Lupasin muutama kuukausi sitten juosta syksyllä puolikkaan maratonin entisen kämppikseni yllyttämänä. Tässä olisi tuollaiset viisi kuukautta aikaa saada jalat tottumaan parin tunnin yhtäjaksoiseen kipittämiseen asfaltilla. Hornaa sanon minä!
Jos jollain juoksemisesta tykkäävällä olisi antaa isällisiä vinkkejä, niin otan kuuliaisena vastaan. Nämä smurffinkäpälät ei ole varsinaisesti suunniteltu kestävyysjuoksuun.
Eka oikea lenkki pitkään aikaan siis suoritettu. Mä ihmettelen mun elimistöä, sillä enpä juuri ollut pienen alkushokin jälkeen hengästynyt, mutta pulssi hakkasi mittarin mukaan loppuvaiheessa samoja lukemia kuin kiivastempoisessa sulismatsissa. Eli reilusti anaerobisen puolella. Käsittääkseni lenkillä pitäisi mennä vähän matalammilla sykkeillä, mutta kontatako pitäisi?
Tänä vuonna säbätuomareiden toiseksi korkeimman kastin päättäjät keksivät testata tuomarit fyysisesti myös kauden jälkeen. Vilpittömästi kannatan tätä ajattelutapaa, vaikka testipäivät eivät varmasti ole kenenkään herkkua. Itse joudun myöntämään epäsäännöllisen elämän ja reissuduunin näkyvän vyötäröllä ja niiden kilojen kantaminen töpöjalkojen päällä olisi huomattavasti kevyempää jos vaaka näyttäisi jokusen kilon vähemmän.
Kesän lenkkikausi siis avattu. Tästä ei ole enää pitkä matka puolimaratonille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti