Minä haluaisin maallemme edustavan ja salonkikelpoisen presidentin. Onneksi tällä kertaa ehdokkaina jokunen sellainen on. Ja näyttäisi, että kansakuntamme pakkasen parkkiinnuttamat pallerot jopa ymmärtäisivät sellaisia äänestää. Toivottavasti tänään pidettävät esikarsinnat karsivat joukosta reippaasti eläköityneet menneiden vuosikymmenien tekijämiehet, junttien ja ahdasmielisten äänitorvet sekä tunnetut takinkääntäjät puhumattakaan ihanan idealistisista herttaisista tädeistä.
En kiistä Väyrysen Paten tai Lipposen kokemusta politiikan juoksuhaudoissa enkä kyseenalaista Soinin kansansuosiota, mutta mielestäni nuori kansakunta tarvitsee kansainvälisen ja nuorekkaan johtohahmon luovimaan Suomi-nimistä laivaa ulkopolitiikan karikoissa. Tähän en usko esimerkiksi Sari Essayahin pystyvän. Vaikka hän on sympaattinen ja varmasti miellyttävä persoona, niin länsimainen maailma ei ole vielä valmis syvästi uskovaisen henkilön johtajuuteen korkeimmalla tasolla. Ja vaikka Essayah ei omaa kristillista vakaumustaan tuputa kenellekään, niin eiköhän Päivi Räsänen ole miinoittanut Essayahin polun valmiiksi omilla lausunnoillaan.
Kun tuota ehdokasnippua tarkastelee aikuismaisen kriittisin silmin, niin totean porukasta erottuvan kolme henkilöä. Aakkosjärjestyksessä Arhinmäki, Haavisto ja Niinistö. Oikeastaan kelpuuttaisin näistä kolmesta kenet vaan valtakuntamme ykkösjakkaralle perusteiden tosin ollessa erilaiset jokaisen jampan kohdalla. Arhinmäki vasurina tuskin saa sympatioita oikean laidan kulkijoilta, mutta Haaviston nousu on ollut yllättävää. Vaikka mies on - mitäpä sitä faktoja kiertelemään - homo, sivari ja vihreä, niin silti tämä taistelija tuntuu saavan kannatusta jopa umpikepulaisilta alueilta. Mikäli Haavisto yltää toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan, niin jo siinä kohtaa kirjoitetaan eräänlaista historiaa.
Oma veikkaukseni on, että yltää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti