä piirre oli hyvinkin aggressiivinen ja naisia saatettiin kolauttaa nuijalla päähän ja raahata luolaan siementä vastaanottamaan.
Tämä selviytymisen tarve näkyy nykypäivän miehessä siinä, että olipa mies naimisissa tai muuten vaan vahvasti varattu, sinkku tai jotain siltä väliltä, niin aina joka paikassa mies tsekkaa paikan naiset. Se on vaan vaisto eikä sille mitään voi. Nykypäivänä ei enää vaan käytetä nuijaa ja paikalla olevien naaraiden tutkailu tehdään hyvin diskreetisti ettei harjaantuneen ympäristöntarkkailijan nopeaa silmäystä edes huomaa. Paitsi toinen mies. Ja jos kaverukset ovat hyvinkin tuttuja keskenään, niin asiasta ei tarvitse edes keskutella vaan pelkkä katse kaverin silmiin ja pieni nyökkäys riittää kertomaan, että näitkö tuon herkkupyllyn tuolla kello kolmessa sun selän takana. Ja molemmat tietävät tasan tarkkaan kenestä puhutaan.
En tiedä onko naisilla samanlainen mekanismi ja miten kauniimman sukupuolen edustajat viestivät keskenään asiasta, mutta olen huomannut etteivät naiset ainakaan huomaa mikäli kaksi hyvin keskenään tuntevaa miestä viestii toisilleen lähistöllä olevan terhakkaan rintaparin omistavan naaraan pantavuudesta. Toisella miehellä voi olla vaikka oma hanipuppelinsa siinä kainalossa eikä tämä muuta asiaa mitenkään. Se silti tapahtuu jouhevasti ilman että keskustelun aihepiiri muuttuisi.
Näin se vaan rakkaat naiset menee. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kumpikaan näistä miehistä haluaisi nuijia verbaalisesti sen pantavan näköisen vieraan naaraan tainnoksiin ja raahata se läheisen Jyväshovin luolastoon peiton alle rakasteloitavaksi. Ei ei - ei ollenkaan. Se on vaan se vaisto, jota voisi englanninkielisellä sotilassanastolla kuvata termilla SA eli Situational Awareness. Eli havainnoidaan ympäristön muuttujat ja tilanne - tässä tapauksessa suvunjatkamiseen soveltuvien naaraiden sijainti.
Tämä on vaan miehen vaisto eikä se tule siitä ikinä muuttumaan. Ei ikinä vaikka sitä miten väännettäisiin ja käännettäisiin. Tuhansien vuosien saatossa evoluutio on kuitenkin muokannut ihmisyyttä sen verran, että nykypäivän mies kykenee rakastamaan ja olemaan uskollinen yksiavioinen aivan kuten uros-joutsen. Joutsenet pariutuvat for life ja näin pystyy tekemään ihminenkin halutessaan. Tuo aiemmin mainittu mies mimmi kainalossa ei siis mistään hinnasta vaihtaisi sitä mielitiettyään siihen lähistöllä olevaan pantavannäköiseen tiukkapyllyiseen neitoseen vaikka tiedostaa tällaisen olemassaolon aivan lähellä. Miehelle tämän vieraan naaraan nopea tarkastaminen visuaalisesti on yhtä normaalia kuin vessassa käynti, tekstiteeveen NHL-tulokset tai lähiöpitserian äijäräiskäle.
Kukaan mies ei vaihda emäntää jos tekstarin änäritulokset ei osuneetkaan vetolappuun tai kusta menee vähän reunuksille. Olkaa siis naiset huoleti ja älkää olko turhaan huolissanne miesten vaistosta.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
torstai 14. heinäkuuta 2011
Kuhaillallista ja krokettia.
Huomenna se taas jatkuu! Nimittäin ICT 2011 ja toinen osakilpailu. Tällä kertaa kisataan Lappajärvellä ja odotukset kauden toiseen turnaukseen ovat korkealla! Ne tynnyrissä asuneet, jotka eivät tiedä mistä on kysymys voivat sivistää itseään allaolevasta linkistä.
http://www.internationalcroquettournament.com/
Tämä armoitettujen herrasmiesten laji on raskas ja vaativa. Ensinnäkin harva pelaaja pystyy tissuttelemaan ja pelaamaan turnauksen läpi korkealla suoritustasolla. Sen lisäksi pitää pystyä voittamaan kanssakilpailijoiden harjoittama todella raskas psyykkaus. Sitä voisi kutsua tutummin nimellä vittuilu. Luonnollisesti suurta mielenkiintoa herättävää urheilutapahtumaa seuraavien fanien jatkuva suosionosoitusten määrä on omiaan rusentamaan heikomman paineensietokyvyn omaavat yksilöt ja niinpä liiton myöntämien superlisenssien määrä on rajattu tälle kaudelle kuuteen. Harvassa ovat siis tämän lajin todelliset taitajat.
Tähän kovaan kahden päivän koitokseen pitää siis valmistautua kunnolla. Niinpä kävin eilen kalassa (yllättäen) ja sain saaliiksi kelpo kuhan. Tällä yksilöllä oli mittaa 49 senttiä ja siitä saakin todella huikeat kuhaillalliset kahteen kertaan. Ajattelin laittaa sen tillin, kerman, mausteiden ja voinokareen kanssa jälleen grilliin ja huuhtaista sen alas kylmän GeeTeen saattelemana. Ai että elämä tuntuu nyt kirjaimellisesti maistuvan! :)
Mä olen muuten ajatellut, että mustahan saisi hyvän miehen. Vielä kun joku mimmi tämän tajuaisi. Harva mies tarjoilee kuhaillallista...
http://www.internationalcroquettournament.com/
Tämä armoitettujen herrasmiesten laji on raskas ja vaativa. Ensinnäkin harva pelaaja pystyy tissuttelemaan ja pelaamaan turnauksen läpi korkealla suoritustasolla. Sen lisäksi pitää pystyä voittamaan kanssakilpailijoiden harjoittama todella raskas psyykkaus. Sitä voisi kutsua tutummin nimellä vittuilu. Luonnollisesti suurta mielenkiintoa herättävää urheilutapahtumaa seuraavien fanien jatkuva suosionosoitusten määrä on omiaan rusentamaan heikomman paineensietokyvyn omaavat yksilöt ja niinpä liiton myöntämien superlisenssien määrä on rajattu tälle kaudelle kuuteen. Harvassa ovat siis tämän lajin todelliset taitajat.
Tähän kovaan kahden päivän koitokseen pitää siis valmistautua kunnolla. Niinpä kävin eilen kalassa (yllättäen) ja sain saaliiksi kelpo kuhan. Tällä yksilöllä oli mittaa 49 senttiä ja siitä saakin todella huikeat kuhaillalliset kahteen kertaan. Ajattelin laittaa sen tillin, kerman, mausteiden ja voinokareen kanssa jälleen grilliin ja huuhtaista sen alas kylmän GeeTeen saattelemana. Ai että elämä tuntuu nyt kirjaimellisesti maistuvan! :)
Mä olen muuten ajatellut, että mustahan saisi hyvän miehen. Vielä kun joku mimmi tämän tajuaisi. Harva mies tarjoilee kuhaillallista...
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Saamamies vai pyyntipoika?
Kävin kalassa. Tai oikeastaan kahdella eri reissulla ja valtakunnan taimenkantaa on harvennettu kahdella yksilöllä ja nam kun on herkkua. Ajattelin valmistaa tänään grillissä foliossa taimenta sitruunapippurin, tuorejuuston ja tillin kera. Ja jos oikein villiksi heittäydyn, niin yritän vokotella jotain naarasta tällä iltapalukalla. Kyllähän se öinen kalareissu on saanut taas hormoonit hyrräämään ;)
Kalastaminen on kaikenkaikkiaan ihan saatanan mukavaa puuhaa. Nytkin kaverini ajoi Hesasta vuorokauden reissua varten Jytäkylään ja siitä jatkettiin Kapeenkoskelle. Yön pimeinä tunteina kun oli liian hämärää kalastaa juotiin pullo punkkua ja naukkailtiin miehekkäästi yrttisnapsia. Sillä hetkellä ajattelin, että elämä ei voisi olla enemmän mallillaan. Tosin aamulla realismin kylmä tuuli puhalsi aika rajusti päin näköä kylmien ja kosteiden kahluuhousujen pukemisen muodossa. Laavun penkillä takki peittona nukuttu yö saattoi jäytää paikkoja ja eikä ne kahluuhousut olleet muuten mitenkään erityisen lämpimät, mutta koska olen saamamies enkä mikään pyyntipoika, niin housut iskettiin jalkaan ilman suurempia rutinoita ja hetkeä myöhemmin tunsin veden viileyden PVC nylonin läpi nyyttejäni vasten. Eli se siitä elämän mallikkuudesta!
12 tuntia kalastaneena tyhjää, vittuuntuneena ja väsyneenä sekä selkärangan rutissessa uhkaavasti virrasta tärähtää ambulanssiin mittatane ja pienen taistelun jälkeen 41 senttinen laihapoika huilaa rannalla suolistettuna. Ja enää ei muuten vituttanut yhtään! :)
Saamisesta ja/tai saamattomuudesta muuten sen verran, että mua jaksaa naurattaa jotkut kommentit liittyen mun naamakirjastatuksiin. Jos laitan kysymyksen, että "mitäs tänään?" niin eiköhän joku jo siellä kommentoi, että taasko sä yrität saada seuraa itelles tms. Jos mä yrittäisin saada pesää naamakirjan välityksellä, niin enköhän mä ihan suoraan laittaisi että tulisko joku panee mua tai jotain vastaavaa. Tai sitten ihan vaan privaviesti jollekin "samanhenkiselle" neitoselle tyyliin, että mitäs sulla on illalla...
Ei mun jumalauta tarvi viriilinä ja kohtalaisen hyvällä supliikilla varustettuna miehenä Facebookista julkisesti seuraa itselleni etsiä. Ja tällä tarkoitan naisseuraa ei-platonisella pohjalla. Eiköhän saamamies saa muutakin kuin taimenia jos haluaa ja ilman naamakirjaa ;)
Ja kyllä! Aivan varmasti tulen jatkamaan naamiksen päivityksissäni heittämään mitä nyt sattuu sillä hetkellä päähän tulemaan. Ja jos joku ei ymmärrä mun sarkastista huumoria aiheeseen liittyen, niin lainatkaa kirjastosta sanakirja ja etsikään sieltä sarkasmin määritelmä. Ja pikku vinkki vielä: en ole pannut kaikkia naispuoleisia kavereitani. Eli jos vaikka julkisesti keskustelen jonkun daamin kanssa leffaan menosta, niin on erittäin todennäköistä suhteen olevan platoninen. Minä en vie "oikeita" treffejäni nettiin julkisesti pällisteltäväksi. Toivottavasti et sinäkään.
Olipas tilitystä, mutta joskus kyrpii olla maineensa orja. Tosin se taitaa olla itseaiheutettua :)
Kalastaminen on kaikenkaikkiaan ihan saatanan mukavaa puuhaa. Nytkin kaverini ajoi Hesasta vuorokauden reissua varten Jytäkylään ja siitä jatkettiin Kapeenkoskelle. Yön pimeinä tunteina kun oli liian hämärää kalastaa juotiin pullo punkkua ja naukkailtiin miehekkäästi yrttisnapsia. Sillä hetkellä ajattelin, että elämä ei voisi olla enemmän mallillaan. Tosin aamulla realismin kylmä tuuli puhalsi aika rajusti päin näköä kylmien ja kosteiden kahluuhousujen pukemisen muodossa. Laavun penkillä takki peittona nukuttu yö saattoi jäytää paikkoja ja eikä ne kahluuhousut olleet muuten mitenkään erityisen lämpimät, mutta koska olen saamamies enkä mikään pyyntipoika, niin housut iskettiin jalkaan ilman suurempia rutinoita ja hetkeä myöhemmin tunsin veden viileyden PVC nylonin läpi nyyttejäni vasten. Eli se siitä elämän mallikkuudesta!
12 tuntia kalastaneena tyhjää, vittuuntuneena ja väsyneenä sekä selkärangan rutissessa uhkaavasti virrasta tärähtää ambulanssiin mittatane ja pienen taistelun jälkeen 41 senttinen laihapoika huilaa rannalla suolistettuna. Ja enää ei muuten vituttanut yhtään! :)
Saamisesta ja/tai saamattomuudesta muuten sen verran, että mua jaksaa naurattaa jotkut kommentit liittyen mun naamakirjastatuksiin. Jos laitan kysymyksen, että "mitäs tänään?" niin eiköhän joku jo siellä kommentoi, että taasko sä yrität saada seuraa itelles tms. Jos mä yrittäisin saada pesää naamakirjan välityksellä, niin enköhän mä ihan suoraan laittaisi että tulisko joku panee mua tai jotain vastaavaa. Tai sitten ihan vaan privaviesti jollekin "samanhenkiselle" neitoselle tyyliin, että mitäs sulla on illalla...
Ei mun jumalauta tarvi viriilinä ja kohtalaisen hyvällä supliikilla varustettuna miehenä Facebookista julkisesti seuraa itselleni etsiä. Ja tällä tarkoitan naisseuraa ei-platonisella pohjalla. Eiköhän saamamies saa muutakin kuin taimenia jos haluaa ja ilman naamakirjaa ;)
Ja kyllä! Aivan varmasti tulen jatkamaan naamiksen päivityksissäni heittämään mitä nyt sattuu sillä hetkellä päähän tulemaan. Ja jos joku ei ymmärrä mun sarkastista huumoria aiheeseen liittyen, niin lainatkaa kirjastosta sanakirja ja etsikään sieltä sarkasmin määritelmä. Ja pikku vinkki vielä: en ole pannut kaikkia naispuoleisia kavereitani. Eli jos vaikka julkisesti keskustelen jonkun daamin kanssa leffaan menosta, niin on erittäin todennäköistä suhteen olevan platoninen. Minä en vie "oikeita" treffejäni nettiin julkisesti pällisteltäväksi. Toivottavasti et sinäkään.
Olipas tilitystä, mutta joskus kyrpii olla maineensa orja. Tosin se taitaa olla itseaiheutettua :)
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Seepravalinnat
Salibandyliitto ilmoittaa suuressa viisaudessaan näihin aikoihen valinnat ensi kauden tuomariryhmiin. Monelle piippaushommia harrastavalle kesä-heinäkuun vaihde on jännittävää aikaa, koska joku on aina jännittämässä nousua ylempään ryhmään ja jotkut ovat liipasimella joutuvatko alaspäin vievään hissiin.
Itse jännitin tuota pudottamista. Tällä kertaa viime kauden näytöt riittivät jatkopaikkaan liittoryhmässä eli ensi kaudella Passatti liikkuu ympäri Suomea miesten ykkösen pelipaikkakunnilla. Menin jatkoon kuulema rimaa hipoen eli jos ensi kaudella onnistumisten määrä jää vähäiseksi tulee lähtö lauluun. Sanotaan nyt se tässä julkisesti, että jos en onnistu ensi kaudella, niin saattaa olla aika lopettaa seeprahommat ja antaa nuorempien hoitaa hommat kotiin.
Tuttujen dumareiden piirissä putoaminen oli harmillisesti tämän kesän trendi. Ratkaisuja voisi spekuloida loputtomiin, mutta koska en tiedä päätösten vaikuttimia en lähde myös spekuloimaan asiaa. Harmittelen kavereiden puolesta asiaa ja toivon, että ensi kauden jälkeen tilanne on päinvastainen.
Harmittelun vastapainoksi mä olen ollut ihan äimistynyt tämän blogin lukijamäärän kasvamisesta. Perjantaina blogia kävi lukemassa yli 100 vierailijaa ja se on reilusti enemmän kuin olin ikinä ajatellut. Kun kurkkasin tilastoja, niin meininki oli hetken aikaa kun Ville Leinolla. Tosin Villellä on tollanen noin 20 miljoonaa syytä enemmän olla tyytyväinen, mutta silti olen kovasti otettu kaikesta saamastani palautteesta ja lukijamäärän kasvusta. Kiitos siitä ja yritän jatkossakin olla lukemisen arvoinen.
Itse jännitin tuota pudottamista. Tällä kertaa viime kauden näytöt riittivät jatkopaikkaan liittoryhmässä eli ensi kaudella Passatti liikkuu ympäri Suomea miesten ykkösen pelipaikkakunnilla. Menin jatkoon kuulema rimaa hipoen eli jos ensi kaudella onnistumisten määrä jää vähäiseksi tulee lähtö lauluun. Sanotaan nyt se tässä julkisesti, että jos en onnistu ensi kaudella, niin saattaa olla aika lopettaa seeprahommat ja antaa nuorempien hoitaa hommat kotiin.
Tuttujen dumareiden piirissä putoaminen oli harmillisesti tämän kesän trendi. Ratkaisuja voisi spekuloida loputtomiin, mutta koska en tiedä päätösten vaikuttimia en lähde myös spekuloimaan asiaa. Harmittelen kavereiden puolesta asiaa ja toivon, että ensi kauden jälkeen tilanne on päinvastainen.
Harmittelun vastapainoksi mä olen ollut ihan äimistynyt tämän blogin lukijamäärän kasvamisesta. Perjantaina blogia kävi lukemassa yli 100 vierailijaa ja se on reilusti enemmän kuin olin ikinä ajatellut. Kun kurkkasin tilastoja, niin meininki oli hetken aikaa kun Ville Leinolla. Tosin Villellä on tollanen noin 20 miljoonaa syytä enemmän olla tyytyväinen, mutta silti olen kovasti otettu kaikesta saamastani palautteesta ja lukijamäärän kasvusta. Kiitos siitä ja yritän jatkossakin olla lukemisen arvoinen.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Loma loma loomaa...
Niin vaan taas joutui se armas aika eli loma. Jyskän komentopaikan mittari näyttää varjossa +26 celsiusta ja retonki meinaa liimautua torsoon niinkin fyysistä ponnistelua tehdessä kuin konetta näpytellessä. Joutunee lähteä tänään nauttimaan muutaman virkistävän juoman loman alkamisen kunniaksi. Luonnollisesti ihan vain huuhtelemaan tämän blogimerkinnän aiheuttamat karstat pois kurkusta!
Olen muuten kuullut, että jotkut kirjoitukseni ovat aiheuttaneet keskustelua lukijoiden joukossa. Juhannusta edeltänyt bloggaukseni kuulema oli liian roisia ja muistakin pläjäyksistä olen saanut palautetta. En voi kuulema kirjoittaa noin kuin olen kirjoittanut. Yhy yhy sanon minä! Totta vitussa voin kirjoittaa juurikin niin kuin ajatus virtaa sormieni läpi tälle ruudulle. Minä en hauku ketään mulkvistiksi niinkuin Amerikoissa eräs toimittaja erehtyi Obamaa nimittämään, tai loukkaa koko ihmiskuntaa esittämällä Mikkosten Karavaanari-laulua vaan pysyttelen aika tiukasti oman pienen maailmani ympärillä. Jos joku tuntee aiheet roisiksi ja pahoittavat mielensä, niin poista tämä saitti sieltä kirjanmerkeistäsi, sillä siellähän se varmasti on ;)
Ja jos joku nyt on pahoittanut mielensä siitä, että kerroin saaneeni pesää helluntaita edeltävänä perjantaina, niin olen kovasti pahoillani. Not...Olen muuten saanut senkin jälkeen.
Olen muuten suurella mielenkiinnolla odottanut milloin joku kommentoi tänne blogiini näitä kirjoituksia. Vielä kukaan ei ole niin tehnyt, mutta kunnianhimoisena bloggarina (vai sanotaanko se blogisti?) luonnollisesti haluaisin massoittain kommentteja ja alankin niitä nyt naaraamaan.
Julistan täten kilpailun ensimmäisestä julkisesta kommentista koskien tätä uusinta blogitekstistäni. Kommentti voi olla tehty omalla nimellä tai aliaksella ja palkintona on luonnollisesti edustamani yrityksen tukkatuotteita. Vapaavalintaisesti joko naisille tai miehille suunnattu tuote siis irtoaa ensimmäisestä julkisesta kommentista.
Blogini tulevaisuudesta vielä sen verran, että ajattelin alkaa testaamaan kaikkia mielenkiintoisia tuotteita ja vimpaimia ja antaa niistä oma arvioni täällä blogissa. Mitään linjaa tai tiettyä johdonmukaisuutta tulevissa testituotteissa ei tule olemaan, mutta ne on sellasia juttuja mistä mä itse olen kiinnostunut.
Mutta nyt lähden lomalle! Missäs ne kaikki kesäkissat kehrää...
Olen muuten kuullut, että jotkut kirjoitukseni ovat aiheuttaneet keskustelua lukijoiden joukossa. Juhannusta edeltänyt bloggaukseni kuulema oli liian roisia ja muistakin pläjäyksistä olen saanut palautetta. En voi kuulema kirjoittaa noin kuin olen kirjoittanut. Yhy yhy sanon minä! Totta vitussa voin kirjoittaa juurikin niin kuin ajatus virtaa sormieni läpi tälle ruudulle. Minä en hauku ketään mulkvistiksi niinkuin Amerikoissa eräs toimittaja erehtyi Obamaa nimittämään, tai loukkaa koko ihmiskuntaa esittämällä Mikkosten Karavaanari-laulua vaan pysyttelen aika tiukasti oman pienen maailmani ympärillä. Jos joku tuntee aiheet roisiksi ja pahoittavat mielensä, niin poista tämä saitti sieltä kirjanmerkeistäsi, sillä siellähän se varmasti on ;)
Ja jos joku nyt on pahoittanut mielensä siitä, että kerroin saaneeni pesää helluntaita edeltävänä perjantaina, niin olen kovasti pahoillani. Not...Olen muuten saanut senkin jälkeen.
Olen muuten suurella mielenkiinnolla odottanut milloin joku kommentoi tänne blogiini näitä kirjoituksia. Vielä kukaan ei ole niin tehnyt, mutta kunnianhimoisena bloggarina (vai sanotaanko se blogisti?) luonnollisesti haluaisin massoittain kommentteja ja alankin niitä nyt naaraamaan.
Julistan täten kilpailun ensimmäisestä julkisesta kommentista koskien tätä uusinta blogitekstistäni. Kommentti voi olla tehty omalla nimellä tai aliaksella ja palkintona on luonnollisesti edustamani yrityksen tukkatuotteita. Vapaavalintaisesti joko naisille tai miehille suunnattu tuote siis irtoaa ensimmäisestä julkisesta kommentista.
Blogini tulevaisuudesta vielä sen verran, että ajattelin alkaa testaamaan kaikkia mielenkiintoisia tuotteita ja vimpaimia ja antaa niistä oma arvioni täällä blogissa. Mitään linjaa tai tiettyä johdonmukaisuutta tulevissa testituotteissa ei tule olemaan, mutta ne on sellasia juttuja mistä mä itse olen kiinnostunut.
Mutta nyt lähden lomalle! Missäs ne kaikki kesäkissat kehrää...
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
...jonoa juhannuksena...
Nythän se punnitaan. Siis onko jonoa juhannuksena heilattoman helluntain jälkeen. Onko vanhassa sananlaskussa vielä potku tallella vai joko nykyajan liberaalimmat tuulet ovat puhaltaneet vanhankansan sanoman hevonvituraan.
Helluntaina onnistuin härsimään ajoituksen aika raikkaasti. Perjantaina oli pesähommia, mutta sekin olisi pitänyt jättää lauantain ja sunnuntain väliselle yölle ja näinollen varmistaa kesän lemmentyöt. Nyt joutuu jännittämään maistellaanko piparia koko kesänä vai onko Puumalassa mökillä jonoksi asti naaraita. Tosin todettakoon, että helluntain jälkeenkin olen ollut rakkauden töissä eli tämä olisi voimakas puoltoääni piparilliselle kesälle.
Kuulin muuten pari viikkoa sitten duunissa, että olen limainen äijä ja yritän kaikkea mikä liikkuu. Erään erittäin nuoren kampaajaharjoittelijan mielestä ainakin. Olin kuulema yrittänyt iskeä hänenkin kaveriaan...Ei kyllä mitään hajua ketä...No ne ketkä mut tuntee paremmin tietävät, että arvostan enemmän parisuhdetta tai sen korvikkeena pitkäaikaisia "järjestelyjä" baarista kannettujen "yhden yön tiinojen" sijaan, enkä myöskään yhden yön tiinoja baarista pokaile omasta aloitteesta.
Jos nyt kuitenkin kylillä puhutaan mun olevan limainen joka paikan sutija, niin kumpi on kunniakkaampaa: a) yrittää elää maineensa mukaan ja oikeasti koko kesä jallittaa kaikkia ihmisnaaraita ikävälillä 16-55 vai b) yrittää torpata moiset huhut ja pitäytyä näyttäytymästä julkisella paikalla kenenkään daamin kanssa? Täh?
Jännityksellä lähden aamulla odottamaan Puumalan korsulle jonon muodostumista. Ja kuten kotimaisessa elokuvassa Hymypoika todettiin aikoinaan: "Kaikki panot kuvataan!"
Tai sitten ei...
Helluntaina onnistuin härsimään ajoituksen aika raikkaasti. Perjantaina oli pesähommia, mutta sekin olisi pitänyt jättää lauantain ja sunnuntain väliselle yölle ja näinollen varmistaa kesän lemmentyöt. Nyt joutuu jännittämään maistellaanko piparia koko kesänä vai onko Puumalassa mökillä jonoksi asti naaraita. Tosin todettakoon, että helluntain jälkeenkin olen ollut rakkauden töissä eli tämä olisi voimakas puoltoääni piparilliselle kesälle.
Kuulin muuten pari viikkoa sitten duunissa, että olen limainen äijä ja yritän kaikkea mikä liikkuu. Erään erittäin nuoren kampaajaharjoittelijan mielestä ainakin. Olin kuulema yrittänyt iskeä hänenkin kaveriaan...Ei kyllä mitään hajua ketä...No ne ketkä mut tuntee paremmin tietävät, että arvostan enemmän parisuhdetta tai sen korvikkeena pitkäaikaisia "järjestelyjä" baarista kannettujen "yhden yön tiinojen" sijaan, enkä myöskään yhden yön tiinoja baarista pokaile omasta aloitteesta.
Jos nyt kuitenkin kylillä puhutaan mun olevan limainen joka paikan sutija, niin kumpi on kunniakkaampaa: a) yrittää elää maineensa mukaan ja oikeasti koko kesä jallittaa kaikkia ihmisnaaraita ikävälillä 16-55 vai b) yrittää torpata moiset huhut ja pitäytyä näyttäytymästä julkisella paikalla kenenkään daamin kanssa? Täh?
Jännityksellä lähden aamulla odottamaan Puumalan korsulle jonon muodostumista. Ja kuten kotimaisessa elokuvassa Hymypoika todettiin aikoinaan: "Kaikki panot kuvataan!"
Tai sitten ei...
lauantai 18. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Bon Jovi!
Huomenna perjantaina täyttyy yksi poikavuosien haave. Nimittäin siinä vaiheessa kun Ritchie Sambora nykäseen ensimmäiset äänet skitastaan Liimis on ihan pähkinöinä. Märkä on todellakin liukasta ja se usko me pidetään!
Vanhemmalla iällä moni asia muuttuu paremmaksi, mutta joissakin asioissa huomaa kehityksen menneen perseelleen. Näin on Bon Jovin kohdalla. Uudet rieskat ovat olleet ihan hirveetä huttua verrattuna vanhoihin hyviin plattoihin ja toiveissa on kuulla huomenna huikea katsaus oldschool Bonjovia ja lähteä siitä raivolla Stadin yöhön.
Viime yö menikin väijyessä Game Seveniä. Valitettavasti Salo ei saanut sormusta mestaruuden merkiksi, mutta kaikki kunnia Bostonin pojille. Eihän länsirannikon pojilla ollut mitään jakoa eilisessä matsissa ja seitsemän pelin sarjassa yleensä se parempi hoitaa loton kotiin. Näin myös nyt.
Säälittävyyden huippu muuten mielestäni oli mellakointi tappion jälkeen. Mä en helvetti vaan tajua miten sivistyneet ihmiset riehaantuu täysin matsin häviämisestä. Nyt ei poltettu Kanadan lippua tai herjattu pääministeriä vaan otettiin kuokkaan reilussa matsissa. Voiko se olla niin kova paikka? Ilmeisesti voi...
Vanhemmalla iällä moni asia muuttuu paremmaksi, mutta joissakin asioissa huomaa kehityksen menneen perseelleen. Näin on Bon Jovin kohdalla. Uudet rieskat ovat olleet ihan hirveetä huttua verrattuna vanhoihin hyviin plattoihin ja toiveissa on kuulla huomenna huikea katsaus oldschool Bonjovia ja lähteä siitä raivolla Stadin yöhön.
Viime yö menikin väijyessä Game Seveniä. Valitettavasti Salo ei saanut sormusta mestaruuden merkiksi, mutta kaikki kunnia Bostonin pojille. Eihän länsirannikon pojilla ollut mitään jakoa eilisessä matsissa ja seitsemän pelin sarjassa yleensä se parempi hoitaa loton kotiin. Näin myös nyt.
Säälittävyyden huippu muuten mielestäni oli mellakointi tappion jälkeen. Mä en helvetti vaan tajua miten sivistyneet ihmiset riehaantuu täysin matsin häviämisestä. Nyt ei poltettu Kanadan lippua tai herjattu pääministeriä vaan otettiin kuokkaan reilussa matsissa. Voiko se olla niin kova paikka? Ilmeisesti voi...
torstai 16. kesäkuuta 2011
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Päänahka tulessa änäriä.
Tukka on aika tulessa. Tai tarkemmin sanottuna päänahka. Jostain kun on saanut päähänsä, että platinablondina on kiva olla, niin välillä sitä sitten kärsii. Siitä, että käykö blondipää mulle vai ei voitaisiin käydä pitkiä debaatteja, mutta omapahan on pääni. Ja tällä hetkellä se on aika "jännän" värinen, koska päänahkani ei näköjään enää meinaa kestää kemiallisia käsittelyjä. Punoitusta hiusrajassa ihan vitusti!
Jos joku ei tiennyt, niin myyn ammatikseni tukkalakkaa. Hienommin sanottuna toimin aluemyyntipäällikkönä keskisessä Suomessa Tigin maahantuojalla. Kovaa myyntihommaa, mutta hauskaa tässä on se, että kun yhdistetään tukkalakanmyynti ja hyvässä kuosissa oleva tukka, niin kylillä aletaan puhua varmana tietona meikäläisen seksuaalisen suuntautumisen olevan vahvasti miehiin päin. Sitähän tietysti vaan vahvistaa se, että olen sählydumari ja mulla ei ole ollut tyttöystävää pariin vuoteen. Saletti homo siis se Liimatainen.
Luonnollisesti mulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta kyllä mä ihan pesunkestävä hetero olen. Ja vielä umpisellainen. Puhutaanpa kylillä sitten mitä vaan :)
Mutta piti puhua änäristäkin eikä vain mun fledastani. Faktahan on se, että Vancouver voittaa Stanley Cupin ja kannua taidetaan nostella jo tänä yönä. Sami Salo pääsee Lordi Stanleyn lahjoittaman pokaalin kannatteluun mahdollisesti siis jo tänään Bostonissa ja se olisi miehelle erittäin suotavaa. Suurena TPS-fanina luonnollisesti olen seuraillut Salon otteita änärissä ja erittäin hienon pelimiehen rikkonaisen uran kruunu olisi tuon maailman tavoitelluimman lätkäsormuksen saaminen. Kovin monen miehen kiveksellä ei nimittäin ole omaa Twitter-sivua, mutta Salollapa on!
Ja muutaman tunnin päästä nähdään puhuuko Salon haupitsi tänään sulkutulta Bostonin luukulle...
Jos joku ei tiennyt, niin myyn ammatikseni tukkalakkaa. Hienommin sanottuna toimin aluemyyntipäällikkönä keskisessä Suomessa Tigin maahantuojalla. Kovaa myyntihommaa, mutta hauskaa tässä on se, että kun yhdistetään tukkalakanmyynti ja hyvässä kuosissa oleva tukka, niin kylillä aletaan puhua varmana tietona meikäläisen seksuaalisen suuntautumisen olevan vahvasti miehiin päin. Sitähän tietysti vaan vahvistaa se, että olen sählydumari ja mulla ei ole ollut tyttöystävää pariin vuoteen. Saletti homo siis se Liimatainen.
Luonnollisesti mulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta kyllä mä ihan pesunkestävä hetero olen. Ja vielä umpisellainen. Puhutaanpa kylillä sitten mitä vaan :)
Mutta piti puhua änäristäkin eikä vain mun fledastani. Faktahan on se, että Vancouver voittaa Stanley Cupin ja kannua taidetaan nostella jo tänä yönä. Sami Salo pääsee Lordi Stanleyn lahjoittaman pokaalin kannatteluun mahdollisesti siis jo tänään Bostonissa ja se olisi miehelle erittäin suotavaa. Suurena TPS-fanina luonnollisesti olen seuraillut Salon otteita änärissä ja erittäin hienon pelimiehen rikkonaisen uran kruunu olisi tuon maailman tavoitelluimman lätkäsormuksen saaminen. Kovin monen miehen kiveksellä ei nimittäin ole omaa Twitter-sivua, mutta Salollapa on!
Ja muutaman tunnin päästä nähdään puhuuko Salon haupitsi tänään sulkutulta Bostonin luukulle...
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Kesämielellä
Parina päivänä tällä viikolla lounastauko tuli vietettyä kylmä kolalasi kädessa terassilla Jyväskylän ytimessä. Miespuoleisille ei tarvitse perustella miksi näin, mutta todettakoon nyt kuitenkin kaupunkikuvan muuttuneen visuaalisesti miestä kiinnostavammaksi helteiden myötä. Sääriä, pyöreitä pyllyjä ja pomppivia rintoja kävelykatu täynnä, joten kyllähän niitä vaivihkaa katsellessa kuluttaa lasin jos toisenkin kylmää sihijuomaa.
Olen hieman kateellinen eri eurooppalaisille kansoille tapakulttuurin erilaisuudesta. Täällä päin kiinnostuksen esittäminen vastakkaiselle sukupuolelle ja varsinkin siihen reagointi on niin tavattoman vaikeaa. Liekö syynä pohjoinen mörrimöykkyluonteemme vai mikä? Viikko sitten vietin poikaporukalla Puolassa muutaman päivän ja huomioin sen, että jos mies oli kiinnostunut naisesta niin se mentiin esittämään aika suoraan ilman sen kummempia kiertelyjä ja kaarteluja. Ja naiset ottivat nämä suosionosoitukset avoimemmin vastaan, joten keskusteluyhteys saatiin avattua helpommin. Täällä jos mies lähestyy naista, niin pääsääntöisesti naiset ajattelevat miehen olevan vain seksin perässä ja herrasmies saatettaan torjua ennenkuin saa kerrottua asiansa. Siinä jää mahdolliset viinilasilliset keskiviikkoillan runoillassa juomatta :)
Mutta miksi sen pitää olla näin? Miksi me pohjoisen miehet olemme turhan vaatimattomia ja emme toimi kuin luonnossa kunnon urokset tekevät eli ilmoita kiinnostusta rinta rottingilla ja korjata satoa sen jälkeen? Ja miksi naiset eivät anna arvoa sille, että pohjoisen mies murskaa myyttejä ja lähestyy naista vaan annetaan edelleen ennakkokäsityksille valtaa liikaa ja miesten lähestymisiä pidetään lähinnä huonoina iskuyrityksinä?
Tänään minä aion murskata myyttejä. Lähden selvinpäin yöelämään ja mikäli kohtaan kiinnostavan naisen marssin sopivassa tilanteessa jutulle ja sanon, että "Moi sä vaikutat kiinnostavalta naiselta ja suhun olisi mukava tutustua."
Mitenkähän äijän käy? Jännä nähä...
Olen hieman kateellinen eri eurooppalaisille kansoille tapakulttuurin erilaisuudesta. Täällä päin kiinnostuksen esittäminen vastakkaiselle sukupuolelle ja varsinkin siihen reagointi on niin tavattoman vaikeaa. Liekö syynä pohjoinen mörrimöykkyluonteemme vai mikä? Viikko sitten vietin poikaporukalla Puolassa muutaman päivän ja huomioin sen, että jos mies oli kiinnostunut naisesta niin se mentiin esittämään aika suoraan ilman sen kummempia kiertelyjä ja kaarteluja. Ja naiset ottivat nämä suosionosoitukset avoimemmin vastaan, joten keskusteluyhteys saatiin avattua helpommin. Täällä jos mies lähestyy naista, niin pääsääntöisesti naiset ajattelevat miehen olevan vain seksin perässä ja herrasmies saatettaan torjua ennenkuin saa kerrottua asiansa. Siinä jää mahdolliset viinilasilliset keskiviikkoillan runoillassa juomatta :)
Mutta miksi sen pitää olla näin? Miksi me pohjoisen miehet olemme turhan vaatimattomia ja emme toimi kuin luonnossa kunnon urokset tekevät eli ilmoita kiinnostusta rinta rottingilla ja korjata satoa sen jälkeen? Ja miksi naiset eivät anna arvoa sille, että pohjoisen mies murskaa myyttejä ja lähestyy naista vaan annetaan edelleen ennakkokäsityksille valtaa liikaa ja miesten lähestymisiä pidetään lähinnä huonoina iskuyrityksinä?
Tänään minä aion murskata myyttejä. Lähden selvinpäin yöelämään ja mikäli kohtaan kiinnostavan naisen marssin sopivassa tilanteessa jutulle ja sanon, että "Moi sä vaikutat kiinnostavalta naiselta ja suhun olisi mukava tutustua."
Mitenkähän äijän käy? Jännä nähä...
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Herra ylikersantti!
4.6.2011 sain kuin sainkin reservin ylennyksen. Aika tasaiseen tahtiin viiden vuoden välein niitä näyttää napsahtelevan. Tavoitearvoon eli ylivääpeliin enää 10 vuotta tätä tahtia. :)
tiistai 31. toukokuuta 2011
Tuomarihommien tuskaisimmat hetket
Valion suoralla nähtiin eilen viisipäinen seepraparvi kirmaamassa kohti Laukaata. Lauma kirmasi puolentoista kilometrin matkan kuin pillastuneet mustangit tuli persuuksen alla, mutta lopettivat juoksunsa kuin seinään vanhemman mustapukuisen herrasmiehen kohdalla. Tällä herrasmiehellä raportoitiin olevan varustuksena sekuntikello...
Tämä dumarihomma on oikeastaan ihan mukavaa. Harrastuksen myötä on saanut tutustua uusiin ihmisiin, nähnyt lajikulttuuria ympäri maata ja tästähän maksetaankin. Lisäksi pääsee katsomaan hienoa urheilulajia paraatipaikoilta ja joskus on osallisena erittäin hienoissa keskusteluissa sekä saa kannustavaa palautetta. (Lue: Saatanan puusilmä etkö sä tosiaan nähnyt vaikka seisoit ihan vieressä?) Eli sopivan luonteenlaadun omaavalle kaverille oiva ja kehittävä harrastus.
Mutta niitä tuskaisiakin hetkiä on. Kuten tuo eilinen paikallisten säbädumareiden testijuoksu. Aikaisemmin tuskaiset hetket ajoittuivat syyskuun alkupuolella vuosittaisiin testeihin, mutta nyt joku liiton päättävistä tahoista on saanut hienon idean testata korkeimpien ryhmien tuomarismiehet/naiset kauden jälkeen keväälläkin. Ja eilen oli se kevään tuskaisin hetki! Mutta kylläpä ns. putki kulki eilen.
Allekirjoittanut paransi omaa 1500 m testiaikaa reippaasti ja sekkari pysähtyi 5.50 min kohdalle. Tuo aikahan ei ole kovinkaan kova jos olisi kovakuntoinen urheilijanuorukainen, mutta tällainen ikämiessarjaa lähestyvä lievästi ylipainoinen harrastelijakuntoilija oli aikaansa oikein tyytyväinen.
Fyysiset testit ovat yksi osa valintaprosessia minkä perusteella valitaan piippaajia ensi kauden peleihin. Päättyneen kauden jälkeen sain kuulla olevani liipasimella eli ei ole ollenkaan kirkossa kuulutettua mun viheltäminen divarissa ensi kaudella. Painetta oli siis parantaa fyysisten testien tuloksia ja siinä onnistuin. Saa nähdä millaisia päätöksiä kilpasalibändysarjojen tuomaripäättäjät tekevät myöhemmin kesäkuussa.
Omasta treenaamisesta vielä sen verran, että treenarini teki mulle ohjelmat 8 vkon treenaamista varten ja kehitettäviä osa-alueita ovat ketteryys ja kestävyys. Alkutestit on tehty sekä punttiohjelmakin on käyty testaamassa. Alla on testitulokset ja julkaisen vastaavat tulokset 8 vkon jälkeen.
25.5.2011 Tulos Rajat
Vatsalihakset 30 s. 24 Erinomainen >22
Punnerrukset 30 s. 27 Erinomainen >26
Kyykyt 30 s. 34 Erinomainen >34
Eteentaivutus: 38 cm Samanikäisestä väestöstä n. 50 % saa saman tuloksen.
Sivutaivutus: 18 + 19 Ei varsinaista tulosta, mutta vain 20 % 30-39 v. miehistä saa saman tuloksen. 80 % saa 24,1 tulokseksi.
En tiedä mihin nuo viitearvot perustuvat, mutta pohjakunto näyttäisi olevan ihan kohtuullinen. Tosin ruoto näyttäisi olevan melko rautakanki, koska sivutaivutuksissa kuuluun kirkkaasti kansakunnan heikoimpaan viidennekseen. Mainitaan vielä lähtöpaino aloitushetkellä olleen n. 75 kiloa. Näitä siis lähdetään parantamaan.
Tämä dumarihomma on oikeastaan ihan mukavaa. Harrastuksen myötä on saanut tutustua uusiin ihmisiin, nähnyt lajikulttuuria ympäri maata ja tästähän maksetaankin. Lisäksi pääsee katsomaan hienoa urheilulajia paraatipaikoilta ja joskus on osallisena erittäin hienoissa keskusteluissa sekä saa kannustavaa palautetta. (Lue: Saatanan puusilmä etkö sä tosiaan nähnyt vaikka seisoit ihan vieressä?) Eli sopivan luonteenlaadun omaavalle kaverille oiva ja kehittävä harrastus.
Mutta niitä tuskaisiakin hetkiä on. Kuten tuo eilinen paikallisten säbädumareiden testijuoksu. Aikaisemmin tuskaiset hetket ajoittuivat syyskuun alkupuolella vuosittaisiin testeihin, mutta nyt joku liiton päättävistä tahoista on saanut hienon idean testata korkeimpien ryhmien tuomarismiehet/naiset kauden jälkeen keväälläkin. Ja eilen oli se kevään tuskaisin hetki! Mutta kylläpä ns. putki kulki eilen.
Allekirjoittanut paransi omaa 1500 m testiaikaa reippaasti ja sekkari pysähtyi 5.50 min kohdalle. Tuo aikahan ei ole kovinkaan kova jos olisi kovakuntoinen urheilijanuorukainen, mutta tällainen ikämiessarjaa lähestyvä lievästi ylipainoinen harrastelijakuntoilija oli aikaansa oikein tyytyväinen.
Fyysiset testit ovat yksi osa valintaprosessia minkä perusteella valitaan piippaajia ensi kauden peleihin. Päättyneen kauden jälkeen sain kuulla olevani liipasimella eli ei ole ollenkaan kirkossa kuulutettua mun viheltäminen divarissa ensi kaudella. Painetta oli siis parantaa fyysisten testien tuloksia ja siinä onnistuin. Saa nähdä millaisia päätöksiä kilpasalibändysarjojen tuomaripäättäjät tekevät myöhemmin kesäkuussa.
Omasta treenaamisesta vielä sen verran, että treenarini teki mulle ohjelmat 8 vkon treenaamista varten ja kehitettäviä osa-alueita ovat ketteryys ja kestävyys. Alkutestit on tehty sekä punttiohjelmakin on käyty testaamassa. Alla on testitulokset ja julkaisen vastaavat tulokset 8 vkon jälkeen.
25.5.2011 Tulos Rajat
Vatsalihakset 30 s. 24 Erinomainen >22
Punnerrukset 30 s. 27 Erinomainen >26
Kyykyt 30 s. 34 Erinomainen >34
Eteentaivutus: 38 cm Samanikäisestä väestöstä n. 50 % saa saman tuloksen.
Sivutaivutus: 18 + 19 Ei varsinaista tulosta, mutta vain 20 % 30-39 v. miehistä saa saman tuloksen. 80 % saa 24,1 tulokseksi.
En tiedä mihin nuo viitearvot perustuvat, mutta pohjakunto näyttäisi olevan ihan kohtuullinen. Tosin ruoto näyttäisi olevan melko rautakanki, koska sivutaivutuksissa kuuluun kirkkaasti kansakunnan heikoimpaan viidennekseen. Mainitaan vielä lähtöpaino aloitushetkellä olleen n. 75 kiloa. Näitä siis lähdetään parantamaan.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Oma personal trainer on ihan kiva asia!
Sain mahdollisuuden osallistua personal trainerin kahdeksan viikon ohjattuun settiin. Alkutestit ja mittaukset ja ohjelmat ohjauksineen eli koko hela hoito! Erittäin loistava juttu, mutta miksi helvetissä siitä tulee näin jumiin? Täh? No eihän se mikään salaisuus ole, että meikäläisen psykofyysisen olemuksen kunto-osastolla on laiskoteltu jokunen vuosi siinä kohtaa kun olisi pitänyt antaa aivoille käskyä lähteä lenkille. Tai venytellä tai mitänäitänyton...
Ei ollut muuten hääviä kuunnella tarkkailupalaverissa kun pöydän toiselta puolelta erotuomaritarkkailija toteaa sun olevan ylipainoinen. Tiesinhän mä sen toki, mutta kyllä kirpaisi kuulla se toisen suusta. No asiaan oli jo paneuduttu ruokavalion muutoksen ja lisätyn liikunnan muodossa ja tähän päivään mennessä nelisen kiloa taakasta on pudotettu tonne poluille, mutta sillä hetkellä päätin ettei toista kertaa kukaan pääse sanomaan noin.
Eli tämä kahdeksan viikon personal trainerin ohjelma tuli helkkarin hyvää saumaan. Tänään kävin tekemässä hänen johdollaan lihaskuntotestejä (meni ihan ok) ja jokusen liikkuvuus- ja koordinaatioharjoituksen ja nyt on jalat niin tukossa etten edes muista milloin viimeksi reidet tuntui näin jäykiltä. Ristus...
Huomenna mennään tämän viehättävän kiusankappaleen kanssa kuntosalille, jossa käydään ohjelma läpi yhdessä kertaalleen. Loppukaneettina totean, että viikonloppuna ei tarvitse kävellä...
Ei ollut muuten hääviä kuunnella tarkkailupalaverissa kun pöydän toiselta puolelta erotuomaritarkkailija toteaa sun olevan ylipainoinen. Tiesinhän mä sen toki, mutta kyllä kirpaisi kuulla se toisen suusta. No asiaan oli jo paneuduttu ruokavalion muutoksen ja lisätyn liikunnan muodossa ja tähän päivään mennessä nelisen kiloa taakasta on pudotettu tonne poluille, mutta sillä hetkellä päätin ettei toista kertaa kukaan pääse sanomaan noin.
Eli tämä kahdeksan viikon personal trainerin ohjelma tuli helkkarin hyvää saumaan. Tänään kävin tekemässä hänen johdollaan lihaskuntotestejä (meni ihan ok) ja jokusen liikkuvuus- ja koordinaatioharjoituksen ja nyt on jalat niin tukossa etten edes muista milloin viimeksi reidet tuntui näin jäykiltä. Ristus...
Huomenna mennään tämän viehättävän kiusankappaleen kanssa kuntosalille, jossa käydään ohjelma läpi yhdessä kertaalleen. Loppukaneettina totean, että viikonloppuna ei tarvitse kävellä...
tiistai 24. toukokuuta 2011
Yllärikutsu!
Joskus valtio yllättää oikein urakalla. Vasta palasin kertaamasta ja nyt jo oli uusi kirje odottamassa postilaatikossa Puolustusvoimien leimoilla. Everstiluutnantti Nönnönnöö kutsui minut ylentämis- ja palkitsemistilaisuuteen ja kutsu oli oikein kahdelle.
Kutsu sinänsä on mielenkiintoinen, sillä kutsussa ei mainittu mitään mun ylentämisestä enkä varsinaisesti usko saavani minkään ritarikunnan ristiäkään. Ja jonkinlainen sotilasansiomitali on kyllä täysin poissuljettu vaihtoehto. Pikku tiedustelu saman kutsun saaneelta kaverilta paljasti, että hänelle oli tullut ilmoitus ylennyksestä. Onnea vaan ylikersantti Pyrhönen!
Ylentämisestä tuli jonkin ihmeellisen aasinsillan kautta mieleen liigalisenssit. Tätä kirjoittaessa sekä Happee että Koovee ovat ilman liigalisenssiä. Mikäli joku ihmettelee lajia, niin kyseessä on siis säbä. Koovee on luvannut täydentää lisenssihakemustaan loppuviikon kokoustamisen jälkeen, mutta Happeen lisenssihakemus on vielä käsiteltävänä.
Muistaakseni lisenssiasiassa oli viimekin kaudella jotain ongelmaa, muta asia ratkesi lopulta Happeen kannalta suotuisasti. Toivottavasti tälläkin kertaa seura saa luottamusta Liigalta ja Monnarilla päästään hurraamaan ensikin kaudella molempia liigoja. †
Kutsu sinänsä on mielenkiintoinen, sillä kutsussa ei mainittu mitään mun ylentämisestä enkä varsinaisesti usko saavani minkään ritarikunnan ristiäkään. Ja jonkinlainen sotilasansiomitali on kyllä täysin poissuljettu vaihtoehto. Pikku tiedustelu saman kutsun saaneelta kaverilta paljasti, että hänelle oli tullut ilmoitus ylennyksestä. Onnea vaan ylikersantti Pyrhönen!
Ylentämisestä tuli jonkin ihmeellisen aasinsillan kautta mieleen liigalisenssit. Tätä kirjoittaessa sekä Happee että Koovee ovat ilman liigalisenssiä. Mikäli joku ihmettelee lajia, niin kyseessä on siis säbä. Koovee on luvannut täydentää lisenssihakemustaan loppuviikon kokoustamisen jälkeen, mutta Happeen lisenssihakemus on vielä käsiteltävänä.
Muistaakseni lisenssiasiassa oli viimekin kaudella jotain ongelmaa, muta asia ratkesi lopulta Happeen kannalta suotuisasti. Toivottavasti tälläkin kertaa seura saa luottamusta Liigalta ja Monnarilla päästään hurraamaan ensikin kaudella molempia liigoja. †
lauantai 21. toukokuuta 2011
Krokettiammattilaisen elämää...
Se alkoi taas! Eli jokavuotinen kroketin ammattilaiskiertue ICT. Grande Opening on parhaillaan käynnissä ja kaksi rundia pelattiin eilen Viitaniemessä.
Tänään on tarkoitus pelata kolme rundia ja niiden päätteeksi kultainen loimi lyödään voittajan niskaan juhlallisin menoin. Oma suorittamiseni meni eilen lähinnä välineiden kalibrointiin, mutta tänään fanijoukkojen kannustusten siivittämänä nousen Feeniks-linnun lailla kärkikahinoihin peränpitäjien tuhkakasasta.
Nestetankkauksen ainakin pitäisi olla kunnossa, koska navigoin eilen Jytäkylän yössä keitaiden ääressä täyttäen varatankit ja ajattelin jatkaa tänäänkin voitonjuhlien merkeissä. Sillä taas ei ole mitään väliä kuka voittaa, koska sitä on juhlittava kuitenkin!
ICTPA approved viralliset sivut
Tänään on tarkoitus pelata kolme rundia ja niiden päätteeksi kultainen loimi lyödään voittajan niskaan juhlallisin menoin. Oma suorittamiseni meni eilen lähinnä välineiden kalibrointiin, mutta tänään fanijoukkojen kannustusten siivittämänä nousen Feeniks-linnun lailla kärkikahinoihin peränpitäjien tuhkakasasta.
Nestetankkauksen ainakin pitäisi olla kunnossa, koska navigoin eilen Jytäkylän yössä keitaiden ääressä täyttäen varatankit ja ajattelin jatkaa tänäänkin voitonjuhlien merkeissä. Sillä taas ei ole mitään väliä kuka voittaa, koska sitä on juhlittava kuitenkin!
ICTPA approved viralliset sivut
maanantai 16. toukokuuta 2011
6-1
Olin eilen tossa kahden aikaan yöllä Turun torilla seuraamassa juhlimista ja meininki oli ihan käsittämätöntä!! Jääkiekko yhdisti kaikki kadulla juhlivat ihmiset ikään ja kokoon katsomatta ja sillä hetkellä toivoin, että voisin kokea tuollaisen uudestaan. Aivan mahtava kokemus!
Pelin aikana Suomen kolmannen maalin syntyessä hyppäsin täysin tuntemattoman viereisen pöydän äijän kaulaan ja hypittiin tasajalkaa huutaen kuin hyeenat! Ei ihan perisuomalaista käyttäytymistä, mutta sieltä se veljeys lähti Kapasen lavasta :)
Kyllä maistuu!
Pelin aikana Suomen kolmannen maalin syntyessä hyppäsin täysin tuntemattoman viereisen pöydän äijän kaulaan ja hypittiin tasajalkaa huutaen kuin hyeenat! Ei ihan perisuomalaista käyttäytymistä, mutta sieltä se veljeys lähti Kapasen lavasta :)
Kyllä maistuu!
lauantai 14. toukokuuta 2011
Yllättäen...Granlund part III
Eilen tapahtui jotain todella koomista. Valtio tarjosi minulle ohjelmaa kertauksien merkeissä semifinaalin kahden ensimmäisen erän ajaksi ja minulla ei ollut mitään hajua mitä matsissa oli tapahtunut. Kun sotimisen jälkeen pääsin paikallisen teinihelvetin pubiosaston puolelle skriinien ääreen kolleegoiden kanssa pelille kysäisin, että mikäs pelissä on tilanne? Kaveri vastasi aika vaisusti, että 1-0 Suomelle ja Granlund pisti ilmaveivillä yläpesään. Vastasin vain, että älä helvetissä kuseta ja ei muuten pistänyt...
Kolmisen minuuttia tästä skriinille pamahtaa erätaukouusintana tilanne ja mä riehaannun ihan täysin täydessä kapakassa ja huudan kurkku suorana voi vittu saatanaa ja revin epäuskoisena tukkaa päästä äimistyneenä! Tollaset ujot 300 silmäparia katsoo mua hymyillen ja sain ikäänkuin sellaisen kollektiivisen hyväksyvän nyökkäyksen tilanteelle.
Onhan noita veivejä nähty ennnekin, mutta MM-välierässä ja millä tavalla!! Tajuaakohan Granlundin Mikke kuinka paljon pesää olisi irrotettavissa noilla otteilla...?
Kolmisen minuuttia tästä skriinille pamahtaa erätaukouusintana tilanne ja mä riehaannun ihan täysin täydessä kapakassa ja huudan kurkku suorana voi vittu saatanaa ja revin epäuskoisena tukkaa päästä äimistyneenä! Tollaset ujot 300 silmäparia katsoo mua hymyillen ja sain ikäänkuin sellaisen kollektiivisen hyväksyvän nyökkäyksen tilanteelle.
Onhan noita veivejä nähty ennnekin, mutta MM-välierässä ja millä tavalla!! Tajuaakohan Granlundin Mikke kuinka paljon pesää olisi irrotettavissa noilla otteilla...?
torstai 12. toukokuuta 2011
Maailmanmestaruuksia ja kertauksia!
Kertaus on opintojen äiti. Mut mites toi sotiminen?
Tarja-täti kutsui minut palvelukseen viikoksi. Aivan loistokasta! Taidan olla niitä harvoja, jotka oikeasti ovat innoissaan kertausharjoituksista. Toisaalta oma sijoitukseni sodan aikana ei liity millään tavalla eturintaman kiväärivitjaan vaan olen kaukana kotirintamalla ravistelemassa puista ja pensaista vihulaisia. Mutta kuten totesin aiemmin, niin tämä selittelijä nautiskelee valtion leveää leipää seuraavan viikon.
Mutta on tässä jotain vittumaistakin. Nimittäin veikkaan Puolustusvoimien laatineen harjoitusaikataulut ilman jääkendon ottelukaavion tarkempaa tarkastelua. Suomen pelit tulee pahimmoilleen kuuminpina hetkinä silloin kun pitäisi olla nappaamassa kuvitteellisia vihulaisia? Onko paha jos laitan korvanappiin radiosuomea samalla kun taistelen ankarasti? Täh?
Kisamenestystä toivotaan Leijonille koko kansan voimin, mutta kuinka moni noteerasi nuorten U-19 joukkueen voittaneen MM-kultaa viime viikolla? Lajihan on tietysti salisäbä. Joukkue, johon ei mahtunut yhtään hallitsevan Suomen mestarin Happeen pelaajaa voitti silti hienosti mestaruuden piesten Ruotsin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Se oli toinen nuorten maailmanmestaruus Suomeen kautta aikojen ja ihmettelin kovasti median kiinnostuksen vähyyttä. Kiinnostavampaa oli esim. afrikkalaisten futareiden lahjukset kotoisessa potkupallosarjassa...Fak sanon minä!
Tahtoisin myös nostaa esille samaisissa nuorten kisoissa oikeutta jakaneet suomalaiset eli Lasse Vuola ja Tero Fordell, jotka esiintyivät edukseen ja olivat kisojen yksi kärkipareista. Äärimmäisen hieno suoritus äijiltä ja iso läpsy yläseen kun seuraavan kerran miehiä näen. Mukavaa tuntea miehiä, jotka ovat alallaan maailman ehdotonta parhaimmistoa.
Ja loppuun vielä muistutus miksi asiat eivät aina mene putkeen!
Skool!
Tarja-täti kutsui minut palvelukseen viikoksi. Aivan loistokasta! Taidan olla niitä harvoja, jotka oikeasti ovat innoissaan kertausharjoituksista. Toisaalta oma sijoitukseni sodan aikana ei liity millään tavalla eturintaman kiväärivitjaan vaan olen kaukana kotirintamalla ravistelemassa puista ja pensaista vihulaisia. Mutta kuten totesin aiemmin, niin tämä selittelijä nautiskelee valtion leveää leipää seuraavan viikon.
Mutta on tässä jotain vittumaistakin. Nimittäin veikkaan Puolustusvoimien laatineen harjoitusaikataulut ilman jääkendon ottelukaavion tarkempaa tarkastelua. Suomen pelit tulee pahimmoilleen kuuminpina hetkinä silloin kun pitäisi olla nappaamassa kuvitteellisia vihulaisia? Onko paha jos laitan korvanappiin radiosuomea samalla kun taistelen ankarasti? Täh?
Kisamenestystä toivotaan Leijonille koko kansan voimin, mutta kuinka moni noteerasi nuorten U-19 joukkueen voittaneen MM-kultaa viime viikolla? Lajihan on tietysti salisäbä. Joukkue, johon ei mahtunut yhtään hallitsevan Suomen mestarin Happeen pelaajaa voitti silti hienosti mestaruuden piesten Ruotsin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Se oli toinen nuorten maailmanmestaruus Suomeen kautta aikojen ja ihmettelin kovasti median kiinnostuksen vähyyttä. Kiinnostavampaa oli esim. afrikkalaisten futareiden lahjukset kotoisessa potkupallosarjassa...Fak sanon minä!
Tahtoisin myös nostaa esille samaisissa nuorten kisoissa oikeutta jakaneet suomalaiset eli Lasse Vuola ja Tero Fordell, jotka esiintyivät edukseen ja olivat kisojen yksi kärkipareista. Äärimmäisen hieno suoritus äijiltä ja iso läpsy yläseen kun seuraavan kerran miehiä näen. Mukavaa tuntea miehiä, jotka ovat alallaan maailman ehdotonta parhaimmistoa.
Ja loppuun vielä muistutus miksi asiat eivät aina mene putkeen!
Skool!
lauantai 7. toukokuuta 2011
Granlund part II
Huh huh! Ei voi muuta kuin ihastella tämän 19-vuotiaan pikkupatukan otteita. Jääkendosta en tietenkään ymmärrä tarpeeksi, mutta ihmettelen miksi Jalonen ei anna enemmän vastuuta sille vitjalle missä Granlund sattuu sillä hetkellä pelaamaan.
Pakkohan se tämäkin oli tänne laittaa:
Vapise Datsyuk!
Pakkohan se tämäkin oli tänne laittaa:
Vapise Datsyuk!
tiistai 3. toukokuuta 2011
Granlund!
Slovakian kendokisoissa on nähty aika näyttäviä suoritteita. Vaikka joka matsissa on ollut aika makkeita namuja, niin mun silmään otti tänään jotenkin erityisesti Granlundin rystylätty lähes kulmasta Immoselle ja Jaken jatko siitä suoraan Kapaselle. Siitä olikin helpohko homma laittaa myyrä tyhjään nuottaan.
Jumalauta mies on 19-vuotias ja painaa aika huikeilla mailakikoilla ukkoja grillieväille pelistä toiseen. Harmi kun Mikke ei päässyt ampumaan kolmatta rannaria, koska aika salettiin olis tullut jäätävä veivi ja sen kelailua kaikissa maalikoosteissa. Miehen iästä vielä sen verran, että Välivaara voisi olla teknisesti ottaen Granlundin isä. Veikkaan nimittäin, että Jyrki-boy on saanut pesää jo 15-vuotiaana lupaavana kiekkosankarina. Itsehän huohotin samanikäisenä kotosalla Anttilan kuvaston alusvaatesivujen parissa fantasioiden siitä yhdestä tummahiuksisesta mallista eikä puhettakaan oikeista pesähommista...
Noin...
Jumalauta mies on 19-vuotias ja painaa aika huikeilla mailakikoilla ukkoja grillieväille pelistä toiseen. Harmi kun Mikke ei päässyt ampumaan kolmatta rannaria, koska aika salettiin olis tullut jäätävä veivi ja sen kelailua kaikissa maalikoosteissa. Miehen iästä vielä sen verran, että Välivaara voisi olla teknisesti ottaen Granlundin isä. Veikkaan nimittäin, että Jyrki-boy on saanut pesää jo 15-vuotiaana lupaavana kiekkosankarina. Itsehän huohotin samanikäisenä kotosalla Anttilan kuvaston alusvaatesivujen parissa fantasioiden siitä yhdestä tummahiuksisesta mallista eikä puhettakaan oikeista pesähommista...
Noin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)